*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Pääministeri Sipilä on ajamassa itsensä vaikeaan asemaan

Pääministeri Juha Sipilän toiminta valtiollista Yle kohtaan osoittaa hänen harkintakykynsä pettäneen pahasti. Se, että pääministeri "pommittaa" Ylen toimittajia illalla kuullun mukaan parilla kymmenellä sähköpostilla on huomattu laajalti ulkomailla.  BBC uutisoi asiaa näyttävästi. Asetetaanko Suomen ykkösasema kyseenalaiseksi parhaimpana lehdistön vapauksien maana (the World Press Freedom index )?

****

Saako tämä sarja kolmannen kerran jatkoa kesällä 2018: Vanhanen-Kiviniemi, Katainen-Stubb ja Sipilä - ?.

Taustalla on Juha Sipilän oma lupaus erota, jos hänen hallitus ei tuloksia saavuta. Kolme mittaria näyttää nyt huonolta Sipilän kannalta: a) valtion velkaantuminen. Sipilän esittämässä linkin kalvossa näyttävät määrärahat pikemmin kasvavan päinvastoin kuin  laskevan sovittujen  leikkauksen (4 mrd) suuntaisesti  b) kiky –sopimus ei riitä kohentamaan työllisyyttä. Pikemminkin kiky –sopimus jäykistää  jo ennestään  jäykkiä olevia työmarkkinoita.   c) sote –uudistus on yhtä aikaa aluehallintouudistuksen kanssa liian suuri uudistus yhtä aikaa läpivietäväksi. Valitettavana pidän, että pääministeri Sipilä on sulkenut opposition sote -uudistuksen valmistelun ulkopuolelle päinvastoin kuin edellinen Jyrki Kataisen johtama hallitus maaliskuussa 2014.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Periaatteessa voi olla, että Suomen maine tiedonvälityksen vapaudessa jopa kohentuu tästä, koska asia on tuotu näyttävästi esiiin ja kaikille on selvää, että Sipilä on "hävinnyt" tämän ottelun. Tyyliin: "Älä yritä torpata lehdistönvapautta Suomessa".

On syytä kuitenkin todeta, että Suomen lehdistö tai julkinen media ylipäätään kohtelee suomalaisia päättäjiä hiukan enemmän silkkihansikkain kuin Ruotsissa on asian laita. Ruotsin pääministeri ei mitenkään olisi voinut edes yrittää moista. Asuessani Ruotsissa siellä oli tapetilla parhaillaan Mona Sahlinin luottokorttikeissi hänen ollessaan varapääministeri. Median haastattelut TV:ssä menivät tyyliin: "Mona, miksi valehtelit sanoessasi, että ..."

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Politiikassa ei saa olla ihmistä, jonka me vaaleissa olemme valinneet, vaan tunteeton robottiko ?

Auta armias, kun mediaa tai journalistia arvostellaan epämääräisistä henkilöön kohdistuneista uutisoinneista. No siksi, kun media itse kirjoittaa uutisensa itsestään niinkuin lystää tarkistamatta, tarkistamatta ja vielä tarkistamatta.

Sipilän reaktio oli aivan oikein, jos hänelle ei edes anneta mahdollisuutta oikaista jutussa olevia vääristymiä.

Tämä allaoleva kertoo IL:n toimittaja Parkkosen puhuvan potaskaa allaolevassa parissa ensimmäisessä juttunsa kappaleessa.

"Vaan vielä pari sanaa itse alkuperäisestä asiasta. Eli hyötyvätkö Juha Sipilän lapset ja muut ”kohuyhtiö” Katera Steeliä omistavat Sipilän sukulaiset siitä, että pääministeri Sipilän johtama hallitus kaataa satoja miljoonia euroja Terrafamen kaivokseen, joka ostanut malminkuljettimia Kateralta?

Hyötyvät, jos yhtiö on tehnyt taloudellisesti järkevän tarjouksen, jolla voitti urakan itselleen. Siksi pohdinta Sipilän jääviydestä on relevanttia.

Entä rahoittaako pääministeri Sipilän johtama Suomen hallitus Terrafamen kaivosta siksi, että pääministerin lapset ja muut Katera Steeliä omistavat Sipilän sukulaiset hyötyisivät siitä taloudellisesti?

Ei.

Jotain rajaa foliohattujen paksuudellakin."

Siis, mitä Parkkonen sanoi ?

... HYÖTYVÄT...jne...?

Katera voitti tarjouskilpailun jo ennen hallituksen päätöstä Pöyryn järjestämänä ja arvoimana ja kuljetin olisi hankittu, vaikka hallituksen lupaamaa 100 miljoonaa ei olisi herunut.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611302200034451...

Kuka tästä jupaksta on hyötynyt? Ei Sipilä eikä hallitus, vaan lehdistö itse lukijamäärin ja levikein mitattuina.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"ja kuljetin olisi hankittu, vaikka hallituksen lupaamaa 100 miljoonaa ei olisi herunut."

Jos tuo voidaan vahvistaa täydeksi todeksi, niin se kyllä vapauttaa Sipilän kaikesta nepotismisyytteestä. (Vaikka tietysti joku voi alkaa spekuloida, että kaivos tulee myös myöhemmin hankkimaan yhtä ja toista kyseiseltä yhtiöltä ...)

Ongelmaksi jää hänen epätoivoiselta näyttänyt yritys vyöryttää YLE:ä. Sitä ei olisi kannattanut tehdä lainkaan, vaan vain rauhassa odottaa, että pääsee esittämään riittävän selkeästi oman versionsa asiasta. Siihen olisi YLE joka tapauksessa ilomielin antanut mahdollisuuden.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Näin ilmeisesti oli. Varmaan ihan normaali tarjouskilpailu, jonka Katera Steel voitti. Ylen toimituksen tasosta antaa tämän unohtaminen aika selkeän kuvan. Eikä se ole mitenkään mairitteleva heidän ammattitaitoaan ajatellen.

Sipilän reaktio, no kuka tahansa olisi reagoinut samoin. Asiasta tehtiin uutinen sillä pahimmalla tavalla. Ei syytetty mutta vihjailtiin ja rakennettiin lauseet tarkoitushakuisesti. Itse koen pääministerin ensireaktion ihan piristävänä juttuna.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Ei niin hullua yritysjohtajaa ole, joka möisi 500 000€:n kuljettimen rahoitusvaikeuksissa olevalle yritykselle ilman maksutakausta. Joka tässä tapauksessa on valtio.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #13

Tuolta osin olen valmis hiukan pyörtämään edellisen kommenttini johtopäätöstä. Ellei myyntisopimuksessa ollut mainitaa olennaisesta etumaksusta.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #13

Ei tietenkään. Totta kait myyjä on ollut tietoinen asiasta ja jonkinlaiset vakuudet ovat olleet kuvioissa mukana. Terrafamessa palaa rahaa joka päivä eikä niin vähän. Tuo 100 milliä voi olla täysin sivuseikka. Mistä sen tietää pitäisi nähdä tilauksen ehdot.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Sipilän reaktio oli aivan oikein, jos hänelle ei edes anneta mahdollisuutta oikaista jutussa olevia vääristymiä."

Mutta kun annettiin, toimittaja Salla Vuorikoski pyysi Sipilältä vielä useaan kertaan haastattelua, mutta Sipilä vain jatkoi sähköpostien lähettämistä.

Sipilän mukaan hänen kommenttinsa juttuun olisi saanut ottamalla hänen avustajiinsa yhteyttä puhelimella tai tekstiviestillä. STT:n tietojen mukaan Ylen haastattelupyyntö oli kuitenkin lähetetty myös kahdelle Sipilän avustajalle.

Herää kysymys mitä tapahtuisi jos syttyisi joku kansainvälinen kriisi kun Sipilä menetti harkintansa ja lähetti toimittajille kansalaisten nimilläkin varustettuja sähköposteja. Ja oli Ylen päätoimittajan mukaan vielä eilen niin tunnekuohun vallassa ettei voinut tulla ennalta sovittuun A-Studion lähetykseen.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3012634/Sipilan+k...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Siinä mielessä hyvä, että Suomen perustuslaissa on lausuma Tasavallan Presidentin vastuusta ulkopolitiikan johtamisessa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Mutta kun annettiin, toimittaja Salla Vuorikoski pyysi Sipilältä vielä useaan kertaan haastattelua, mutta Sipilä vain jatkoi sähköpostien lähettämistä."

Taitaa vain olla niin että jälkijättöisesti on hyvä pyydellä vahingon jo tapahduttua. YLEhän oli jo ensimmäisen jokseenkin hyökkäävän uutisoinnin Sipilää ja lähipiiriä vastaan tehnyt. Mitä oli hyödyttänyt enää tulla keskustelemaan YLEn toimittajien kanssa? Parempi antaa tietoa vain s-postilla, jos on katsonut aiheelliseksi.

Syyttelijän rooli somessa on riehunut valtoimenaan tuon uutisoinnin jälkeen jo useita päiviä. Normaalia sometoimintaa näköjään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #7

Sipilän ilmoitus siitä, että haastattelun olisi saanut jos olisi ottanut yhteyttä avustajaansa on ristiriidassa sen kanssa, että avustajiinkin oltiin otettu yhteyttä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Seija !

Tuo sähköpostien määrä voidaan tulkita painostukseksi. Toisaalta pääministerin tulisi käyttää laajaa avustajakuntaansa , eikä lähteä itse mukaan.

Muistuu mieleen virkkamieslakko 1980-luvulla, kun presidentti Koivisto ajoi itse virka-saabilla, mutta huomasi, ettei hänen olisi noin tullut tehdä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #8

Koivisto taisi ajella sillä muutoinkin. Olin kerran poikkeuksellisesti joskus 80-luvun puolivälin tienoilla aamulla aikaisin ennen kuutta autolla liikenteessä Kauppatorin kulmalla ja jouduin jarruttamaan äkisti, kun keltaisia vilkkuneet liikennevalot kytkettiinkin päälle ja muuttuivat yllättäen punaisiksi.

Takanani ajanut auto, jossain Ruotsin suurlähetystön kulmalla matkalla kohti itää, ajoi miltei puskuriini, kun joutui myös tekemään äkkijarrutuksen. Katsoin takapeiliin ja sitten käänsin pääni varmistuakseni asiasta. Autoa ajoi Mauno Koivisto ja hänen vierellään istui Tellervo. Molemmat verkkaripusakka päällä. Auto kääntyikin sitten Linnan pihaan sitä ohittaessani.

Mitenkähän juttu olisi mennyt, jos Koivisto olisi rutannut autoni?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #12

Manu ajoi samoihin aikoihin kerran viereistä tummaa Saabia Kisahallin valoissa. Oli autossa yksin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Menikö pääministeriltä niin sanotusti hermo?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #16

Ainakin Yle sai lunta tupaan.

Pekka Ervasti: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

"Juttuja on hyllytetty ja sensuroitu ja toimittajille on annettu varoituksia erityisesti tämän hallituksen aikana."

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/pekk...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Heikki Karjalainen

Pääministeri Sipilän olisi ollut viisasta avata tarkemmin sidonnaisuuksiaan, mitä on tehnyt. Vaikka ilmoitus sidonnaisuuksista täyttää muodollisesti vaatimukset, jättää se liian paljon spekulaatioille sijaa.
http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1433371/S...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Spekuloinneille jää aina tilaa, koko cyper-avaruus on vapaa ja willi, niinkuin willi-länsi, ja sinne mahtuu vaikka minkälaista tarinaa, salaliittoteoriaa ja sepitettä äärettömän paljon.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

S-J P

Ei tuo valtioneuvoston ohje mitään muuta kerro kuin vaatimukset selvistä sidonnaisuuksista.
Sipilällä, kun ei tämän jutun osalta ollut sellaisia sidonnaisuuksia, kuin tuo dokumentti käsittää.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Suomessa (kuten monessa muussakin länsimaassa) on tapahtunut selkeä ilmapiirin muutos, joka alkoi ennen finanssikriisiä. Ilmatilan hallinta yleisen median ohella on siirtynyt niille, joilla on aikaa notkua tiedon valtateillä. Noihin notkujiin tunnen kuuluvani minäkin sen jälkeen, kun jättäydyin puolipäiväiseksi. Vaikka ministereitä, ryhmäpäälliköitä ja valiokuntien puheenjohtajia on kopallinen, media kokonaisuutena käsittelee 90%:sti vain pääministeriä. Presidentti sentään pääsee otsikoihin kun tekee jotain epätavallista. Eipä juuri paljoakaan kuule mm. elinkeinoministerin ja työministerin arjesta, vaikka heillä pitäisi olla merkittävä rooli suunnan muuttamisessa. Poliittiset toimintaympäristöt (eduskunnan lisäksi kuntien valtuustot) ovat jotenkin jatkuvassa kriisissä. Yhteisten asioiden hoitaminen edellyttäisi yhteisöllisyyttä. Sitä on niukasti. Valtaosa päätettävistä asioista on ikäviä jonkin kohderyhmän kannalta. Yritystasolla tiukan paikan tullen tehdään saneeraussuunnitelma, joka toteutetaan velkojien myötävaikutuksella. Jämerää johtajuutta, mutta myös yhteisöllisyyttä se vaatii. Ilmatilassa liikkuu paljon lynkkaajia, joille kelpaa lähes mikä tahansa oman pahan olon purkamiseksi. Pienet asiat sekä kunta-, että valtiotasolla saavat mustanpuhuvat siivet ja sitten vaan lennetään. Tärkeät asiat lakaistuu kuin itsestään maton alle. Sipilän asiassa oikeus antaa näkemyksensä. Se riittää minulle. Jos vihreä valo palaa niin sitten entistä kovemmalla tarmolla isojen asioiden kimppuun. Lynkkaajat odottavat kyllä jo seuraavaa kompastelua. Niin ja tietysti seuraavaa pääministeriä. Tulipa hän mistä puolueesta hyvänsä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

On se vain kumma, ettei some -keskustelussa vaadita kaikkialla kirjoittajan tunnistautumista. Ei kai se kokonaan asiaa korjaisi, mutta henkilökohtaisuuksiin menemvät herjaustason viestit kuitenkin vähenesi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Voihan se niinkin olla että Sipilä on jo näin lyhyessä ajassa kyllästynyt suomalaiseen politiikantekoon ja päänsä seinään lyömiseen, sillä onhan se niin että kyllä Sipilä näyttää tarmokkaasti yrittävän parannusta politiikkaan, suomalaisessa politiikassa pääministerin asema vain ei ole tarpeeksi vahva, niin että pääministeri voisi viedä oman tahtonsa perille.

Koska yksikään henkilö ei Suomessa pysty ohjailemaan politiikan suuntaa, kuten vaikkapa Venäjän ja Turkin diktaattorit, päätöksenteko pakosta tahmaa, eikä ole mahdollista kääntää laivaa muuta kuin erittäin pitkällä kääntösäteellä.

On kuitenkin väärin sanoa etteikö Sipilä olisi saanut mitään käännöstä aikaiseksi, kyllä Sipilän kädenjälki näkyy, vaikka laiva kääntyykin todella hitaasti.

===============

Jos Sipilä kaatuu, kuten niin monet suomalaiset politikot ennen häntä, tällaiseen lapselliseen mediakohuun, missä ei todellakaan ole kyseessä mitkään tärkeät asiat, se ei kuitenkaan merkitse sitä että Sipilän työ olisi mennyt hukkaan. Vaikka laiva kääntyy erittäin hitaasti oikeaan suuntaan, kurssia ei kuitenkaan voida palauttaa, vaan laiva kääntyy edelleen, vaikka Sipilä kaadettaisiin tällä mediapelillä.

Sipilän seuraajasta riippuu, saadaanko laivan kääntökulmaa kasvatettua Sipilän jälkeen, vai aletaanko pikkuhiljaa palaamaan entiselle tuhoisalle tielle.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ruben Stiller on nyt paljon vartijana. Kun Antti Rinne tulee huomenna vieraaksi Stillerin ohjelmaan, saa nähdä, malttavatko olla jollain tavoin haukkaamatta kiellettyä omenaa.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000004888997.html

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kuinka montaa kertaa R Stiller on saanut varoituksen/potkut, mutta Ylessä hän vain porskuttaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kansan lempparitoimittajien kohdalla kynnys potkujen antamiseen kyseenalaisista syistä on aika korkea puljulle kuin puljulle. Radio Suomi Popin juontaja Jaajo Linnonmaalle on jo pari kertaa ehdotettu potkuja, ei ehkä kuitenkaan suoraan omilta esimiehiltään.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Financial Times -lehti kyseenalaistaa Suomen maineen lehdistön ykkösmaana.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ft_sipila-58396

-----
Eduskunnan kyselytunnin aiheita tuntuu media hyvin ohjaavaan ja melkein aina kysytään
päivän mediassa pinnalla olevaa asiaa. Niin käy varmaan tänäänkin, jos pm Sipilä on paikalla.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mikael Junger, ylen entinen toim.joht. puhui viisaita "Huomenta Suomi" ohjelmassa, koko asia, estellisyys, on saanut aivan liian suuret mittasuhteet ja siitä Sipilä voi syyttää vain itseään vetäessään Ylen tähän soppaan mukaan. Nukkuiko Sipilän lähin avustaja Lehtomäki, jonka kaiken kokeneena parlamenttaarikkona olisi kyllä pitänyt varoittaa Sipilää jääviydestä, vai toimiko Sipilä, kuten yritysjohtajat yleensä Suomessa, keskustelematta muiden kanssa ja toimimalla yksin oman pään mukaan.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"kuten yritysjohtajat yleensä Suomessa, keskustelematta muiden kanssa ja toimimalla yksin oman pään mukaan." Aikamoinen yleistys - todennäköisesti tuntematta kovinkaan laajalti yritysjohtajia. Olen 30 vuoden aikana oppinut tuntemaan tällä alueella ja myös Oulun seudulla satoja yrittäjiä/johtajia. Sanoisin, että sadasta johtajasta viisi edustaa "oman pään mukaan" toimijaa. Tilanne havaitaan viimeistään siinä vaiheessa kun yrityksestä halutaa luopua. Harva haluaa ostaa yrityksen, jossa organisaatio ja vastuut eivät ole selkeät. Kiitos Tampereen kauppakamarin lanseeraaman HHJ (hyväksytty hallituksen jäsen) koulutuksen noin 10 vuotta sitten. PK-kentässä on tapahtunt merkittävä parannus, mikä koskee hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä sekä koko organisaation kehittämistä. Toki johtajan pitää olla jämäkkä ja johtaa. Mutta jos organisaatio ei luota johtajan kykyihin - niin yritys on nopeasti elinkaarensa loppuvaiheessa.

Käyttäjän IiroKoppinen kuva
Iiro Koppinen

Kun Talvivaaran asiat on hoidettu ilmeisen hyvin ja tosiasiassa ei ole jääviysrikkomusta, median täytyy muuten mellastaa, löytäkää nyt ensin se Vanhasen lautakasa kun jatkatte tätä ilveilyä!

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Kun Talvivaaran asiat on hoidettu ilmeisen hyvin (...)"

Tämä taitaa olla ns. makuasia.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Seuraavaksi kaivetaan julkisuuteen vakuuskuorien sisältöä sekä muita kytkentöjä ja juttu turpoaa. On muuten ihan selviö, ettei toimittajakunta jätä Sipilää tekemisineen ja kytkentöineen rauhaan. Kunhan asiassa pysytään, niin se on oikein hyvä ja kaikki, myös päättäjät, voittavat siinä kaupassa.

Pysyypähän kansan palvelijoilla hurskas totuus ja kaita tie mielessä.i

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Jouko R

Vakuutuskuorien sisältö ei kuulu sidonnaisuuksiin. Siellä olevaa rahaa omistaja ei pysty ohjailemaan haluaamiinsa kohteisiin. Ei minulta ainakaan ole kysytty parin tonnin osalta. Sensijaan osakeomistukset kuuluvat.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Ervastikin palveli Yleä viime kevääseen asti. Kyseinen toimittaja oli kiinnostunut myös Sipilän asioista. Nyt hän on vapaatoimittaja.
Atte Jääskeläinen kuului aikoinaan Keskustan nuorisojärjestöön.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täähän alkaa näyttää ihan selvältä persut koheltaa, Stubb kohelsi, Sipilä kohelsi, siis mikä lääkkeeksi?

No vastaushan on selvä: Rinne, Niinistö, Andersson

Siinä meillä vasemmeiston ja vihreiden asiantuntemusta koko Suomelle, näillä voimin Suomi palaa entiseen loistoonsa, lama taittuu ja yle on iki-ihana jälleen.

Meidän on nopeasti saatava kolmen viisaan hallitus, jolloin aurinko nousee jälleen, kaikkien vaihtoehtobudjetitkin ovat luvanneet kansalaisille kaikke hyvää.

Nämä kolme viisasta eivät ole mitään populisteja ja lupaile turhia, sen saatte nähdä. ;)

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

SDP kepun tilalle niin ongelmat ratkeaa ihan itsestään. Jopa unelma NATO-jäsenyydestä roihahtaa liekkeihin.

Keskusta haraa kaikkia järkeviä uudistuksia vastaan tai sitten ajaa sellaisia joita Suomen kansa vastustaa kiihkeästi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"On muuten ihan selviö, ettei toimittajakunta jätä Sipilää tekemisineen ja kytkentöineen rauhaan. Kunhan asiassa pysytään, niin se on oikein hyvä ja kaikki, myös päättäjät, voittavat siinä kaupassa."

On tässä asiassa toinenkin puoli. Se on se etteivät Suomessa päättäjät koskaan pysty rauhassa keskittymään tärkeisiin tehtäviin, kun aina on parvi toimittajia kyselemässä ja kaivelemassa toisarvoisista asioista, joista sitten saadaan kohuja aikaiseksi.

Esimerkkejä tällaisista turhista kohuista on vaikka millä mitalla, on seksiviestittelyä, lautakasoja, irakgateja, otsalaastareita ja vaikka mitä. Nämä asiat on valtakunnan asioiden hoidon kannalta merkityksettömiä, mutta vievät tarpeettomasti valtakunnan päättäjien aikaa ja energiaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Just näin, tuntuu niin älyttömältä, kun pitäisi joskus ihan niitä oikeiyakin asioita pystyä hoitamaan, mutta kaikenmaailman lautakasta ja muut mitättömyydet vievät todelliselta työltä pohjan.

Se on aivan sama minkä puolueen edustaja tuolla on sama kivitys on joka tapauksessa edessä. Aatelkaapa jos Rinne voittaa vaalit ja koittaa jotain sössöttää vastaukseksi, niin siinä se on taas toimittajille töitä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Siellä sitä nyt eduskunnassa käydään turpakäräjiä ja Sipilä on joutunut altavastaajaksi.

Sipilä vetosi tähän kohtaan.
http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.
------

Sipilä sanoi, ettei aio jatkossa yhteydessä toimittajaan, vaan tekee jatkossa oikaisut toisella tvalla

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Osataaan sitä näköjään muuallakin lähettää sähköposteja, uutinen ei miellytä.

http://mikkelinkaupunkilehti.fi/2016/12/ahokas-kyl...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Sipilä sanoi, ettei aio jatkossa yhteydessä toimittajaan, vaan tekee jatkossa oikaisut toisella tvalla."

Asiassa on sittemmin käynyt ilmi, ettei näillä asioilla jotka yhdistävät Terrafamen ja pääministerin sukulaiset ole voinut olla tekemistä hallituksen tekemien Terrafamea koskevien päätösten kanssa.

Jälleen kerran on käynyt ilmi myös se että media, YLE mukaanluettuna, hakee nimenomaan ja ennenkaikkea julkaistavia jutunaiheita, mieluimmin sensaatiojutun aiheita. Media ei tässä sensaationhimossaan malta pysyä tosiasioissa, vaan lähtee liian helposti spekulaatiolinjalle.

Tästä pitäisi herätä kysymys siitä voiko vapaa lehdistö olla liiankin vapaa, kun juttukiimassaan riehautuvia toimittajia ei pidättele edes esimiestensä ohjeet eikä varottelut ja niistäkin päinvastoin tehdään sensaatiouutisia.

Onko YLE:llä mopo karannut jo käsistä?

===============

YLE:n pitäisi muodostaa vastapainoa villille some- journalismille ja MV- lehden kaltaiselle tiedotustoiminnalle, mutta onko YLE:een enää uskomista? voiko siihenkään luottaa?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Yle haluaa pysyä journalismin kärjessä ja kun kilpailu on kovaa, niin mikäs sen helpompaa kuin siirtyä seiska-lehden jäljille.

Minä en kaipaa kohuja, vaan juttuja jotka on hyvin tehty, historiasta, politiikasta ja maailman tapahtumista. Näitä uutisia voi tehdä ilman kohujournalismia, ja silti pysyä ajan hermolla.

Minä luen Suomen kuvalehteä, ainoa printtilehti joka mulle tulee, ja sen laadukkaita juttuja on ilo lukea.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset