*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Politiikan penkkiurheilijalle taas uusi puoluekannatustilasto

  • YLE 20.07.2017
    YLE 20.07.2017

 

Eilinen HS-gallup saa tänään jatkoa valtiollisen Ylen tuoreella puoluekannatusmittauksella

HS-gallupista eilen kirjoittamani blogiotsikko oikeastaan sopisi myös Ylen puoluekannatusuutisointiin.

Sen verran palautan lähivuosien historiaa lukijoiden mieliin, että nämä puolueakohtaiset jytkyt sulaa ennemmin tai myöhemmin pois.

*****

 

Perussuomalaiset saivat Timo Soinin johdolla vuoden 2011 vaaleissa 19,1 %:n kannatuksen. Nyt Timo Soinin nykyinen puolue (UV) saa Ylen mittauksessa murskaavan 0,7 %:n kannatuksen. Miten käy sitten aikanaan vihreitten  kannatuskiidolle. Ettei vain samalla tavalla.

Myös keskustan nousu on näissä kannatusmittauksessa taittunut likimain 10 %-yksikköä, mitä puolueelle mitattiin esim. tammikuussa 2015 (ks. linkistä). Keskustan nousu perustui suuressa määrin Juha Sipilän henkilönä saamaan nosteeseen.

*****

 

Puoluekannatusnumerot ovat kahdelle hallituspuolueelle kuin raekuuro

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Aamukahvia toisen kupin tässä juoneena sanon vain, ettei näillä
kannatusluvuilla UV voi pitää samaa ministerimäärää kuin puoluekannatusjohdossa oleva kokoomus. Hallitusneuvotteluissa huhti-toukokuussa 2015 tilanne oli toinen, mutta silloin PS ja UV oli yksi ja sama puolue.

---
PM Sipilälle sanoisin, että jääräpäisyys pitää oppositio sote- ja maakuntauudistuksen ulkopuolella johtaa umpikujaan.
Vaaditte itse viime kaudella oppositiota mukaan sote -uudistuksen valmisteluun. Nyt toimitte päinvastoin.

---

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

UV on poliikan start up jolla on paljon alkupääomaa.

Yleensä startupeille ilman kunnollista liiketoimintasuunnitelmaa, strategiaa, missiota ja visiota on käynyt heikosti. Edelleen odotan mielenkiinnolla millä keihäänkärjellä he aikovat erottautua SDP/Kok/Keskusta -vasemmistosta. Neljättä SDP:tä ei kansakunta taida tarvita.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tämä YLE:n gallup vaikuttaa uskottavammalta jos nyt lähdetään siitä, etä UV:n virallinen kannatus on Simon Elon väittämä 2000 kannattajakorttia (joista jokin % teoriassa heitä äänestäisi) ja Perussuomalaisten % "Perussuomalaisten tällä hetkellä melko heikko kannatus koostuu uskollisista tukijoista. Mittauksen mukaan eri puolueista perussuomalaisten kannattajat olivat varmimpia äänestyspäätöksestään." (Suomen Uutiset)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Muut kannatusluvut ovat likimain 1-1,5 %-yksikön sisällä HS:n ja Ylen mittauksissa. UV:n kannatus on aamun shokkiuutinen toisille, toisille ei. Timo Soinin "brändi " -PS- meni häneltä , eikä hän sitä takaisin.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Uv:n kannatus oli 0.7%, ei 0.9%.
No, joka tapauksessa ainoa isompi hallituspuolue, jonka kannatus on vakaalla pohjalla siten, ettei se seuraavassa gallupissa voi mitenkään laskea yli prosenttiyksikköä.

Puolueen teho-painosuhde on enemmän kuin kohdallaan, kun ministeripaikkoja on 27-kertainen määrä verrattuna siihen mitä kannatuksesta laskien niitä tulisi. Äänestäjä saa siis hyvin vastinetta rahoilleen, mitä varmasti jopa rkp kadehtii.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Lyöntivirhe korjattu, jos se nyt oli aihepiirin tärkein asia !

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Voiko alle prosentin kannatuksella istua usean henkilön voimin hallituksessa ?
Eikö nyt olisi aika tehdä ne oikeat johtopäätökset?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Vaalikausi on vasta vähän yli puolenvälin. Vaikea uskoa, että
Sipilän hallitus selviää vielä kaksi vuotta. E I - s e l v i ä !

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Kepu alkaa jäädä Touko Aallon vihreiden jalkoihin, eikä syyttä; kansa kaipaa tulevaisuutta ja enemmän vapautta eikä ummehtunutta siltarumpupolitiikkaa. Vihreillä kaikki ajatukset eivät ole tästä maailmasta, mutta ainakin puolue katsoo eteenpäin.

UV kannatus on jopa yllättävän alhainen, alle 1% häviää pian jo ryhmälle "muut". Persujen prosentitkin näyttävät menevän luonnolliseen suuntaan, alaspäin.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

"kansa kaipaa tulevaisuutta ja enemmän vapautta eikä ummehtunutta siltarumpupolitiikkaa."

Niin mitäs maakuntien ihmisistä, ei ne siellä palveluita tarvitse.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Maakunnissakin tarvitaan palveluita mutta tosiasia on se että selvästi suurinosa asuu keskuksissa ja kaupungeissa. Tätä on turha kieltää ja aliarvioida. Asian voi kääntää toisinkinpäin, syrjäkylienkö ehdoilla tätä maata pitää kehittää?

Vihreät eivät pääse mittauksessa olevaan % ilman maakunnissa olevaa kannatusta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #15

Vihreitten kannatus on jo lähtenyt maakunnissa kasvuun, ja tämä kehitys jatkuu varmasti Touko Aallon puheenjohtajakaudella.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

UV-kannatuksesta ei kannata puhua sitä eikä tätä, koska se on suurelle yleisölle lähes tuntematon käsite. Täällä Puheenvuorossakin olemme valistuneempia päivän politiikasta kuin suurin osa heistä, joille gallupkyselijä sattuu soittamaan. Persuja kannattavat ovat ilmoittaneet kannattavansa persuja eivätkä he ole välttämättä tehneet eroa sen suhteen onko kyseessä Soinin vai Halla-ahon persut.

Jos soinilaiset saavat profiiliaan korotettua puoluerekisteröinnin myötä ja muutoiunkin, niin sitten myöhemmin loppuvuodesta voidaan alkaa seurata galluppeja hiukan eri silmin.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Näinkin voi olla.

Vaikka laskisi uv+ps yhteen ja jakaisi kahdella niin aika pieneksi jäisi prosenttiyksiköt.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #17

Ei tarvitse edes jakaa kahdella. Yhteenlaskettuinakaan eivät pärjää enää edes vasemmistoliitolle.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Suurelta yleisölta olisi parasta kysyä: kumman politiikkaa enemmän tuet, Soinin ja hänen uuden ryhmänsä vai Halla-ahon erilaista politiikkaa hakkarasineen jne..
Luvut muuttuisivat kummasti.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Hyvältä näyttää siis PS reilut 8% uskollisimmat, eihän tuohon tarvitse, kun pari kolme kansankiihotustuomio ja ollaan 16 prosentissa.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Kannatus -1,6% ja hyvältä näyttää!

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Eilenhän kannatus oli virallisten tietojen mukaan 6% ja tänään 8%. Koska kannatus nousee kahden prosenttiyksikön päivävauhdilla, on jytky kasassa parissa viikossa.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Helppoa tuo perussuomalainen politiikanteko, täytyy tehdä vain muutama rikos ja kannatus nousee.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Meinaatko, että muiden puolueiden kohdalla niitä pitää tehdä tuhdisti enemmän?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #25

Kansalaistottelemattomuudesta vihreätkin nousivat aikoinaan eduskuntaan. (Koijärvi ja lepakon valtaus)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Eilen tuli jo oleelliset asiat kommentoitua. Toiveesi vihreän nousun sulamisesta taitaa olla turha haave. Erilaisissa kyselyissä äänestäjille puolue on ollut kiinnostavin vaihtoehto. Vihreät on löytänyt poliittisen markkinarakonsa ja tulee sen pitämään. Kun kenttä saadaan koko maan kattavaksi, niin kannatus toteutuu myös vaaleissa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ei se ole mikään toive, vaan näkemys, miten muille jytkyille on käynyt.

"Erilaisissa kyselyissä äänestäjille puolue on ollut kiinnostavin vaihtoehto"
-----> niin on ollut aikanaan PS ja kepukin viime vaalikaudella.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olen tottunut lukemaan näitä Seppo-Juhan blogeja suorina viesteinä Kokoomuksen johdosta. Tällä kertaa J-S kirjoittaa:
"PM Sipilälle sanoisin, että jääräpäisyys pitää oppositio sote- ja maakuntauudistuksen ulkopuolella johtaa umpikujaan.
Vaaditte itse viime kaudella oppositiota mukaan sote -uudistuksen valmisteluun. Nyt toimitte päinvastoin."

Toivottavasti kuulemme tämän kohta Petteri Orpon suusta!
Kokoomukselle nykyisen hallitustilanteen täytyy olla todella epämukava. Kun hallitusohjelmasta neuvoteltiin, Kokoomus oli pronssimitalipaikalla melkein kuunteluoppilaana. Nyt puolue on ajamassa eteenpäin samaa hallitusohjelmaa vajaalukuisilta ministeripaikoiltaan, vaikka Kokoomus on hallituspuolueista selkeä kannatusykkönen (jolle kuuluisi itse asiassa pääministerin paikka).

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Pääministeripuolueen pää-äänenkannattaja uutisoi kannatusta maltilla

http://www.suomenmaa.fi/uutiset/kokoomus-ja-sdp-ka...

Eikä PM Sipilä kirjoita lainkaan
https://twitter.com/juhasipila?lang=fi

..mutta vanha isäntä jo hermoili eilen
https://twitter.com/seppokaariainen/status/8875226...

..ja tänään
https://twitter.com/seppokaariainen/status/8878831...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Keskustalla on selvästikin hätä kädessä. Tässä tilanteessa odottaisin Kokoomuksen ottavan ohjat käsiinsä. Pitäisi sanoa pääministerille, että kun tulosta ei tule ja kannatus katoaa, toimitusjohtaja-pääministerin olisi tehtävä ainoa oikea johtopäätös...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Toivottavasti esittämälläsi tavalla ei menetellä.

Yritystalouden puolella on jo pitkään ollut aivan riittävästi voimakasta kritiikkiäkin osakseen saanutta kvartaalitaloutta, jossa toimitusjohtaja saa muhkeat bonukset yhden kvartaalin kasvaneen tuloksen vuoksi ja potkut seuraavan kvartaalin jälkeen, kun tulos on painunut ennalleen.

Olisi suotavaa, ettei samaa mallia ainakaan politiikan areenalle omaksuttaisi. Nykyisenlaista jokakuukausittaista eri medioiden tilaamaa gallupkierrosta ei muistaakseni ole edes harrastettu kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana. Joskus 60-70 -luvuilla galluppeja tehtiin vain kerran parin juuri ennen vaaleja, mutta muulloin annettiin hallitukselle ja eduskunnalle täysi työrauha.

Suomen perustuslain mukaan eduskunta valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja se on silloin kansanvallan toteutuma. Parlamentarismin periaatteiden mukaan hallitus nauttii eduskunnan luottamusta ja jos eduskunta ei epäluottamusta anna, niin hallituksen on syytä jatkaa toimintaansa oman ohjelmansa mukaisesti. Kyllä ne uudet vaalit sitten aikanaan tulevat.

Olisi erittäin vaarallista, jos medialle annettaisiin sellainen poliittinen valta, että sen tilaamat gallupit ratkaisisivat hallituksen kokoonpanon sen sijaan, että se ratkeaisi yleisten vaalien kautta. Siinä sitten tuumailtaisiin noudatetaanko YLE:n, Hesarin vai kentie MV-lehden julkaisemia galluptuloksia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Juha, Saksassa julkaistaan gallueja joka viikko pari kolme. Siltikin siellä liittohallitus jatkaa pääsääntöisesti täydet neljä vuotta.

http://www.wahlrecht.de/umfragen/

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #31

Niin, ei minulla galluppeja vastaan mitään ole. Mielenkiintoistahan niitä on seurata. Mutta viestini pääsisältö oli juurikin se, etteivät gallupit ole osa poliittista päätöksentekojärjestelmää eikä niille milloinkaan pidä sellaista asemaa edes kuvitella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

Ei niillä sellaista tarkoitusta olekaan. Mutta varsinkin puolueita, miksei myös äänestäjiä kiinnostaa, missä milloinkin mennään.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Hallituksen ajama muutos on suurelle yleisölle, monellekin myrkkyä, kun joudutaan tinkimään saavutetuista eduista.
Kokoomusta ei johda rautaisesti kukaan- ainoastaa mielikuvapolitiikalla. Onneton Orpo.
Keskusta on hajanainen ja Sipilä vetää tavoitteellista kovaa linjaa melkein yksin ja, joista ei suuri yleisö tykkää.
Persut tms. uv. ovat pahassa jamassa, mutta hyvä, että persutuslaki antaa mahdollisuuden uv:lle jatkaa.
Muutokset on saatava lävitse vaikka itku tulisi.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

..ja noin puhuu P Väyrysen historiapuhetta taannoin kuunnellut ja täällä kehunut kommentoijja.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Eduskunta olisi pitänyt hajottaa viimeistään Persu-kriisin jälkeen. Mitä pidemmälle sitä lykätään, sen vahingollisempaa kansalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset