SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Illan tv-esiintymiset voivat ratkaista Ranskan presidentinvaalit

 

Ranskan presidentinvaalien 1. kierros käydään tulevana sunnuntaina 23.04.2017.

Tämän illan tv-esiintymiset  voivat  ratkaista Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle pääsijät. Presidentinvaalien toinen  kierros käydään  07.05.2017.

Tilanne neljän kärkiehdokkaan välillä on ennen kokemattoman jännittävä.

Emmanuel Macron   Marine Le Pen   François Fillon    Jean-Luc Mélenchon

23-24 %                      22-23 %               19-20 %               18-19 %

Mielipidetiedustelujen  mukaan lähes kolmannes ei vielä tiedä, ketä äänestää.  Äänestysprosentin ennakoidaan jäävän alle 70 %:n.

Vuoden 2012 vaaleissa etukäteen tiedettiin, että  presidentiksi valitun François Hollanden tulee  sopeutua maan talouden todellisuuteen vaalipäivän ja virkaanastujaispäivän välillä. Viikossa  Hollande söi lähes kaikki vaalilupauksensa. Eipä ihme, että Hollanden puolueen kannatus on ollut  pohjalukemissa.  

-----

Presidentinvaalin jälkeen 11. ja 18. kesäkuuta  järjestetään  Ranskan kansalliskokouksen  vaalit. Kuinka sekaisin Ranskan sisäpolitiikka mahtaa mennä, jos ja kun näyttää presidentinvaaleissa  voittavan puolue, joka kansalliskokouksessa saattaa olla vasta kolmanneksi tai neljänneksi  tai viidenneksi suurin.

Ennen noita Ranskan kansalliskokousvaaleja  Britanniaan lykkäsi 08.06.2017 ylimääräiset parlamenttivaalit. Tiedä sitten, mitä pääministeri Theresa May  ajatteli vaalien ajankohdasta.

--------

Opinion polling for the French presidential election, 2017

List of Presidents of France 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Siltähän se näyttää että Hollanden puolueen ehdokas kärsii rökäletappion, ja että sunnuntain tulos riippuu paitsi illan TV-väittelystä myös siitä kuinka neljä kärjessä olevaa saavat kannattajansa uurnille.

Indeed, according to recent surveys, Hamon – whose party currently govern the country -- is likely finish the race in an embarrassing fifth place; behind a far-right populist, a scandal-plagued conservative, a centrist without a party, and a Chairman Mao-overcoat-wearing leftist, no less.

http://www.france24.com/en/20170419-france-benoit-...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tässä oli alkuviikon TV1:n a-studiossa dokumentti Marine Le Penistä.
http://yle.fi/uutiset/3-9561832

Le Pen puolusti laittomia maahanmuuttajia, nyt hän haluaa karkottaa ne maasta ja sulkea rajat muutoinkin.

Ranskan asevoimia ja ydinaseita en kyllä antaisi tuollaisen henkilön johdettavaksi.

P.s. Mitä äänestäjien mielessä liikkuu, kun äänestävät Le Peniä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Katsoin sen, ja A-studiossa oli haastateltavana joku täällä kauan asunut ranskalainen, joka ei vielä tiennyt ketä äänestäisi. Epävarmatkin ratkaisevat paljon.

Kaipa Le Penin äänestäjät ajattelevat kuten Trumpin, Ranska ensin, mikä tosin tuntuu olevan jenkkilässä helpommin sanottu kuin tehty.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #3

Kun Le Penin ajatuksenjuoksu ei edes kulje Ranska ensin, vaan ailahtelee sinne sun tänne.
-----
Tämän Jean-Luc Mélenchonin puheet ja lupaukset muistuttvat Hollanden puheita 2012 ennen vaaleja.

http://www.tradingeconomics.com/france/government-...
http://www.tradingeconomics.com/france/government-...

Hollande joutui heti valtion budjetin tosiasioiden eteen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #5

Hollande ei kuitenkaan halunnut irrottaa Ranskaa EU:sta ja NATO:sta, kuten sekä Mélenchon että Le Pen haluavat. Näyttää slltä, että Euroopasta eroamisella on noin 44%:n kannatus.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #8

Ei Hollande eikä hänen puolueensa halua lähteä EU:sta saatikka Natosta.
Kansalliskokouksen vaalit kesäkuussa ovat ehkä presidentinvaaleja tärkeämmät.

François Mitterrand presidenttinä aseisti Ranska enemmän kuin kaikki edeltäjänsä yhteensä, vaikka olisi "nk. sosialisti".

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Kuten Hamonin kannatuksesta nyt näkyy niin ranskalaiset eivät innostuneet Hollanden verojen kiristämisistä.

Viimeisin tänään julkaistu gallup näyttää tältä, linkissä un sondage Harris Interactive kannatuskäyrät.

http://www.lexpress.fr/actualite/politique/electio...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #9

Vaalitulos on vielä "herran hallussa". Le Penin kannatus ei ole noussut
kuukausiin enää. Käyvätkö hänen kannattajansa kuinka vilkkaasti äänestämässä ?

Ja mitä vaikuttaa tämä ?
http://www.leparisien.fr/politique/assistants-du-f...

Vuonna 2012 Le Pen sai vajaan 18 %:n kannatuksen 1. kierroksella, joka oli
enemmän kuin ennusteet lupasivat.
https://en.wikipedia.org/wiki/French_presidential_...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #11

Jonkun kyselyn tuloksena oli jokin aika sitten ennuste että Le Penin ja Fillonin kannattajat ovat varmimpia äänestäjiä, mutta pitäneekö sekään enää paikkaansa. Jotta kuten kirjoitit, niin herran haltuun.

2012 pappa Le Peniä vastaan äänesti Chiracin puolesta laitavasemmistokin, jotta kunhan nyt ensin nähdään ketkä ovat toisella kierroksella niin aletaan sitten arvuutella senkin tulosta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #12

Suurin vaara lienee, että Mélenchonin kannattajissa on paljon niin EU-vastaisia, että he jättävät toisella kierroksella äänestämättä mieluummin kuin tukevat Macronia.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #13

Vuoden 2012 vaaleissa Marine Le Pen kehotti äänestämään toisella kierroksella Hollandea Sarkozyn sijasta.

Tänään on Sarkozy ilmoittanut tukensa Fillonille.
http://www.lefigaro.fr/elections/presidentielles/2...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #14

No sillä tuella nyt ei onneksi toisella kierroksella ole käyttöä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #12

Chiracin voitto oli yksi ylivoimaisimmasta 2. kierroksella (82.2% - 17.8%)

https://en.wikipedia.org/wiki/French_presidential_...
-

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Mielestäni Le Penin suurin heikkous on hänen Venäjältä saamansa lainat puolueelleen:

http://www.bbc.com/news/world-europe-39478066

Esimerkiksi vuonna 2014 hän sai pieneltä venäläiseltä First Czech Russian Bankilta 9 miljoonan euron lainan.

"In 2014, the National Front took Russian loans worth €11m (£9.4m). One of the loans, for €9m, came from a small bank, First Czech Russian Bank, with links to the Kremlin."

Le Penin suhteen tämä herättää sen kysymyksen, että kenen etuja hän tosiasiassa ajaa. Jos hän pyrkii lainarahalla presidentiksi, niin miten hän aikoo maksaa tuon "lainan" takaisin siinä tilanteessa, jos hänestä tulisi Ranskan presidentti. Vanha viisaus sanoo, että kannattaa seurata rahavirtoja, "Follow the money".

First Czech Russia Bank on erikoistunut tarjoamaan pankkipalveluita pienille ja keskikokoisille yrityksille, rikkaille ihmisille ja instituutioille Venäjällä ja Tsekissä, niin miksi se lainoittaisi Ranskan presidentinvaalien yhtä ehdokasta ellei joku antanut sille noita rahoja?

https://www.bloomberg.com/research/stocks/private/...

"FIRST CZECH-RUSSIAN BANK Limited Liability Company provides banking services to corporates, small and medium businesses, individuals/retail clients, and financial institutions in Russia and the Czech Republic."

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Mihin päätyy tämä USA:ssa.

Vladimir Putinin valvonnassa ollut työryhmä toimi tietoisesti tavoitteena , miten Donald Trumpista tehdään presidentti.

https://www.intelligence.senate.gov/sites/default/...

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Tuo on lyhyempänä Reutersin artikkelissa:

http://www.reuters.com/article/us-usa-russia-elect...

Aika karua luettavaa tuo Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden raportti. Voidaan varmasti sanoa, että tiedustelupalveluilla on hallussaan tietoa Trumpin hallinnosta, jota he vielä panttaavat. Kyseisen raportin sivu (i) viittaa siihen sangen selkeästi:

"This report is a declassified version of a highly classified assessment. This document’s conclusions are identical to the highly classified assessment, but this document does not include the full supporting information, including specific intelligence on key elements of the influence campaign."

Sivuilla (ii) ja (iii) on seuraava kohta:

"We assess with high confidence that Russian military intelligence (General Staff Main Intelligence Directorate or GRU) used the Guccifer 2.0 persona and DCLeaks.com to release US victim data obtained in cyber operations publicly and in exclusives to media outlets and relayed material to WikiLeaks."

Toisin sanoen, raportin mukaan venäläiset tunkeutuivat yhdysvaltalaisiin tietojärjestelmiin, varastivat niistä kriittistä tietoa ja julkaisivat kyseistä tietoa eri kanavien, kuten Wikileaksin ja tiedotusvälineiden kautta.

Sivulla 1 puhutaan siitä, että Putin määräsi tämän operaation tehtäväksi, koska hän halusi joko viedä Clintonin hallinnolta legitimiteetin, jos hän voittaisi taikka parhaassa tapauksessa auttaa Trumpia voittamaan vaalit.

Liitteessä A kerrotaan kuinka Venäjä hyödynsi RT Americaa Clintonia vastaan. Se antaa meille hyvän opetuksen siitä, että Suomeen ei saa päästä syntymään mitään putinistista mediaa, vaikka Johan Bäckman sitä haluaisikin.

Aikaisempi Reutersin artikkeli kertoo Trumpin ja Venäjän eliitin välisistä siteistä:

http://www.reuters.com/investigates/special-report...

Toisin sanoen ainakin 63 venäläistä alkuperää olevaa henkilöä osti Trumpin yrityksiltä kiinteistöjä eteläisestä Floridasta ainakin 98 miljoonan dollarin arvosta. Minulle tulee tästä se ajatus, että he (tai useat heistä) ostivat kyseisiä kiinteistöjä ylihintaan, jolloin ylihinnalla tuettiin Trumpia ja hänen liikeimperiumiaan. Samaan aikaan Trump väitti, että hänellä ei ollut business-siteitä Venäjän suuntaan:

http://www.vox.com/world/2017/2/17/14622504/trump-...

Lopullinen tuomio tuosta oli se, että hänellä ei ollut kiinteistöjä Venäjällä, mutta hän oli harjoittanut aktiivisesti liiketoimintaa venäläisten kanssa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Pariisissa tapahtui illalla terroristiteko, joka vaati poliisin hengen.

http://www.leparisien.fr/faits-divers/paris-fusill...

http://www.francetvinfo.fr/faits-divers/ce-que-l-o...

Ampumavälikohtauksen sattuessa samaan aikaan oli käynnissä presidentiehdokkaiden tv-väittely.
http://www.francetvinfo.fr/elections/presidentiell...

Fillon ja Le Pen sekä Macron ovat peruuttaneet tämän viimeisen kampanjapäivän esiintymiset. Presidentti Hollande on kutsunut hätäkokouksen koolle.

Maailmalla pörssit ovat olleet hiukan levottimia, jos ääripään ehdokkaat menestyvät vaaleissa

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset