SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Palaako puolueiden yhteinen sote –päätös takaisin hallituksen pöydälle ?

 

 

YLE uutisoi eilen, että nk. sote -uudistus saattaa vielä muuttua . Pöydällä on Ylen mukaan nyt  ehdotus viiden  yliopistosairaaloiden ympärille rakentuvasta  erva-alueesta. Ministeri Vehviläinen sanoi Verkkouutisille, ettei mitään uusia sote -linjauksia ei ole hallituksessa tehty.

Joutuu vakavasti kysymään etenkin päähallituspuolue keskustalta, että pitääkö tämä hallituksen marraskuinen  päätös ?  Miksi kaikille puolueille kelpasi maaliskuussa 2014  vain viisi sote -aluetta ml. nykyinen  pääministeri Sipilä. Kaikki asiantuntijat pitävät marraskuussa päätettyä 15  sote –aluetta ylisuurena.

Myös tämä itsehallintoaluepäätös  vaatii tarkan pohdinnan, miksi niitä tarvitaan 18 aluetta, eikö 9-11 aluetta riittäisi ?

Viime vaalikaudella etenkin keskusta melko äänekkäästi vaati sote –valmistelua yhteiseen parlamentaarisen yhteistyöryhmään. Nyt päähallituspuolueena keskusta on opposition jättänyt vain seurantaryhmään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ennen vaaleja tämäkin blogisti piti korotettua ääntä. Nyt on hiljaa !
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uusien maakuntavaalien aikatauluista on jo saatu esitys aikaiseksi? Kaikki muu onkin sitten alkutekijöissään. Kummallinen valmistelujärjestys?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

HS: Hallituksen lähes kaatanut viidentoista sotealueen kompromissi on lentämässä roskakoriin

http://www.hs.fi/politiikka/a1455685501382

-----
Matti Vanhanen: 15 sote-alueesta luopuminen ei ole "reaalinen kysymys"
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/matti%20van...

Mitä tahoa uskoa, kun HS Ylen lisäksi kertoo 15-sote alue-ehdotuksen kaatuvan

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset