*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Huom ! Lue blogin moderointilinja!

Suomella on nyt varaa panostaa enemmän tutkimus- ja tuotekehittelyyn

Katsoin tuossa valtion budjetin toteutumalukuja ensimmäisen vuosipuoliskon (1.1.- 30.06.2012) jälkeen.

Valtiontalouden kuukausitiedote, kesäkuu 2012 kertoo, että verotuloja kertyi ensimmäisellä vuosipuoliskolla  n. 1 mrd euroa  viime vuotta enemmän. Menoja (pl valtiovelan lyhentäminen) puolestaan oli 0,8 mrd  euroa  viime vuotta enemmän.  Merkittävin muutos on talousarviotalouden tasapainolaskelmassa 12 kk:n liukuvalla tarkastelulla (1.7.2011-30.06.2012). Laskelma osoittaa n. 2,7 mrd:n euron parempaa tilannetta vuotta aikaisempaan  vertailuun.

Valtion henkilöstökulut n. 2,4 mrd euroa tarkasteluajanjaksona ovat likimain samat kuin edellisvuonna. Valtion henkilöstömäärän ja –työvuosien kehitykseen  on paljon parjattu tuottavuusohjelma tuottanut budjettiin toivotut seuraukset. Nythän tällä ohjelmalla  on vaan toinen nimi. Niin se maailma muuttuu valtiovarainministeri -puolueessakin.

Nyt olisi 1990-luvun tapaan rohkeitten uusien  avauksien vuoro   satsata aiottua huomattavasti enemmän  tutkimus- ja tuotekehittelyyn sekä monien  rakennemuutosten toteuttamiseen. Tämän mahdollistaa jopa valtiontalouden kehykset. Ja kun rahaakin saa jopa miinuskorolla, niin hallituksen budjettiriihessä elokuussa olisi muulle maailmalle Suomesta viestittävää  myönteisiä   uutisia.

---------------------

P.s. Entäs jos tämä strategia  onkin pitkässä juoksussa oikea, kun markkinat ovat ehkä pudottamassa  jalustalta johtopaikalle päässeen kilpailijan miljardiluokan tuloksista huolimatta, kun se tuotekehittelyn jatkuvuus alkaa askarruttaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.