SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Monissa puolueissa sisäistä käymistilaa

Eduskunnan kevätistuntoausi päättyy tänään (Täysistunnon päiväjärjestys).

Monissa puolueissa  on ollut käynnissä sisäistä käymistilaa.

Kokomus ajautui puolueen puheenjohtajan vaihtoon (Uusi puheenjohtaja Petteri Orpo) ja sittemmin ministeriryhmän uusimiseen (Risikko ja Mykkänen ovat uudet ministerit).

Mutta heti perään on  sanottava, että suurimman oppositiopuolueen nykyisen puheenjohtajan toimikausi saattaa  jäädä   yhteen kauteen. Puolueen kenttä haluaa uuden puheenjohtajan (Kysely ennustaa vaihtoa Sdp:n johtoon )

Mutta eipä tuossa kaikki.

Eilen uutisoitiin  kahdessa hallituspuolueessa oirehtelua.  T Soinin puolueesta tapahtui puolueloikkaus oppositioon (Perussuomalaisten Maria Tolppanen loikkaa demareihin) ja pääministeripuolueen ministeri on  joutumassa oman ryhmänsä luottamusäänestykseen. Maaseudun Tulevaisuus kertoi eilen,  että keskustan eduskuntaryhmä aikoo äänestää ministeri Tiilikaisen luottamuksesta. Minulla on myös tunne, että ennen pitkää keskustan ryhmä joutuu pohtimaan toisen ministerin luottamusta. Kun kuuntelee tämän ohjelman (http://areena.yle.fi/1-3431673), joutuu proff. Mäenpään tavoin kysymään, voiko kahdella valtion viranomaisella olla samasta asiasta erilainen näkemys tapahtumien kulusta.

Puolueiden käymistilan lista jatkuu. RKP:n puheenjohtajana ja  ministerinä toiminut Carl Haglund luopui puheenjohtajan tehtävistä ja nyt myös eduskunnasta (Carl Haglund jättää eduskunnan). Tuo on RKP:lle suuri menetys. Vasemmistoliitto sai myös uuden puheenjohtajan ja puheenjohtajan valinta on ensi vuonna edessä myös vihreillä.

* * * * *

Mutta nyt keskitytään huomiseen saakka Britannian EU-kansanäänestyksen seuraaamisen

Results

http://www.bbc.com/news/live/uk-politics-36570120

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

EU uudistumisen kannalta Brexit on suositeltavaa, mutta pelkäänpä, että sitä ei tapahdu.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Vesurilla on tarvetta EU-hallinnossa, sen olen sanonut vuosien mittaan monta kertaa. Mutta kuka hyötyy , jos UK äänestää itsensä ulos EU:sta. Se ilmansuunta, jota ei taida lännessä moni haluta.

Yksi häviäjä UK:n kansanäänestyksessä on, oli tulos mikä tahansa: pääministeri David Cameron.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

EU:tahan uudistetaan koko ajan jokatapauksessa.

Minun mielestäni puhe missä puhutaan pelkästä uudistamisesta tai epämääräisesti jostain byrokratian vastustamisesta tai EU:n määräysvallan vastustamisesta jäsenvaltioihin nähden on tyhjää ilmaan huitomista.

Kaikki hallinnoiminen vaatii byrokratiaa jonkin verran, sitä myös vaaditaan, muutenhan homma menee viranomaisten mielivallaksi.

Euroopassa tarvitaan tietenkin sääntöjen ja byrokratian purkua, sehän on EU:n tarkoitus, mutta jotain byrokratiaa ja jotain sääntöjä pitää myös olla ja niiden sääntöjen ja sen byrokratianjotka jäävät jäljelle pitää olla yhteneväiset koko EU:n alueella.

Minä en ole havainnut että EU olisi sellainen byrokratian ja sääntelyn lähde kuin mitä väitetään. Tietenkin tarvitaan uusia yhteisiä sääntöjä, vaikkapa ympäristön suojelussa, ylikalastuksen estämisessä, laadunvalvonnassa ja monissa muissa asioissa, nämä ovat hyviä ja kannatettavia hankkeita, mitä ei voitaisi tehdä ilman EU:ta.

Olen yksinkertaisesti sitä mieltä että EU:n vastustus on epärationaalista ja epäkäytännöllistä tunteilua ja jos se johtaa EU:n purkautumiseen, EU on perustettava uudestaan, on pakko, tai joku samanlainen instituutio, eri nimellä vain.

Eurooppa ei tule toimeen ilman EU:ta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Nämä lisäuutiset kasvattaa luottamusäänestyksen tarvetta keskustan ryhmässä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062221780373_u...

VTV on eduskunnan alainen yksikkö ja sen tarkastusraportti on nyt ministerin sanaa vastaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tyytymättömyyttä on herättänyt myös se, kuinka Berner on hoitanut Postin asioita. Postin omistajaohjausta hoitaa lähtökohtaisesti pääministeri Sipilä, mutta Bernerillä on siinä oma vahva roolinsa. Kokoomuslaisia Postin asiat eivät ole toistaiseksi kiinnostaneet, vaikka syytä olisi. Viime talven postilakko vaikutti ratkaisevasti SSS-hallituksen suosioon ja levottomuuteen työmarkkinoilla.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ministeri Tiilikainen sai ryhmältään varoituksen, epäluottamustakin esitettiin.
http://yle.fi/uutiset/keskustan_eduskuntaryhma_ryo...

-------
Syrjäytetty Esa Härmälä ei eilen hillinnyt sanojaan:
https://twitter.com/EsaHarmala?ref_src=twsrc%5Etfw

Seuraava twiitti

Seuraa

Esa Härmälä
‏@EsaHarmala
v 1969 liityin kepuun. Kaverit varoittivat että kepu pettää aina - pitäisiköhän alkaa uskoa

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tänään HS:ssä julkaistu puoluekannatusmittaus.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1466578309843

Virhehajonnaksi ilmoitetaan peräti 2 %-yksikköä suurten puolueiden kohdalla suuntaansa, joten odotetaan kesän yli, mihin luvut asettuvat.

------
Ruotsissa kannatusmittaukset (julkaistu viime viikonvaihteessa) osoittavat kokoomuksen kannatuksen nousua ja vihreitten olemista äänikynnysrajan rajamailla
http://www.svd.se/alliansens-forsprang-48-procent/...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset