SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Onko pohjakosketus saavutettu ja parempien talousuutisten aika

 

Onko pohjakosketus saavutettu ja parempien talousuutisten aika

 

Euroalueen ostopäällikköindeksi nousi heinäkuussa kesäkuun 48,7 pisteestä 50,4 pisteeseen. Indeksi on noussut neljä kuukautta. Indeksiluvun nousu yli 50 pisteen tarkoittaa yleensä  tuotannon kasvua.

Onko Espanja saamassa  vihdoin taloutensa kasvu-uralle, vaikka vaikeuksia maalla riittää ennemmän kuin tarpeeksi.

Mutta kaikkein vaikein tapaus Kreikka, syveneekö vielä  lama vai onko pohjakosketus saavutettu ja talous alkamassa toipua.

Alkaako Saksa ja Ranska toimia talouden vetureina ? Uutisia on toisenlaisiakin.

Ruotsissa talous pysyy kasvun  puolella, mutta työttömyys on yllättäen Suomeakin huonompi

Auttaako palkkamaltti osaltaan Suomen talouden hienoiseen kasvuun.  Suomen tilannekuvasta haetaan  yhteistä  näkemystä  26.08.2013   hallituksen, opposition, työmarkkinajärjestöjen ja tutkimuslaitosten toimesta.

Vastapainoksi tällaista, kun täällä on melkein neuroottista tämä synkistely.

Good News from  Finland  OECD: Suomessa eniten langattomia nettiyhteyksiä 

Ilman kommentoijan   tunnistettavaa omaa  kuvaa kirjoitetut kommentit poistetaan 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Paljon S-JP:llä kysymyksiä. Vähän vastauksia.

Aika näyttää, miten käy.

Suomessa pitää saada sekä bkt kasvu-uralle että velkaantuminen pysäytettyä. Köyhyys pitää myös saada selkeästi vähenemään ennenkuin voimme puhua selviämisestä.

Vakavin kysymys niin meillä kuin muuallakin on nuorten työttömyys. Se on vaarallisella tasolla. Nuorten yhteiskuntatakuu on hyvä juttu, mutta näyttää vielä kovin heiveröiseltä. Se on niitä hallituksen julistuksia, jotka kuuluu juhlapuheisiin, mutta unohtuu kabineteissa.

Euroalue kituu vielä pitkään. Meillä olisi mahdollisuuksia saada talouteen potkua Venäjältä, mutta sitä ei vieläkään ymmärretä. Venäjän kieli kouluihin ja kaikkiin aikuisoppilaitoksiin kiireesti. EU:n byrokratia tukahduttaa idänkauppaa, joten siinä pitää päästä järkilinjoille. Asenteet myös kuntoon!

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Meillä olisi mahdollisuuksia saada talouteen potkua Venäjältä, mutta sitä ei vieläkään ymmärretä." Tarkenna vähän Toimi mitä tarkoitat.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Tiedä Toimista, mutta muutamat pölvästit estivät mm. pakkoruotsin vaihtamisen kokeilumielessä venäjään muutamien itä-suomen kuntien osalta. Tolloja!

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #7

Entäs jos asia käännettäisiin toisinpäin. Suomen kielen opiskelua tulisi lisätä
rajan toisella puolen alueilla, jossa se historiallisesti olisi paikallaan.

P.s. Historian saatossa kumpaa luulisit vielä keskuudessa vaikuttavien sotaveteraanien kannattavan; venäjän kieltä tänne vai suomen kieltä sinne.
Tämä on ihan rauhantahtoinen mielipide.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #12

Ei minulla olisi mitään tuotakaan vastaan.

Lasse Laaksonen Vastaus kommenttiin #12

"Suomen kielen opiskelua tulisi lisätä
rajan toisella puolen alueilla, jossa se historiallisesti olisi paikallaan."

Kummallista vastuun pakoilua. Johan on huomattu, että suomalaisten toive lisätä suomen opiskelua Ruotsissa ei ole koskaan toteutettu, vaikka suomalaisia on valtavasti enemmän Ruotsissa kuin Suomessa ruootsalaisia. Lisäksi Suomessa on tapana tehdä päätöksiä koskien Suomea eikä koskien muita maita. Toki voimme kritisoida venäläisiä siitä, että eivät opeta suomea tarpeeksi.

Ettei totuus unohdu: pakkoruotsi ja laaja kaksikielisyys on ainoa selkeästi meidät menestyvistä maista erottava tekijä - ja sen tekijän poistaminen ei aiheuta yhtään mitään haittoja. Jo tänäänkin monessa yrityksessaä kiroillaan, kun virallisia dokumentteja ei saa englanniksi eikäö venäjäksi. Ruotsi saa kuitenkin joka ikisen suomalaisen säännöksen ruotsiksi eli me teemme ruotsalaisten mellastuksen Suomessa liian helpoksi. Ilmankos he omistavatkin koko maamme parhaat palat.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

T Kankaanniemi

Arvoisalla kommentoijalla ei vastauksia ollut sitäkään.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Venäjän kieli kouluihin ja kaikkiin aikuisoppilaitoksiin kiireesti. EU:n byrokratia tukahduttaa idänkauppaa"

Jussi Järventaus antoi tänä aamuna radiossa koulutujärjestelmälle kiitosta siitä, että yrittäjyyskasvatus on otettu vakavasti mukaan koulutukseen. Suomi tarvitsee ennenkaikkea rohkeita yrittäjiä ja panosta tuotekehitykseen. Uskallan väittää, että venäjä eikä ruotsi ole este yrityksien kasvulle mm. Pohjois-Karjalassa.

Venäjän kaupassa ja erityisesti viennin kasvattamisessa uusille alueille yhteistyö saksalaisten ja itävaltalaisten yritysverkostojen kanssa on hyvä mahdollisuus, jonka muutama pk-yritys Pohjois-Karjalassakin on hyödyntänyt. On syytä tunnistaa ja tunnustaa omat resurssimme.

Lisäksi en malta olla huomauttamatta, että presidenttivaalien aikaan tehtiin Itä-Suomessa laaja kartoitus yrittäjien toiveista. Noin 70 % kannatti ja toivoi kuntaliitoksia. Mutta eihän se "Kukko käskien laula" kuten Tossavainen blogissaan toteaa.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #10

Polvijärven yrittäjien viesti oli kuntaliitosselvittäjä Ossi Revolle kuulemistilaisuudessa 100% selvä ei kuntaliitokselle. Puheen piti Polvijärven yrittäjien puheenjohtaja.

Reijo Tossavainen Vastaus kommenttiin #17

Erittäin hyvä päätös. Vastaavia on tulossa kaikkialta Suomesta. Hallituksen tärkein kotimaan politiikan asia eli sotesekoilu joutuu historian tunkiolle.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Vaikka vientiin liittyvä keskeinen elinkeinoelämä kotimaassa on ollut varsin hiljaa se ei tarkoita, etteikö yrityksissä olisi tehty koko ajan kehitysprojekteja ja selvitetty toimintaympäristöjen muutosnäkymiä niin EU-alueella kuin sen ulkopuolellakin. Saksalaisiin yrityksiin on DIHK:n (saksan teollisuus- ja kauppakamari)mukaan kasaantunut merkittävästi pääomia ja investointihalukkuutta maan ulkopuolelle. Sitä sopisi meidän yrittäjäjärjestöjen pohtia ja tehdä töitä sen eteen, että edes rippeitä investoinneista saataisiin Suomeen. Toki yrityksien ja erityisesti seutukunnallisten elinkeinoyhtiöiden tulisi olla myös asiassa aktiivisia. Syksyn työmarkkinaneuvottelujen ja valtiovallan toimenpiteiden on kyllä oltava senlaatuisia, että tähän maahan ja yrityksiin (mm. omistajavaihdoksen alla oleviin)kannattaa uskoa ja panostaa.

Osa muistanee, miten DIHK:n johto Saksassa reagoi ensimmäisenä Cameronin ilmoitukseen muutama kuukausi sitten mahdollisesta EU erosta. Yritystaho (huom ei poliitikot) ilmoitti selväsanaisesti, että investointihalukkuus Iso-Britanniaan tulee vähenemään.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Otetaan varovaisempi lähestymistapa: euroalueen PMI:t olivat hyviä, mutta edelleen varsin kahtiajakautuneet lukemat kielivät siitä, ettei tätä olla vielä taputeltu. Sanoisin, että koska itse pankkikriisille ei olla tehty tarpeeksi niin tälläkin positiivisella uutisvirralla on suuri riski saada taas uusi kolaus.

Tasan vuosi sitten olimme hyvin lähellä tilannetta, jossa euroalue olisi hajonnut. Draghi tuli puhumaan kriisin suohon. Samanlainen "kriisin leimahtaminen" on mielestäni edelleen täysin mahdollista, ehkä jopa todennäköistä.

Ongelma on vain siinä, ettei täällä euroalueella koskaan tiedä, mistä kolkasta taas kajahtaa. Kukapa olisi osannut arvata keväällä, että kohta on Portugalissa melko paha hallituskriisi? Siis melkein kriisimaiden mallioppilasmaassa?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Kyllähän sekavan linjan hyvin aistii mm. täällä puheenvuorossa. Oppositiopoliitiikassa kahden puolueen tahdikkuudella on ero kuin yöllä ja päivällä (toinen marssii epätahdissa niinkuin alokkaat ensimmäisenä päivänä ruokailuun mennessä). Tuskainen on perussuomalaisilla taival hallitusvastuuseen, mikäli he sinne edes aidosti haluavat. Mutta 2019 voi olla sopiva vuosi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #11

Ymmärrän ja hyväksyn kritiikin tahdittomuuteeni. Mutta olen sen kyllä ilmaissut vakio-otsikossa, etten aina ole kovin korrekti ilmaisultani.

Katsotaan myös seuraavia vaaleja. Arveletko tämän tahdittomuuden aiheuttavan sen, ettei PS pysty "puolustamaan" saavuttamaansa europarlamenttipaikkaansa? =)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #15

Ajattelin kyllä pelkästään ek vaaleja. Oma toiveeni on että mahdollisimman moni MEP istuu ja tekee aktiivisesti töitä niissä ryhmissä joissa pystytään vaikuttamaan mm. suomalaisen elinkeinoelämän edellytyksiin tehokkaasti. Edellytän myös MEP:ltä substanssia sekä riittävää kielitaitoa. Eli nykyiseen MEP porukkaan kyllä verenvaihtoa tarvitaan.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry Vastaus kommenttiin #15

Henrin ongelma meidän kuluttajien kannalta on pessimismi.

Hänen talousteoriansa perustuu ongelmien kasvamiseen, eikä niistä selviytymiseen. Toisaalta se on Ps:n valinta juuri tänä päivänä.
Mitä huonommin menee, sitä enemmän se sataa persujen laariin, kas- kun ne juuri sillä käyvät tämän päivän kampanjaansa.

Tosin maailma näyttää nyt pessimiseltä. Kuitenkin S-J Pietikäinenkin näkee hieman valoa tunnelin päässä. Niin näki eilisessä blogissaan myös perussuomalainen Juhani Huopainen. Putosi juuri karusellista pois, mutta voitte itse etsiä blogin.

Kyllä itsekin lähden siltä kannalta, että pohjimmainen kulminaatiopiste olisi takanapäin. Turku ja Rauma saivat laivatilaukset vähän aikaa sitten tilauskirjalleen. Se pitää myös huomata.

Henri Myllyniemi viime tapaamisessamme sanoi: Hyvästi! Joten en odota hänen kommenttiaan, mutta onneksi muiden tekemisissä avauksissa voin kommentoida häntäkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #22

Henri on "valtakunnan pessimisti", vaikkei hän itse sitä myönnäkään!

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #22

Perussuomalaiset ja Myllyniemikin ovat olleet jo useamman vuoden sitä mieltä, missä tilassa nyt EU ja euro ovat. Siis jo ennen, kuin tähän tilaan on ajauduttu. Vastaavasti vielä 2 vuotta sitten meitä ja meidän sanomaa pidettiin populistisena äänten kalasteluna. Nyt jopa kokoomuksen reiveistä kuuluu samoja lausahduksia, kuin perussuomalaisilta 2 vuotta aijemmin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #22

Jos kerran ongelmat "satavat persujen laariin", ja perussuomalaisten menestymistä vihataan, niin eikö kaikista loogisin toimi olisi ratkaista kriisi, eikä vain antaa sen muhia ja pahentua?

Hyvästit tarkoittivat, etten enää lue kirjoituksiasi. Sama kuin Lukkalallekin totesin, että päätän tähän, kun siltä taholta tulee tahallista väärinymmärtämistä. Ei siinä ole mitään keskusteltavaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Sanotaan ennemmin, ettei kansalaisilla ole. PS on mielestäni kyllä valmis irroittamaan Suomen EMU-jäsenyydestä, kunhan sitä riittävän moni tahtoo.

Omaksi pieneksi tehtäväkseni olen ottanut tähän taustalle kertoa niistä vaikeammin havaittavista korrelaatioista, jotka EMU-jäsenyys tuottaa Suomen taloudelle.

Heijastusvaikutuksena tulee vielä se, että kun ministeriemme (tai pääosin erään kaksikon) aika kuluu tehottomissa kriisintorjuntakokouksissa niin kotimaan asiat tuppaavat jäädä retuperälle ja sekalaisista aineksista koottu hallitussoppa aiheuttaa sitä linjattomuutta.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Deutsche Wellen pörssikommentaatori totesi tänään, että eurokriisi hermostuttaa kansalaisia Kreikassa ja poliitikkoja Brysselissä ja Berliinissä, mutta ei paikallisessa pörssissä.Euroon luotetaan kun on kulunut vuosi Barosson lupauksesta.

Itse veikkaan, että eurokriisi loppuu viimeiseksi Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Tosin talouden vaikeudet Suomessa jatkuvat, mutta syyt siihen ovat omissa rakenteissamme eikä niinkään eurossa tai EMU:ssa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

"Itse veikkaan, että eurokriisi loppuu viimeiseksi Uuden Suomen Puheenvuorossa."
- - - -

Meitä kun on moneksi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Barroson? Eihän sillä ukolla ole mitään hyvää tekemistä kriisin kanssa? Tarkoitit varmaan Draghia?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Minusta Barroso on ihan ok ja hoidellut hommansa hyvin. Mutta hyä kun huomautit Draghin lupausta EKP:n politiikasta tarkoitin.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen
Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Mitä itse otsikkoon tulee, niin suhtauden edelleen skeptisesti. Veikkaan euroopan uppoavan vielä syvemmälle suohon jatkossakin.

Arvo Kuusela

Euroopan rakennemuutos on vielä pahasti kesken. Saneerattu on nykyisiä kriisimaita, mutta muu osa Eurooppaa elää vielä kuin pellossa, siis velaksi, ilman että mitään olisi tehty tehokkuuden parantamiseksi tai kilpailukyvyn edistämiseksi.

Eurooppa pärjää vanhalla infratruktuurilla ja vanhalla perinteisellä työmoraalilla ja osaamisella, jotenkuten, vielä toistaiseksi, mutta ainoastaan velkaantumalla koko ajan. Eurooppa on auttamattomasti liian kallis ja kipailukyvytön nousevien talousmahtien rinnalla.

Toisin sanoen, minun mielestäni Eurooppa tarvitsisi kunnon saneerauksen, myös ne Euroopan maat jotka vielä jotenkuten porsukttavat, Suomi myös.

Jos USA:n uuden liuskeöljyn löytymiseen perustuva nousu alkaa vaikuttamaan myös Eurooppaan nostattavasti, niin se tapahtuu aivan liian aikaisin, vielä oltaisiin tarvittu muutama vuosi lamaa, jotta Euroopassa uskottaisiin että kunnon saneeraus on paikallaan.

.

Reijo Tossavainen

Lupasihan kokoomuksen hymypoika A. Stubb Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen eli reilut pari vuotta sitten, että asiat niin Kreikassa kuin muissakin maissa ovat kunnossa. Miksi sitä pitää jälleen laittaa Eurooppa nousuun?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Suomen hallituspuolueiden silmissä varmastikin talousaviisien "Seiskalta" vaikuttava Financial Times muistaa pääkirjoituksessaan, ettei tämä ole vielä taputeltu. Jotta katsotaan mihin suuntaan mennään syksyllä ja sitten talvella.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

http://yle.fi/uutiset/analyytikot_eurooppa_voi_saa...

"Talous kääntyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä kasvu-uralle. Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagarde arvelikin, että pahin vaihe on mitä todennäköisimmin jäänyt taakse."

Uutisia tulee yhtäaikaa -vastakkaisia.

Että silleen !

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #35

"Niiden [itäblokin maiden] etuina nähdään vähäinen valtionvelka, matala palkka- ja korkotaso sekä sijainti lähellä integroitunutta Länsi-Eurooppaa."

Niin, meillä on matala korkotaso. Mutta mites nuo muut? Okei, valtion velka on vielä kohtuullisella tasolla, jos nykymittareiden mukaan eläkerahastot lasketaan bkt:hen. Mutta muutoin se ei ole kovin hyvään suuntaan menossa, ainakaan tällä vauhdilla. Siitä on huolissaan joku muukin kuin minä.

Olisihan se ihan kiva saada sitä talouskasvua tännekin, eikö totta? Ennakoissa viime vuoden bkt putosi vain 0,2 prosenttia, mutta tarkistuksissa huomattiin, että sehän niiasikin 0,8 prosenttia.

MUOKKAUS: Niin, kyllähän CESEE-maista (CESEE = Central, Eastern & Southeastern Europe) on ollut juttua myös IMF:llä. Tässä sitä prujua tosimiehille. Tässä lyhyempi tiivistelmä pintahöttöilijöille.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #36

Sentään aurinko paistaa tänään, vai estääkö euron senkin jatkossa ? :D

Pekka Salo

"Toivotaan toivotaan, että huomenna voimme löytää paremman maan."

Kukapa ei toivoisi, että kiville on karahdettu, mutta pääsemme vihdoin irti. Mutta entäpä jatko? Fantastinen Kataisella ei taida oikein olla hommat hanskassa. Tai ainakin tällaisen kuvan julkisesta sanasta saa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset