Johdonmukaisuus kaukana Kreikka -populismissa
Ennen vaaleja
Letkut irti ja ei laina- tai takaustukea Kreikalle ! Kreikka pois eurosta ! Drakma takaisin ja devalvoikaa drakma ! Älkää kreikkalaiset maksako lainojanne. Kreikka velkasaneeraukseen ! Talousunionisopimusta tai yhdessä EU:n ja IMF:n kanssa sovittua talouden vakaussopimusta ei tule hyväksyä ! Kreikan korruptiohallinto kuntoon ! jne jne
Vaalien jälkeen
Kreikan valtion menoja ei saa leikata. Kreikan vaaleissa kansa halusi muutosta kurjistamistalouteen. Se on Suomen ja EU:n syytä, että kansa äänesti Kreikan vaaleissa näin. Nyt samat skeptikot ymmärtävät/tukevat ääriliikkeitä, kun vain on jotain populistista sanottavaa Suomen hallitusta ja EU:ta vastaan.
P.s. Nämä populistimekastajat eivät ole edes kertoneet sitä, mitä seuraisi, jos EU:n ja IMF:n tukirahoitus loppuu. Ei sitäkään ole kerrottu, mistä Kreikka saa rahoituksen, jos valtion menoja ei leikata lisää, vaan jopa vaaditaan jopa nyt lisää. Mitä seuraa, jos muiden rahoitustuki lakkaa Kreikalle !
Nyt pitää laittaa itse ”Molli-Jori asialle ! 
Lisäys: olen vuosi sitten kirjoittanut, että Kreikka pois eurosta -hallitusti- muttei populistien konstein.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei kannata enää höyrytä, ei! "Nyt asiat niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa ovat kunnossa. On pölhöpopulisimia väittää jotakin muuta." Eikös vaan?
Mitähän nyt taas? =D
Olen samaa mieltä: johdonmukaisuutesi on kadonnut kokonaan.
Kreikan on erottava EMU:sta sen oman tulevaisuuden vuoksi. Ja ihan siksikin, ettei meille nyt enempää kasata sieltä luottotappioita.
Ennen vaaleja (jopa jo noin vuosi sitten) kerroin aika selkeästi, että yhteiskuntarauha siellä on vaarassa. Eräs edustaja pohti panssarivaunuja ja nostettiin kauhea meteli. Nyt kun ne panssarivaunut eivät kohta olekaan enää niin kaukaa haettu niin sinä(kin) aloitat meuhkaamisen täysin väärillä olettamuksilla. Koitat itsekin kiinnittää huomiot populistisesti toissijaisiin asioihin. Suomi on vaarassa joutua alaskirjaamaan nämä tappiot, kun riskienhallinta petti täydellisesti.
Olen useassa kirjoituksessa kritisoinut tätä deflatoriseen lamaan ajavaa kierrettä. Tuonut esille uutiset kodittomuuden lisääntymisestä, aliravitsemuksesta jne. Ennen vaaleja. Vaalien jälkeenkin.
Kreikan velat on saneerattava riittävästi (osapuilleen täysin), koska muuten primääritaseen alijäämä ei tee muutosta kuuna päivänä.
Tietysti, jos Kreikka eroaa ja muuntaa velkansa drakmamääräiseksi, antaa hetkellisen inflaatiopiikin sulattaa velat ja drakma asettuu kellumalla omalle tasolleen niin sisäinen kysyntä elpyy ja maan tuonti vähenee.
Mikään tästä kannasta ei ole muuttunut. Enkä ole muidenkaan nähnyt muuttavan kantojaan, jotka ovat ilmaisseet kreikkalaisten parhaaksi toteuttavan EMU-irtaantumisen.
SJP:n viimeinen hätähuuto uskonsa puolesta. Tosiasiat puhuvat puolestaan, kohta syy tähän kaikkeen on populisteissa, olisiko jo aika herät todellisuuteen ?
Tekemällä johdonmukaisesti asiat väärin päästään nykyisen kaltaiseen tilanteeseen.
EU:n talouspolittiikka on ollut pelkkää virhettä ja EU:n omien sääntöjen rikkomista sekä sääntöjen kiertämistä erilaisilla kikkailuilla.
Ai niin, mitä tapahtuisi - kuten jälkikirjoituksessa kysyit? No, kun nyt Suomikin on lahjoittamassa tukirahaa kreikkalaispankeille niin Suomi voisi sen sijaan IMF:n kautta rahoittaa Kreikan muutaman EMU-eron jälkeisen kuukauden, jotta maa saa ajettua oman valuuttansa sisään.
Tämä koko kahden vuoden projekti on kaikkeudessaan ollut maailmanhistorian typerin. Tai no, ne polynesialaiset hakkasivat päivät pitkät niitä kivipaaseja ja kuolivat sukupuuttoon sieltä. Se nyt vielä taitaa pitää niukasti kärkisijan tähän eurosotkuiluun nähden.
Kreikan eron jälkeen alkaa sitten hyökkäys seuraavaa maata kohtaan. Kiinteässä valuuttakurssissa maa ei voi muuta kuin rapautua. Näin ne lähtevät yksi kerrallaan. Ja jos jokaista "tuemme" niin tappioita tulee.
Luin juuri taloussanomista amaerikkalaisen talousprofessorin haastattelun, että espanjakin luopuu eurosta kolmen vuoden sisällä.
www.taloussanomat.fi
"Tämä koko kahden vuoden projekti on kaikkeudessaan ollut maailmanhistorian typerin. Tai no, ne polynesialaiset hakkasivat päivät pitkät niitä kivipaaseja ja kuolivat sukupuuttoon sieltä. Se nyt vielä taitaa pitää niukasti kärkisijan tähän eurosotkuiluun nähden"
Kuule, polynesialaiset ikuistivat itsensä kollektiiviseen muistiin, heitä tullaan muistamaan aina. Sen sijaan tässä eurosekoilussa jäljelle ei jää paskaakaan.
Suomenkin olisi kannattanut rakentaa tunneli Viroon niin jäisi jotakin.
Henri Myllyniemi: "Ai niin, mitä tapahtuisi - kuten jälkikirjoituksessa kysyit? No, kun nyt Suomikin on lahjoittamassa tukirahaa kreikkalaispankeille niin Suomi voisi sen sijaan IMF:n kautta rahoittaa Kreikan muutaman EMU-eron jälkeisen kuukauden, jotta maa saa ajettua oman valuuttansa sisään."
Suomi siis rahoittaisi muutaman kuukauden ajan IMF:n kautta ja sitten lakkaisi tukemasta. Mikähän mahtaisi olla IMF:n kanta tällaiseen toimintaan?
Kreikkalaisethan haluavat sekä syödä että säästää kakun. Toisaalta haluavat pysyä eurossa, ja toisaalta haluavat olla toteuttamatta leikkauksia. Ja tällaista siellä vaaditaan vaikka maa on ulkomaisen rahoituksen varassa.
Ja vaikka Kreikka irtautuisi eurosta, eikä enää saisi ropon ropoa tukea EMU-maiden tukirahastoista, olisi sillä silti edessä leikkaukset. Nimittäin IMF:n Lagrandekin vaatii Kreikkaa toteuttamaan niitä leikkauksia. Painotti sitä aivan erityisesti jälleen kerran tänäänkin: "I keep repeating myself: it's implementation, implementation, implementation. There are no alternative options in these countries."
Joten jotta kreikkalaiset välttyisivät leikkauksilta tulee niiden keksiä rahoitus jostain muualta kuin EU:lta tai IMF:ltä. Punaiselta Ristiltä?
Miten Krekkalainen poliitikko vastaa Molli-Jorin kappaleeseen, "Ainahan on maksettava, eikös juu. Mitä tässä maailmassa velkaantuu?"
-Varmaan jotenkin näin. ;D
http://trololololololololololo.com/
Hepulla ainakin lääkitys kohillaan ;DDD
Miksei EU voisi lopettaa Kreikan tukemisen ja antaa esim. jotain humnitaarista tai kehitysapua suoraan Kreikan kansalle?
Jotenkin haiskahtaa SJP:n populismikommentit...
Taitaa olla savun hajua nenässä vai mistä moinen.
Olisko Espanja sitten jossain vaiheessa tulossa...
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/05/1...
http://www.talouselama.fi/uutiset/oletko+valmis+es...
SJP vois kirjoittaa siitä että miten sijoittajien (lue: lainojen takaajien eurounionin sisällä) käy kun laskut napsahtaa maksuun. Eilistä hallituksen kyselytuntia katsellessa tuli mieleen Siilinjärven Sherpan osalta, että taitaa olla pökelöt jo housuissa. Sen verran vaikealta näytti istuminen jakkaralla. Nyt vaan on liian myöhäistä rykäistä....
Hallituksella on kovin vaikeaa tehdä töitään kun lunta tulee tupaan ovista ja ikkunoista. Vaikka kesän pitäisi olla tulossa.
Media rummuttaa kreikkalaisten pakoa eurosta ja espanjalaisten ennustetaan olevan myös apupakettijonossa.
Toisaalta media suoltaa ympäristöministerin tekemättömien töiden listaa Talvivaaran ja Raahen kultakaivoksen tiimoilta. Turvesoita unohtamatta.
Kuntauudistustakin pitäisi nytkäyttää eteenpäin ja vanhuspalvelulaki on susi jo syntyessään.
Siinäpä sitä on mietittävää hallitukselle ja eduskunnalle kesälomia ootellessa.
Nyt siellä Kreikassa se entinen rahaministeri, Evangelos Venizelos, se järkevän tuntuinen jäbä, meinaa pistää kuin pistääkin enemmistöhallituksen pystyyn, tavoitteena on Kreikan pysyminen eurossa.
Jotain järkeä sentään löytyy vielä sieltä, ja toivon pilkahdus taas.
Kyllä se siitä vielä jotenkin suttaantuu.
Todella huono provo. :D
Tarkoitin lähes roistoksi luokiteltavaa "hyvää jäbää", itsetuhoisen politiikan harjoituksen kutsumista "toivon pilkahdukseksi" ja sitä, että kun täyskaaos on parhaillaan riehumassa paitsi siellä (Espanjassa on täysi paniikki kabineteissa) niin se on "asioiden jotenkin suttaantumista", tietenkin.
Uudet vaalit tulee sittenkin:
Pihola, dimaariedustajat siis päättivät, etteivät rupea henkipatoiksi? Itsesuojeluvaisto toimii aina aika ajoin.
ville pihola: "Uudet vaalit tulee sittenkin:"
Mahdollisesti, mutta Venizelos ja Tsipras kokoustavat parhaillaan ja riippuu saavatko hallitusratkaisun aikaan: http://www.athensnews.gr/portal/8/55470
Sitten on tietenkin vielä edessä presidentin johtamat hallitustunnustelut.
Jos tulee uudet vaalit, ovat ne sitten samalla käytännössä kansanäänestys eurossa pysymisestä.
Himanen; Tsirpas tietää olevansa kärkinimi seuraavissa vaaleissa, jos kieltäytyy - tai hänen kynnyskysymyksiin ei suostuta.
Presidentti voi yrittää. Mutta eikö silloin tarvitse hallitukseen nousta tämä Kultainen aamunkoi, vai miten se sitten suomennetakaan? EU:ssa on tapana ollut pistää kunnon sanktiot maille, joihin tällaisia porukoita astuu johtoon.
Uusiin vaaleihin näillä minun tämänhetkisillä saaduilla infoilla mennään. Se on äänestys eurossa säilymisestä, mutta siitä äänestävät muut euromaat vasta sitten, kun Kreikan hallitus on kasassa. Kreikkalaiset itse äänestävät parlamentin kokoonpanosta.
On tosiaan hyvin epätodennäköistä että hallitusta saataisiin enää kasaan presidentinkään johdolla, jollei Syrizan Tsirpas sitten lievennä kantojaan nukkuessaan yön yli. Hyvin todennäköisesti uudet vaalit edessä, ja niissä sitten Syrizan voitto todennäköinen.
Mutta mitä sen jälkeen? Miten kreikkalaiset voisivat samaan aikaan sekä pysyä eurossa että olla toteuttamatta leikkauksia?
On tietysti mahdollista että sovittuihin leikkauksiin neuvoteltaisiin lievennyksiä tai niiden aikatauluille pidennyksiä, mutta aika kosmeettisia ne taitaisivat olla.
Ja jos sovituista leikkauksista ruvetaan tinkimään niin jokuhan sen lystin sitten kustantaa. Osapuolia ovat kreikkalaiset, EMU, IMF ja yksityiset sijoittajat. Ja jos noista pitäisi valita todennäköisin rahoittaja leikkausten lievennyksille on se ikävä kyllä EMU-maat eli me.
Niin ja aivan oma (minulle käsittämätön) juttunsa on Tsirpasin kirje Barrosolle, varsinkin sen erikoiset sisäpoliittiset ulottuvuudet: http://www.athensnews.gr/portal/8/55470
"8.00pm Prior to the Tsipras - Venizelos meeting Syriza MP Yannis Dragasakis revealed that “domestic forces were in contact with (European Commission President) Mr. Barroso and were readying him to make a statement as soon as he received Tsipras’ letter,"
He said that the "plan" was for the specific letter to cause Barroso to say that Greece "cannot remain in the Eurozone." Speaking to an Athens private radio station, he added that “it would be a disaster” if June austerity measures are implemented, adding that “any additional measure that deteriorates recession has multiple disastrous results". He clarified that Syriza will not proceed to unilaterally write-off the debt, stressing that “we have no thought of a unilateral move, namely, to unilaterally say that we write-off the debt. What we advocate is a renegotiation, a different framework within which we will set our own targets.”
As regards the proposal made Fotis Kouvelis for an all-party government with the participation of Syriza, he said that “such a government will turn us into accomplices in a dead end policy. It will bring us on the same level with the forces that have undertaken commitments. We, too, will lose any negotiating power we might have.”
Pasok reacted through their spokesperson Fofi Gennimata, who called on Dragasakis to identify the “domestic forces” he talked about, stressing that “at this crucial moment, these are sordid things”.
Genimmata called on Syriza to clarify if the statements made by Dragasakis reflect the party’s position.
She said the specific speculation is misleading as far as the essence of Tsipras’ letter to Barroso, stressing that the letter made no reference to a termination of the loan agreement."
Olisiko käynyt niin että Syrizalla on uuden äkisti kasvaneen puolueen ongelmat, eikä siellä vasen käsi välttämättä tiedä mitä oikea tekee tai sanoo tekevänsä. Tai ehkä on tarkoitettu vain sisäpoliittiseen käyttöön.
Leader of Greece's moderate Democratic left party Kouvelis says his party will not take part in govt formed by two pro-bailout parties.
Decision by Kouvelis means Venizelos initiative still falling short of necessary majority.
Kouvelis says repeat Greek elections unavoidable if radical Syriza doesn't change stance - guess that makes elecs a certainty.
Ei tainnut suttaantua.
Venizelos on samaa mafiaa, kuin Papandreou. Kyllä paskaa saa parfymoida aika kauan ennen kuin siitä saa "hyvän jätkän".
Arvolle suosittelisin matkaa Ateenaan kyselemään ihmisiltä mitä mieltä ne on Venizeloksesta.
Kolminkertainen hurraa uskollesi !
Kuusela voisi siinä samalla pakottaa ateenalaiset lisää vyönkiristelyyn. Vai onkohan hän jo myöntänyt, ettei se sisäinen devalvaatio onnistunut tällä(kään) kertaa?
17 Henri Myllyniemi
"Kuusela voisi siinä samalla pakottaa ateenalaiset lisää vyönkiristelyyn. Vai onkohan hän jo myöntänyt, ettei se sisäinen devalvaatio onnistunut tällä(kään) kertaa?"
Kyllä siellä vielä devalvoidaan, se on aivan varmaa.
Ei se ulkoinen devalvointi ole oikeasti yhtään sen kivuttomampi juttu.
Jos pitää jotain myöntää niin myönnetään nyt sitten se että asiat näyttävät nyt menevän pieleen Kreikan kannalta ja myös yleisesti Euroopan kannalta. Ne jotka haluavat kansallisien valuuttojen paluta riemuitsevat ja tietenkin heillä on siihen riemuun aihettakin.
Siinä että ideologia vie voiton järjen äänestä ei ole mitään uutta, kun historiaa tarkastellaan. Ihminen on kummallinen eläin, se pystyy kyllä loogiseen ajatteluun, mutta joukkokäyttäytyminen ei usemmiten ole loogista, vaan sitä ohjaavat primitiiviset vaistot ja se vie politiikkaa minne sattuu, minne milloinkin.
No, ehkäpä niitä primitiivisiä vaistoja sentään ohjaillaan. Jotkut ovat hyvin taitavia siinä asiassa. Motiivit joukkosuggestion aikaansaamiselle ja joukkojen suggeroimiselle taitavat vain olla useimmiten yhtä primitiivisiä kuin se toiminta mihin tämä suggerointi perustuu. Useimmat suggeroijat, Stalin, Hitler, Mao Tse Tung, Pol Pot, lienevät ensin suggeroineet itsensä, he ovat itse kuvitelleet olevansa hyvällä asialla.
Jokatapauksessa, nyt ollaan taas tilanteessa jossa tapahtumien kulku alkaa olla pois sellaisten käsistä jotka vielä pystyisivät loogisesti asioita ajattelemaan ja oikean suunnan löytämään.
Voi olla että tästä eteenpäin tapahtumien kulkua johtavat suggeroijat ja joukkosuggestio ja koska kyseessä on Eurooppa, eikä mikään Jugoslavia tai Ruanda, niin ei ole olemassa mitään mikä voisi tulla väliin ja sanoa että peli poikki ja nyt otetaan aikalisä ja välillä tuumatan vähän asioita.
Kun kansanjoukot toimivat suggestiossa niin kukaan ei voi mennä siinä vaiheessa edes sanomaan mitään järkevää, tulematta joko lynkatuksi, tai muuten poistetuksi pelistä.
.
AK "Kun kansanjoukot toimivat suggestiossa niin kukaan ei voi mennä siinä vaiheessa edes sanomaan mitään järkevää, tulematta joko lynkatuksi, tai muuten poistetuksi pelistä."
Jos kaksi vuotta sitten ei olisi aloitettu kansansuggerointia tukipakettien puolesta vaan olisi uskallettu tunnustaa tosiasiat ja erotettu Kreikka Eurosta ei tähän kuvailemaasi tilanteeseen olisi jouduttu.
12.5.2012 08:51 Kari Fagerström
"AK "Kun kansanjoukot toimivat suggestiossa niin kukaan ei voi mennä siinä vaiheessa edes sanomaan mitään järkevää, tulematta joko lynkatuksi, tai muuten poistetuksi pelistä."
Jos kaksi vuotta sitten ei olisi aloitettu kansansuggerointia tukipakettien puolesta vaan olisi uskallettu tunnustaa tosiasiat ja erotettu Kreikka Eurosta ei tähän kuvailemaasi tilanteeseen olisi jouduttu."
Mitenniin ei olisi jouduttu?
Nythän siihen tilanteeseen on jouduttu että Kreikka joudutaan pullauttamaan pois Eurosta. Tämä tulee olemaan katastrofi Kreikalle, mutta EU selviää nyt ehkä jotenkin, koska tilanteesen on ennätetty varautumaan kaksi vuotta.
Lisäksi saattaa olla nin että USA:n orastava kasvu tuo osaltaan lisäapuja Euroopankin hukkuvaan talouteen.
Jokatapauksessa, siinä vaiheessa Kreikan syökseminen tulikivijärveen kuin mitä ehdotit, olsisi vienyt koko Euroopan perässään. Tällä hetkellä roikutaan vielä oljenkorren varassa vaikka Kreikka uppoaisikin.
Mutta se on jokatapauksessa täysin typerää ja vastuutonta politiikkaa mihin Euroopan päättäjät nyt pakotetan, äärioikeiston populistien suggeroimien kreikkalaisten äänestäjien toimesta.
AK" Mutta se on jokatapauksessa täysin typerää ja vastuutonta politiikkaa mihin Euroopan päättäjät nyt pakotetan, äärioikeiston populistien suggeroimien kreikkalaisten äänestäjien toimesta."
Nyt en ymmärrä meillähän on ollut tämä 2 vuotta juurikin teidän mielistä politiikkaa ja sen seurauksena tähän nykytilanteeseen on ajauduttu.
12.5.2012 09:28 Kari Fagerström
"AK" Mutta se on jokatapauksessa täysin typerää ja vastuutonta politiikkaa mihin Euroopan päättäjät nyt pakotetan, äärioikeiston populistien suggeroimien kreikkalaisten äänestäjien toimesta."
Nyt en ymmärrä meillähän on ollut tämä 2 vuotta juurikin teidän mielistä politiikkaa ja sen seurauksena tähän nykytilanteeseen on ajauduttu."
Älä viitsi yrittää petkuttaa itseäsi.
Kriisi tosin johtuu politiikan epäonnistumisesta, mutta ei suinkaan yheisvaluutasta, eikä siitä että Kreikkaa ja Eurooppaa on yritetty pitää pinnalla yhteisin tukitoimin.
Kriisin syy on kilpailukyvyttömyydestä ja siitä ettei kilpailukyvyn palauttaviin toimiin ole pystytty, siihen ei ole ollut poiittista tahtoa, koska äänestäjät vastustavat kilpailukyvyn palauttamistoimia.
Kriisin syy on myös siinä että kilpailukyvyn alenemisesta johtuvaa menojen sopeuttamistarvetta tuloihin ei ole kyetty toteuttamaan. Tähänkin on sama syy. Äänestäjät eivät halua ja politikot eivät uskalla.
Siitä siis johtuu velkaantuminen ja velkakriisi, eikä suinkaan yhteisvaluutasta eikä tukipaketeista, on älyllistä epärehellisyyttä väittää sellaista.
Mitä Kreikan eroaminen Eurosta sitten vaikuttaa?
No, se romahduttaa ensinnäkin kreikkalaisten talouden niin ettei Kreikka missään tapauksessa kykene selviämään veloistaan. Euroopan muille maaille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa kreikkalaisten velat.
Kreikka pääsee uusille urille taloudessaan vähitellen devalvaatioiden ja uuden alun kautta, mutta Eurooppa voi vielä jatkaa yritystään järkevän talouspolitiikkan jatkamiseen. Miten siinä onnistutaan riippuu siitä onnistuvatko oikeistopopulistit sotkemaan muidenkin euroopan kansojen päät mielettömällä kiihotuksellaan, kuten nyt on käynyt Kreikassa.
Euroopalla on vielä toivoa selvitä tästä taloutensa kriisistä, jonka voi sanoa johtuvan demokraattisen järjestelmän heikoista puolista ja ihmisten kypsymättömyydestä taloudellisina ajattelijoina ja äänestäjinä.
Jos tästä ei selvitä kunnialla, niin sitten edessä on paluu vanhoihin käytäntöihin, erillisvaluuttoihin ja devalvaatioihin, mikä ei ole hyvä asia, varsinkin kun Euroopalla on tätä nykyä maailmalla useita suuria ja vahvoja kilpailijoita, joita Eurooppa ei siis pysty kohtaamaan yhtenäisenä. Brasilia, Intia ja Kiina, sekä vanhoina talousmahteina Yhdysvallat ja Japani, tulevat tulevaisuudessa polkemaan globaalissa kilpailussa Euroopan pienet maat jalkoihinsa.
.
Minua on ärsyttänyt paljon se, että periaatteellisista syistä hoetaan edelleen eurojärjestelmän ikuista kestävyyttä ja kaikkien EU-maiden myöhempää pakkoa siirtyä yhteisvaluuttaan joidenkin 1990-luvun epäonnistuneiden sopimuskirjausten tähden, vaikka talouspoliittinen ilmapiiri on rajusti muuttunut.
Komissiossa ja Euroopan keskuspankissa ei tunnu olevan henkilökohtaistenkaan syiden takia edes tahtoa selvittää sellaisia ratkaisumekanismeja, joilla yritettäisiin mahdollisimman hallitusti supistaa euroaluetta poistamalla siitä eteläisiä kriisimaita. Mitä kauemmin tällaisissa kestämättömissä asemissa roikutaan, sitä suurempi epäluottamus ja vastustus koko Euroopan Unionin järjestelmään alkaa eri maissa kohdistua.
Jokin aika sitten esitetty uhkapelivertaus oli vallan mainio.
EURO(oopa) pelasi uhkapelia kovilla panoksilla ja hävittyään panoksia nostetaan vain 'menetettyjen voittojen' korvaamiseksi.
Uhkapeliriippuvaiselle on myös äärimmäisen vaikeaa myöntää tappiotaan ja tästä syystä olemme vaarassa pelata talon, emännän ja vielä lapsetkin.
Tähän kun yhdistetään sairaanloinen persupelko eli on vielä vaikeampaa myöntää olleensa väärässä seilataankin jo todella syvissä vesissä.
Toivottavasti joku nyt tajuaisi jossain välissä viheltää pelin poikki, korjataan tappiot ja lähdetään rakentamaan peliä uudestaan.
Mutta jottei mene negatiiviseksi niin tässä uusin tilastopläjäys, asialla EU-komissio ja Opa Rehn. Tästä se NOUSU lähtee niin että pitäkää stetsoneista kiinni.
EU Commission forecasts 2012 Spanish GDP growth at -1,8 pct (vs -1 pct prev), Italian -1.4pct (-1.3pct), Greek -4.7 pct (-4.4pct)
EU Commission forecasts 2012 Spanish budget deficit at 6.4 pct of GDP vs 5.9 pct previously
EU Expects France To Miss 3% Deficit Target In 2013
"Mitä tapahtuu, jos muiden rahoitustuki lakkaa Kreikalle" oli kait blogistin kysymys?
No juu, tästähän seuraa se, että vuorenvarmasti Kreikka jättää korot ja lainalyhennykset maksamatta.
Ja tästä taas seurannee, että lasku lähetetään edelleen maille, jotka ovat antaneet takuut Kreikalle, eikö niin?
Siis Jutan ja Jykän pöydälle.
Ja sitten Jutta ja Jykä lähettää sen meille veronmaksajille.
Ja televisiossa sitten Jutta ja Jykä harmittelee "kun nyt me kaikki jouduimme velkatalkoisiin..." ja osoittaa tietysti syyttävää sormeaan jonnekin muualle.
____________________________
Mietitäänpä hieman mitä tapahtuu, jos joudumme maksamaan vaikkapa kaksi mirjardia?
Se on iso raha.
Kuitenkin väitän, että muutama miljardi on halpa hinta meidän pölhöpopulistisen hallituksen höpinöistä ja omavaltaisista teoista.
Katsokaas, tämä hallitushan takaa mitä vain hamaan tappiin saakka, kunhan se pelastaa kasvonsa taas muutamaksi kuukaudeksi.
Eli jos Kreikka nyt ilmoittaa: "Pitäkää tunkkinne!" ja lasku tulee mm. tänne, loppuu tämä hallituksen pölhöpopulistinen linja.
Tosin se maksaa meille muutaman miljardin, mutta onko muita vaihtoehtoja herättää hallitus?
Jos hallitus pääsee vielä takaamaan lisämaita ja uusia kierroksia, on maksettavaa moninkymmenkertaisesti.
Siksi toivon, että Krekan kansa, näin mutkan kautta, opettaa Suomen hallitusta.
Ja opettaa myös niitä äänestäjiä, joille riittää, että ehdokas on nätti tai luotettavan näköinen tai että mainos-/mediatoimisto on opettanut tälle lauseita joita hän sitten toistaa kuin papukaija.
Henry
Näinhän sen pitäisi mennä, mutta enpä usko, että hallituksellamme on selkärankaa tunnustaa tosiasioita vaan tilalle keksitään jotakin muuta kasvojen suojaamiseksi.
Kun Suomi maksaa osuutensa kertapumpsina, eikä viiden vuoden aikana, voi käydä niin ihanasti, että Kreikka ei ole enää euromaa eikä täytä toisen tukipaketin ehtoja ja Suomi on ainoa maa, joka maksaa tukipakettirahat kumminkin kreikkalaisille kokonaisuudessaan.
Fantastista, sanoo Jyrki Katainen Urpilaisen toilailusta.
Perussuomalaisten kommentit ovat pysyneet paljon enemmän samanlaisina kuin mitä on tapahtunut hallitukselle:
Me tienataan tällä | Muistakaa luku 1,9 miljardia | Niskalenkki markkinavoimista.
Hyvää iltapäivänjatkoa Seppuku-san
Se 1,9 miljardia on annettu tarkoituksellisen harhaanjohtavalla tavalla. Esimerkiksi jo EVM:n tiedettiin siinä kohtaa menevän enemmän (ja niihin varoihin ei olla koskaan kaavailtukaan takuutuksia).
Kyllä. Mutta 1,9 miljardia oli AINOA luku, joka tulee muistaa. Olisi ilmaissut: "1,9 miljardia on toistaiseksi tässä kattona. Lisää tulee sitten ajallaan." No, okei. Jättää tuon toisen virkkeen pois. ;) Viesti selviää kyllä jo ensimmäisestä.
Tuota tuota. Kun nyt penäät vastauksia kuinka Kreikalle annetaan kenkää ilman että järjestelmä kaatuu niin voin kertoa pienen salaisuuden.
Sellaista ei ole. Euroopassa varmasti kovasti palkatut Super Senior Advisor -tason teräsmiehet pohtivat kuumeisesti kuinka homma hoidetaan, mutta se on erittäin vaikeaa kun koko retkikunta on karannut jo käsistä.
Massiivinen Target 2-epätasapaino, (epä)vakausrahastojen tehdyt sopimukset ja niiden laillisuus, pankkien vakavaraisuus (Etelä)-Euroopassa eikä vähinpänä yhteiskuntarauhan säilyminen.
Edessä on jokatapauksessa yhteiskunnan ja markkinoiden pienimuotoinen shokki. Mitä pidempään kuollutta potilasta elvytetään niin sitä raskaammaksi tulee elvyttäjille lopettaa elvytys.
Tämä koko kehitys oli estettävissä, kuten itsekin olet varsin oikein todennut, vielä vuosi-pari sitten, mutta silloin velkasaneerauksen ja kengittämisen ehdottajat leimattiin pähkähulluiksi populisteiksi ja johtavien kokoomusministerien mielestä Kreikan sarvessa on kaikki hyvin.
Tietysti voidaan sanoa, että kyllähän Kreikka olisi selvinnyt JOS - mutta se oli kaikille muille alusta alkaen lukujen valossa selvää, että EI selviä.
Niinpä niin.
Teollisuuden ongelmat ovat olleet makroindikaattoreissa näkyvissä jo vuoden päivät. Ei ole eikä tule mitään maagista kasvua vetämään Paroni Von Eurohausenin tukasta. Ainoa pelastus olisi ollut raju kasvu joka olisi painanut suhteellisia velkataakkoja rivakasti alas.
Katkeraa kalkkia kun on nimet papereissa, 1000 miljardia markkinoilla ja melkein toinen mokoma epävakausrahastoissa ja kolmas Target 2 -saatavina.
Silti homma pissii vaikka on 3 000 000 000 000 erkkiä hoitamassa sitä.
Luulin, että Kokoomus etsii ratkaisuja ja katsoo tulevaan. Johtaa edestä proaktiivisesti. Huomaan kuitenkin, että Kokoomus onkin siirtynyt reaktiiviseen johtamiseen. Yritetään keksiä kaikin keinoin miten päästään pois tilanteesta, jota ei kyetty näkemään tai haluttu nähdä ennalta.
No joo. Kiitos kuitenkin kirjoituksestasi, SJP.
Asiat tappelee, ei miehet. Kaikkihan tässä toivotaan, että hyvin menisi. Keinoista ja tavoitteista eri mieltä, mutta sitähän tämä on. Hyvää viikonloppua!

Kommentoi 53 kommenttia