*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Tšekin äänestäjät unohtamassa maan lähihistorian

Tšekissä käydään tänään ja huomenna vaalit.

Mielipidetiedustelujen mukaan selvästi suurin kannatus on EU-vastaisella ja -kriittisellä ANO-puolueella.

Kysyä sopii, ovatko  Tšekin  äänestäjät unohtamassa maansa lähihistorian ja vuoden 1968  tapahtumat. Minulle koulupoikana jäivät nuo tapahtumat  mieleen, eivätkä unohdu.

Tšekki on EU:n  ja Suomesta poiketen myös Naton jäsen.

Tšekin sosialidemokraattinen pääministeri Bohuslav Sobotka ilmoitti toukokuussa  maan hallituksen erosta. Syynä eroon olivat  pääministerin ja  maan valtiovarainministerin Andrej Babišin välirikko.

Andrej Babišin johtama ANO -puolue on mielipidetiedustelujen kärjessä . Anrej Babišilla  itsellään ei ole pikkurahasta puute, sillä hänen omaisuutensa arvioidaan olevan  miljardiluokassa.

Babišin suosio perustuu siihen, että hän on kampanjoinut maan korruptoitunutta poliittista eliittiä vastaan. Miten sitten lienee hänen oma omaisuutensa kertynyt. Venäjä -mielinen Babiš sai  omistukseensa tavalla tai toisella valtion öljy-yhtiön, jonka hän myi eteenpäin puolalaisille. 

Suomessa persujen pää-äänenkannattaja  Suomen Uutiset iloitsee otsikosta päätellen  jo etukäteen ANO -puolueen voitosta. Kaukana on puheet enää köyhän asialla olemisesta.

Tšekki ei ole eroamassa EU:sta eikä Natosta vaalien tuloksesta huolimatta. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (48 kommenttia)

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

No onhan nämä toivoa herättäviä uutisia. Ehkäpä eurooppassa demokratia voittaa. Eu:nia johtaa eliittin valitsema eliitti.

Saapa nähdä tuleeke kataloniasta eu:n vuoden - 68 tapahtuma.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Demokratia - niin - populistien voimillako eteenpäin. Mihin sillä päädytään.

EU ei pärjää ilman jäsenmaiden yhteistyötä kaikilla elämän alueilla olipa sitten kysymys turvallisuudesta,elintarviketurvallisuudesta, terveydenhuollosta ja -turvallisuudesta , ilmasto- ja ympäristöasioista,kyberturvallisuudesta, rikollisuuden torjunnasta jne.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Siis eurooppa eikä maailma yleensä pärjää ilman kansainvälistä yhteistyötä. Mutta ilman nykyisenkaltaista epädemokraattista eliiitin unionia, jossa liittovaltio on tavoitteena, pärjätään hyvin.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #4

Mikä se EU-eliitti on, minä en ole sitä huomannut. Kaikki pannaan EU:n syyksi, vaikka suurin vika on yleensä ao. maan omassa sisäpolitiikassa.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #7

Kommissio, hyödytön parlamentti kymmenettuhannet virkamiehet järjettömillä palkoilla.

Katainen floppasi täällä, mutta sinne poliitikkojen kaatopaikalle kelpasi. Kun sinne Soini vielä tunketaan. Uskoisin hänelle joku hillotolppa varattuna olevan.

Tästä olen samaa mieltä, että omilla päätöksillä on suuri rooli. Mutta ei asioita näytetä saatavan kuntoon. Euro siis on ongelma, kun omaa taloutta ei saada sen edellyttämään kuntoon. Ollaanko oikeasti kokoomuksessakaan valmiita leikkaamaan todella julkista, niin kuin pitäisi. Siellä on paljon teidänkin äänestjiä.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen Vastaus kommenttiin #7

Tämä on osittain tottakin. Suomi on aina halunnut olla rähmällään jonnekin päin. Olemme kuin diktaattorin alamaiset konsanaan. Teemme aina kaiken ensin ja paljon paljon enemmän kuin diktaattori edes vaatii. Mikä muu maa noudattaa niin orjallisesti direktiivejä kuin Suomi? Ei mikään!

Esimerkkinä Ilmastopolitiikka, pakoloisp, niistä katastrofaalisimmista kansantalouden kannalta.

Niko Sillanpää

Sitä suuremmalla syyllä Merkelin-Junckerin EU:lle on pantava piste ja siirryttävä globaalin vastuun EU:sta EU-kansalaisen edun EU:hun.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Demokratia - niin - populistien voimillako eteenpäin. Mihin sillä päädytään."

Sillä päädytään nykyistä itsenäisempään valtioon. Sillä päädytään kansan äänen kuulemiseen ja lähidemokratiaan, keskitetyn (so. stalinilaisen) EU-hallinnon sijasta.

Nigel Farage on oikeassa.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Tsekit varmasti muistavat miehityksen ajat.
Tuskin lienee epäselvää että itsemääräämisoikeus on hyvin tärkeä juttu noille maille joita NL on miehittänyt.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Näillä rautaesiripun alla olleilla mailla oli ensi tilassa kiire kuitenkin Nato -jäseniksi , kun Neuvostoliitto kaatui.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Nato ja eu ovat eri orgaaneja. Eu:sta pihalle, mutta natoon.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #12

Melkein eu maa on parempi kuin eu. Tältä todella näyttää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #26

Ilman EU:ta ei olisi melkein EU-maatakaan, joten EU hyödyttää Norjaa merkittävästi.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

#6
Ööö, johtuisiko siitä että haluaisivat pitää siitä uudesta, vapaasta maastaan kiinni?

Tietysti se on samalla keskisormen heristys vanhalle valloittajalle :)

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Tottakai! Turvaan Venäjän agressiolta.
Merkillepantavaa on että, maat jotka elivät vuosikymmeniä federaation rautasaappaan ikeen alla, haluavat vahvan sotilaallisen turvan, mutta silti pysyä itsenäisenä valtiona!
Meillekin presidentti on sanonut että liittyminen oli myös turvallisuuskysymys. Turvaa emme saaneet, mutta itsenäisyytemme menetimme!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #30

Meitä peloteltiin 1990-luvulla perusteettomilla uhkilla ja meitä yritetään pe,lotella nyt perusteettomilla uhkilla. Meille myytiin silloin ratkaisu joka ei toimi tilanteeseen jota ei ole. Samaten meille nyt kaupataan ratkaisua joka ei toimi ja jolle ei ole tarvetta tilanteeseen jota ei ole.

Olisikohan aika ottaa pää pois kypärästä kun se ei ole turvassa siellä ja nostaa pikkupääkky juoksuhaudan reunan yli katsoaksemme miltä oikea maailma näyttää?

Olisi syytä muistaa, että tämä oli vitsi: https://www.youtube.com/watch?v=28dDybYhuS0 eikä tarkoietttu vakavasti otettavaksi.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Nato on oleellisesti demokraattisempi järjestö kuin YK tai EU. Jokaisella jäsenellä veto-oikeus koostaan riippumatta.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Taitaa olla pikemminkin niin, että tsekit pikemminkin muistavat erinomaisen hyvin lähihistorian alkaen vuoden 1938 Münchenin kokouksesta ja siitä vuoden 1948 kautta neuvostoaikaan. ANO-puolue on kyllä EU-kriittinen, mutta sen leimaaminen EU-vastaiseksi on tendenssimäistä liioittelua. Tosin sekin tilanne saattaa tulla vastan, jos EU:n kehitys jatkaa sitä latua, jota se nyt näyttää olevan hiihtämässä. Tsekit muistavat, että Länsi-Eurooppa myi sen omien intressiensä takia Münchenissä. Tsekit muistavt, että Länsi-Eurooppa ei nostanut sormeakaan, kun Neuvostoliitto junaili demokraattisessa Tsekkoslovakiassa vallankaappauksen vuonna 1948. Tsekit muistavat, että Kremlin sanelemat ratkaisut eivät suinkaan toimineet Tsekkoslovakian eduksi. Historian valossa heillä ei ole mitään perustetta odottaa, että Brysselin sanelu ottaisi huomioon juurikaan enempää heidän intressejään. Mutta Brysselillä ei ole tankkeja, joten heillä ei ole tarvetta pelätä vuoden 1968 toistumista vuonna 2018.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Puhuin ajasta, jonka itse muistan.

Euroopan historia 1930-ja 40-luvulla on luku sinänsä -huono luku.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Olen saanut sen tuntuman, että tsekkien muisti on pidempi ja se vaikuttaa heidän valintoihinsa. He ovat sisäistäneet ehkä meitä paremmin Ehrensvärdin ohjeen "Jälkimaailma. Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun"

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #13

"Jälkimaailma. Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun"

--> Niinpä ja Naton jäseneksi maa haki ensi tilassa Neuvostoliiton kaaduttua.

------

Suomi on noudattanut paremmin tuota ohjetta, ainakin ulkomaisten arvioiden mukaan.

https://www.foreignaffairs.com/articles/finland/20...

Mutta Suomen ei pidä jäädä enää yksin oli mm.kenraali
Adolf Ehrnroothin ohje

https://www.youtube.com/watch?v=9URb-TjvoHw

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #14

Suomi ei kauhean hyvin noudattanut sitä ohjetta, itse asiassa. Siitä osoituksena loputon nöyristely Brysselin ukaasien noudattamisessa. Mikään muu provinssi EU:ssa ei yhtä orjallisesti noudata kaikkia Brysselin määräyksiä, joskus jopa tiukemmin kuin Brysselin herrat ovat tarkoittaneetkaan!

Suomi ei käy esimerkiksi muusta kuin vapaaehtoisesta orjuuteen alistumisesta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #15

Puhu vain omasta puolestasi.

Suomessa on tällä hetkellä vapaammat olot kuin koskaan maamme historiassa.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #16

Sananvapauteen tuo ei päde. Ei ennen ollut vihapuhepoliisia kyttäämässä, lausuvatko ihmiset "vääriä" ajatuksia ääneen.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #14

Tjekit laskevat että Nato riittää heille? Onhan EU,lla paljon puutteita, mutta yhteisvoimin voimme kehittää sitä nykyistä paremmaksi. Ehkä? Suomi kuitenkin tarvitsee Euroopan unionia koska emme edes ole Natossa. Tarja Halonen teki aikanaan suuren arviointivirheen.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen Vastaus kommenttiin #13

Niin millä omilla jaloilla? 1809 jätti swedupetterit meidät yksin ja turpaan tuli joka taistossa Sven Tuuvasta huolimatta.
Sata vuotta sitten saksalaiset tulivat laittamaan rotia amatöörimäiseen kapinan kukistamiseen.
V 1940 romahtamisen partaalla saksalaiset kehoittivat rauhaan koska oli tulossa erä II. Näin kävi.

Kesällä 1944 samaisen maan aseapu pelasti maan miehitykseltä.

niin, Eli millä omilla jaloilla?
Nyt meillä on yhteistyö lännen kanssa jo syvällä ja Natoon pitää kyllä päästä vaikka tuuma kerrallaan. Kekkosen aikaan vannovat tietysti jauhavat muuta ja eu eroa. Suotakoon se heille koska niin ei käy.
Ps. Turkulaisena ei voi olla huomaamatta että vuosisatainen linkki Saksaan toimii yhä; Bayer, Mayer Mercedes Ugissa ja valtava alihankintakoneisto porkuttaa ennenäkemättömällä tavalla. Tuskin olisivat täällä ilman Eu- kumppanuutta. Olkaa nyt hiljaa siitä itsepäisyyden menettämisestä. YYA- aikaako ja bolsevikien kielisuudelmiako kaipaatte?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

EU-kriittisiä näyttää siis olevan noin 25% tsekeistä.

75% kansasta muistaa siis lähihistorian erittäin hyvin.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Oikein.
Se mainittu 75% voi olla enemmän kiinnostunut mitä erilaisimmista asioista ja heidän kannatuksensa mahdollisesti hajoavat eri puolueille.
Näistä suurin kannatus on ANO:lla joka on hyvin EU-kriittinen.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Onhan tietysti ihan hirveää ja vallan kamalaa jos ihmiset äänestävät väärin. Sitten on tietysti vain järjestettävä uudet vaalit niinkauan kunnes oppivat mitä heidän rauhaansa kuuluu, parhaaseen EU-tyyliin.

Toisaalta Tsekkienkin NATO-jäsenyydestä on syytä muistaa, että sitä ei kysytty kansalaisilta itseltään. Itseasiassa NATO-kansanäänestys on aikoinaan järjestetty vain Unkarissa, Sloveniassa ja Espanjassa. Muualla on liitytty eliitin päätöksin.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kommentista voi päätellä, että ilmeisesti arvoisa kommentoijja itse on äänestänyt väärin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Omasta mielestäni olen kulloinkin äänestänyt parhaan kulloisenkin tietämykseni mukaisesti joten en siis ole, oamsta mielestäni, äänestänyt väärin. Joidenkin, ehkäpä myös plokistin, mielestä toki sopimattomasti ja sopimattomia ehdokkaita.

Yhtä vaaliäänestystäni toki kadun, mutta silloin niillä tiedoilla pidin sitä pienempänä pahana. Tuli näet äänestettyä aikoinaan toisella kieroksella M.Ahtisaarta. Jälkiviisaanpana olisi pitänyt kirjoittaa lappuun vaikka "ei kumpikaan!" mutta silloin ja silloisilla tiedoilla.

Enkä missään tapauksessa aio sallia, niin paljon kuin se vain on minusta kiinni, kenenkään tulla päättämään mikä on minun äänestämäkseni oikein tai väärin. Kammoksun täysin demokratian vastaisena ja pyrkimisenä totalitarismiin Pietikäisen pyrkimyksiä sellaiseen asemaan. Aion jatkossakin päättää äänestämisistäni ihan itse.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Itseäni häiritsee tuo "eliitin" sanan käyttö. En ainakaan itse tunnista mitään "eliittiä" Suomalaiset ovat äänestäneet vapaissa vaaleissa niin 200-kansanedustajaa kuin myös EU-paramentin edustajat. Suomen hallitus, joka toimii eduskunnan luottamuksen varassa nimittää edustajansa EU:n komissaariksi täysin ulkopuolisten siihen puuttumatta, kuten muutkin EU:n jäsenmaat, joten ainakin omasta näkökulmasta katsoen mitään "eliittiä" sen enemmän Suomessa kuin EU:aan ole.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Olet oikeassa. Ihmiset, jotka tahtovat Suomen erovan Euroopan unionista eivät joko tajua tai vaihtoehtoisesti toivovat Venäjän vallan kasvavan Suomessa. Tarja Halosen olisi aikanaan pitänyt lähettää jäsenhakemus myös Natoon.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Granlundia häiritsee termi "eliitti". Pitäisikö sen asemesta puhua "stablismentista" tai "yhteiskunnan päällyskerroksesta" tai "valtaa pitävistä"?

Meillähän ei ole todellista täydellistä demokratiaa vaan vain edustuksellinen hallinnollinen demokratia jossa valitsemamme edustajat voivat tehdä päätöksiä hallinnollisissa asioissa operatiivisella ja ajoittain taktisella päätöksenteon tasolla. Ulkopuolelle jäävät täysin strategiset päätökset ja miltei koko talouselämä.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Eipä tässä mitään ihmeellistä ole. Kasvava EU-kriittisyys jäsenvaltioissa on täysin luonnollinen juttu ja tätä tukevien puolueiden nousussa ei sellaisenaan ole mitään ihmeellistä. Tämä tapahtuu Tsekeissä ja tulee tapahtumaan muissa maissa.

Populismi ei sellaisenaan tähän kuvioon sovi. Jengi yksinkertaisesti kavahtaa "keskitetyn vallan kasvua euroopassa". Rysselin mahtisonni pullistelee liikaa. Ei eurooppalaista yhteistyötä eri osa-alueilla sinällään vastusteta.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Jos EU olisi pysynyt lestissään eli pysynyt vapaakauppa-alueena, tuskin kenelläkään olisi mitään valittamista. Nyt kun se mahtisonni yrittää ryhtyä uudeksi Neuvostoliitoksi ei ole mikään ihme, etteivät kaikki siitä tykkää.

'Rysselin mahtisonni', hihi. Hyvä sanonta. Toivottavasti et pahastu jos käytän sitä jatkossa? Vai joudunko odottelemaan kirjettä haastemieheltä copyright-rikkomuksesta?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Ihan vapaasti:) Tuhannen euron kysymys, ymmärtääkö sonnimme pakittaa ja ettei yrittäisi hypätä liian korkean piikkilanka-aidan yli. Siinä voi menettää...muutakin kuin arvokkuutensa.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #33

Ei varmaankaan ymmärrä. Eivät tyrannit koskaan ymmärrä, milloin on aika lopettaa.

Sen tuhat €uroa voi maksaa tilille FI12 3456 7890 1234 56. ;-)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #34

"Rysselin sonnihan" on peräisin kreikkalaisesta mytologiasta jossa häränpukuinen Zeus ryösti prinsessa Europan. EUn neuvosto, parlamentti ja muut elimet käyttävät mielellään morsiamen kaappaavaa Zeusta symbolinaan. Kertooko se jotakin syvempää tarkoitusperistä vai onko se vain tietämättömyyttä eurooppalaisen sivistyksen juurista?
(https://www.slideshare.net/hrysa/europa-and-the-bu...)

Samaan symboliin on viehätytty myös Wall Streetillä Rapakon takana: http://media.npr.org/assets/img/2017/04/12/ap_1708.... Siinä naisen asema on kuitenkin hieman toinen vaikka Europasta tulikin Kreetan kuningatar vanhemmassakin versiossa ja jumala vielä vanhemmissa tarinoissa.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Tsekit ovat oivaltaneet saman minkä oivalsivat puolalaiset, unkarilaiset, slovakit ja osa suomalaisistakin. Eu ei ole sitä, millaiseksi se taanoin itseään markkinoi. Kun itse äänestin Suomen Eu:hun liittymisen puolesta, en äänestänyt siitä, että Suomen asioista päätetään Berliinissä ja Pariisissa ja Suomesta tulee liittovaltion peräkulma. Olen asunut taannoin Montanassa ja sieltä on todella pitkä matka Washington DC:hen ja se näkyy.
En äänestänyt myöskään siitä, että Brysselissä ja Strastsburgissa päätetään, että Suomi täytetään Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevilla luku- ja kirjoitustaidottomilla ihmisillä. Saksalainen vihreä politikko laski, että Suomeen voidaan sijoittaa 61 miljoonaa maahanmuuttajaa, jolloin meidän asukastiheys on eurooppalaista keskitsoa.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Silloin kun EU:hun liittymisen neuvoa-antava kansanäänestys oli pelkkä tarpeeton show. Päätös oli tehty jo etukäteen valtaapitävän eliitin toimesta.

Yhtä kaikki, koska minä en (eikä kukaan muukaan, sen puoleen) tiennyt siinä vaiheessa millainen tulevaisuuden EU tulisi olemaan, heitin äänestyskopissa kolikkoa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Suomen ulkopolittinen johto toimi 1990-luvun isänmaallisesti.
Piste.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Naurismaan aita: "hihihihi..."

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Vaalien alustavat tulokset

https://www.lidovky.cz/Parlamentni-Volby-2017.aspx

ANO-puolue saa ennustettua suuremmat kannatuksen.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

No niin vaalitulos lienee selvä. Mukava seurata miten tulosta analysoidaan. Itse koen, että nyr olemme lähellä yksinkertaista peruskysymystä.

Onko EU nykyisessä muodossaan ja tavoitteissaan eurooppaa yhdistävä vai hajoittava organisaatio? Pieni kysymys ja tiivistetty. mutta ei turha.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Vaalivoittaja ANO -puolueen puheenjohtaja Andrej Babis on ilmoittanut, ettei hän ryhdy yhteistyöhän EU-eroa vaativan puolueen kanssa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Varmaan näin. En usko monen muunkaan EU-vastaisen vaalivoittajan sitä haluavan entisissä itäblokin valtioissa. (Britit on tietysti eri asia:)).

Ihmettelen ja pähkäilen, kun millään ei mene perille se, että kyse ei ole sähkökatkaisijasta päällä/pois.

Kyse on uninonin käyttöjärjestelmän päivittämisestä järjellisempään ja kevyempään versioon. Vallan keskittymistä ajavat eivät tajua sitä, että samalla rakentavat jotain sellaista mitä eivät pysty hallitsemaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset