SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Maakuntavaltuustojen paikkoja jaettiin ennen aikojaan

YLE katsoi eilen  asiakseen julkistaa näyttävästi nollatutkimus –uutisen maakuntavaltuustojen paikkajaosta käytyjen  kuntavaalien perusteella

Tuossa uutisessa on vain yksi mutta. Nimittäin lakipaketti, johon mm. lakiesitys maakuntien perustamisesta sisältyy, on vielä eduskunnan käsittelyssä alkumetreillä.  Meneekö lakipaketti sellaisenaan läpi eduskunnan käsittelysssä. Asiakkaan valinnanvapautta  sosiaali- ja terveyspalveluissa koskeva lakiesitys on vielä eduskunnalle kokonaan antamatta.

YLE  on tuonut  koko sote- valmistelun  aikana enemmän kriittisiä näkökohtia esille kuin koko uudistuksen hyvä puolia . Viimeksi tästä valinnanvapaudesta, Hyvä niin, mutta onko valtiollinen YLE tahtomattaan osaltaan myös sotkenut kansalaisten kykyä pysyä uudistuksessa mukana.

-------

Ihmettelen suuresti, jos tämä em. lakipaketti ml valinnanvapaus saadaan eduskunnassa käsiteltyä periaatteessa  parissa kolmessa kuukaudessa. Mikä on esim. perustuslakivaliokunnan näkemys lakiesitysten perustuslainmukaisuudesta.

Maakuntalaki ja voimaanpanolaki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2017 tai mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Maakuntavaalit on tarkoitus toimeenpanna 28.01.2018. Oikeusministeriö vaalijohtaja Arto Jääskeläinen sanoi  Ylen haastattelussa, että maakuntavaalit  joudutaan pitämään  varsin  tiukassa aikataulussa

On sinänsä  paikallaan tuoda esille kriittisiä näkökohtia  esim. uuden hallintotason perustamisen tarpeellisuudesta ja seurauksista (mm.  maakuntien lukumäärä ja yhdenvertaisuus). Kirjoitin täällä aiemmin blogin uuden hallintotason perustamisen  myötä kasvavista esteellisyyystilanteista  ml. kysymys voiko sama henkilö olla yhtä aikaa kunta-, maakunta- ja valtiotason luottamustehtävissä. Ihmettelen, ettei  asia täällä suurempaa keskustelua herättänyt.

------

Lainvalmistelun tasosta sote lakipaketin valmistelun aikana on viime aikoina paljon puhuttu. Eilen TV1 A-talk –ohjelmassa  tiedustelulainsäädäntöä koskeva lakiluonnospaketti sai kehuja huolellisesta valmistelusta.

------

Soten valinnanvapaudesta keskustellaan myös asian vierestä 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Selvä enemmistö sosiaali- ja terveysuudistuksen toimeenpanoa maakunnissa valmistelevista sote-muutosjohtajista peräänkuuluttaa lisäaikaa etenkin asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin käyttöönotolle. Tulos selviää Yle Uutisten kyselystä sote-muutosjohtajille. Kaikki vastasivat.

http://yle.fi/uutiset/3-9574881

Niin, miten on sitten tämän maakuntahallinnon aikataulu.
Eduskunta tekisi viisaaasti, jos maakuntien lukumäärä palautettaisiin realistiseen määrään 9-11 esitetyn 18 sijasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maakunnat#Toi...

Noista asukasmääristä voi tehdä jo ensi päätelmän, ettei alle 200 000 asukkaan maakuntia tulisi perustaa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Jotain kunnallsivaalien tulos voi heijastaa maakuntavaaleihin. Ohessa kirjoitukseni paikkajaosta:

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/pa...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tarkoitus oli viestiä, että maakuntalakiluonnoksessa harkittaisiin vakavasti maakuntien määrää. Esitetty 18 maakuntaa on liian suuri, 9-11 riittää.

Maaakuntavaltuutettujen määrä lakiluonnoksessa asukasluvun mukaan ei ole sekään tasapainossa puhumattakaan toiminnallisista ja taloudellisista edellytyksistä.
Alle 200 000 asukkaan maakuntia ei tulisi edes esittää.

P.s. Ja sitten tämä lakipaketin käsittelyaikataulu eduskunnassa on epärealistisen lyhyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset