SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Saksassa kaksi suurinta puoluetta jatkanevat hallituksessa

Viime päivinä on uutisoitu, että Saksan nykyinen liittokansleri Angela Merkel saa toisen nykyisen hallituspuolueen  - SPD:n - liittokansleriehdokkaasta Martin Schulzista kovan kilpailijan. 

Ehdittäänpä jo uutisoida , että SPD on ohittanut kannatuksssa CDU/CSU:n kannatuksen. Liittopäivävaaleihin (24.09.2017) on aikaa vielä yli 7 kuukautta, eikä Saksan suurimman puolueen asema alkuunkaan vielä ole ratkennut (Wahlumfragen zur Bundestagswahl). Pikemminkin näyttää siltä, että CDU/CSU on parissa viimeisessä kannatusmitauksessa kuitenkin  edellä SPD:tä. Martin Schulzin nousu SPD:n liittokansleriehdokkaaksi on kieltämättä nostanut puoleen kannatusta. Kantaako kannatus liittopäivävaaleihin saakka, on sitten eri asia. Schulz on henkilönä mittauksissa Merkeliä suositumpi.

*****

Yhden huomion voi tehdä Saksan vaaliasetelmista. Näyttää siltä kannatusmittausten perusteella -ainakin tällä hetkellä - että Saksa olisi torjumassa populistien kannatuksen nousun (mm. AfD). Mutta monen mieltä askarruttaa, että maailmalla yhä enemmän kirjoitetaan ja uutisoidaan vieraaan vallan  mahdollisesta sotkeutumisesta Saksan vaaleihin ja sitä ennen Ranskan presidentinvaaaleihin.

German federal election, 2017 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Martin Schulzin valinta SPD:n kansleriehdokkaaksi on kieltämättä nostanut SPD:n kannatuksen aivan uudelle tasolle. Se on syönyt kannatusta tasaisesti kaikilta muilta puolueilta. Mutta miten kauan Schulzin hype kestää? Sitä, että SPD olisi ohittanut jo CDU/CSU:n kannatuksen, en usko.

Tällaisen tuloksen on saanut ainoastaan tutkimuslaitos Insa, joka tekee oman kyselynsä selkeästi muista tutkimuslaitoksaista eroavalla tavalla. Insa kysyy nettikyselynä etukäteen valitulta henkilöryhmältä (pooli), ja sen tulokset ovat aina poikenneet merkittävästi muiden tutkimuslaitosten tuloksista.

Mutta kieltämättä Schulzin valinta SPD:n valinta kansleriehdokkaaksi Sigmar Gabrielin tilalle oli SPD:tä hyvä veto.

Viimeisin tänään julkistettu GMS:n tutkimuksen mukaan olisi myös teoriassa mahdollista perustaa enemmistöhallitus SPD:n, Vihreiden, die Linken ja FDP:n varaan. Mutta taitaa olla vain teoriaa?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

SPD:n kannatuksen nousu syönee Linkenin kannatusta. Olen seurannut
vihreitten kannatuskehitystä niin Saksassa kuin Ruotsisakin.Saksassa eivät
vihreät näytä olevan nosteessa ja Ruotsissa kannatus hipoo 4 %:n äänikynnysrajaa.

Die Linkenin ei mahtunut edelliseen Gerhard Schröderin johtamaan hallitukseen, vihreät kylläkin. Liekkö tilanne siitä muuttunut.

Sifon tutkimus Ruotsissa
https://tns-sifo.se/sites/default/files/reports/do...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siinä tilanne on muuttunut, että syksyllä SPD Gabrielin johdolla puhui eräänlaisen vastapoolin muodostamisesta Merkelille yhdessä Vihreiden ja die LInken kanssa. Ennemmistöhallitukseen kannatus ei vieläkään riitäisi, mutta jos FDP tulisi vielä mukaan, neljän puolueen hallitus voisi nykyisillä kannatuksillaan enemmistöhallituksen muodostaa.

Muutenkin SPD:n mahtuminen die Linken kanssa on nykyään jo arkipäivää monissa eri osavaltiohallituksissa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Itse näen Schulzin ja SPD:n nousun taustalla saksalaisten ymmärryksen vihdoinkin heränneen vastustamaan populismia ja yrityksiä horjuttaa Euroopassa jo yli 70-vuotta kestänyttä rauhan jaksoa jonka "takuumiehenä" EU on ollut. Myös Ranskassa näyttää "tolkun" ihmiset heränneet ymmärtämään mitä EU:n hajoaminen pahemmassa tapuksessa saattaisi merkitä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Toivottavasti näin Ranskassakin. Näillä näkymin Marine Le Pen pääsisi kyllä toiselle kierrokselle, mutta häviäisi sillä.

Saksasta vielä se, että Martin Schulz on äärettömän eurooppamyönteinen. Siksi pidänkin yllättävänä, että hänen mukaantulonsa syö myös AfD:n kannatusta. Siihen voi toki olla muitakin syitä? Esimerkiksi puolueen jatkuvat sisäiset riidat?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

AfD:n kannatuskehityksen -ainakin nyt- laskusuunnan , olen minäkin pannut merkille.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Onko Vasemmistosta tullut Saksassa salonkikelpoinen?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä näin näyttää olevan parinkymmenen bannivuoden jälkeen?

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Merkelin vallan lähtölaskenta alkoi sinä hetkenä, kun hän kutsui maahanmuuttajia Saksaan. Voisi sanoa, että oma moka ja suuri sellainen.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

En vielä puhuisi Merkelin lähtölaskennasta, se edellyttäisi SPD:n olemista suurin puolue. Sitä pidän todennäköisenä, ettei Merkel ole seuraavaa koko kautta liittokanlerina.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Timo,puolueitten nykykannatuksilla CDU/CSU, eli Merkelin puolue, olisi yhä edelleen Saksan suurin poliittinen voima.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kuten sanoit vaaleihin on vielä aikaa. Ratkaisevaa lienee tapahtuuko vaalikamppailun aikana jotain, joka vaikuttaisi siten, että perinteiset asetelmat muuttuisivat. Äärioikeistolaisen populismin nousu on toki huolestuttavaa, mutta uskon sen silti Saksassa olevan marginaalinen ilmiö.
Olen samaa mieltä unionipuolueet ja Sdp jatkanevat Merkelin johdolla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Totta, vaaleihin on vielä 7 kk aikaa. Seitsemän kuukautta on politiikassa iäisyys. / kk:n aikana voi tapahtua mitä tahansa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset