*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Pääministeri Sipilä, miksi teille ennen vaaleja kävi viisi sote -aluetta ?

Maaliskuussa 2014 kaikki eduskunnassa olevat puolueet sopivat viiden sote -alueen mallista.

Pääministeri Juha Sipilä, miksi teille ennen vaaleja kävi viisi sote -aluetta, muttei vaalien jälkeen.

Blogissanne  kirjoititte maaliskuussa 2014, että suomalaiset tarvitsivat sote-sovun. Pari kuukautta myöhemmin toukokuussa 2014  kirjoititte, että sote-ratkaisu vietävä loppuun asti.

****

Nyt on käynyt ilmiettei yksikään asiantuntija puolla keskustan ajamaa 18 maakuntamallia.  Aalto yliopiston professori  Paul Lillrank sanoo  Verkkouutisissa samaa kuin monet alan johtavista ylilääkäreistä: viisi yliopistosairaalaa olisi ollut luonteva malli sote -alueiksi.  Täällä US:ssa blogeja kirjoittava Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen on myös viiden yliopistosairaalan sote-alueen kannalla.

Professori Lillrankin mukaan 18 maakuntaa on operatiivisesti huono ratkaisu. Pienet maakunnat eivät pysty Lillrankin mukaan suoriutumaan tehtävistään, eikä 18 maakunnan malli   perustu minkäänlaiseen palvelutuotannon järkevään ajatteluun.

Itse olen täällä ihmetellyt, miksi perustuslakivaliokunta  ei puuttunut mietinnössään maakuntien keskinäiseen asemaan.

Sote- ja maakuntalakipakettia ei pidä ratkaista ensi keväänä annettavan valinnanvapauslakiesityksen pohjalta, vaan maakuntien määrä ja asema   (HE 15 /2017) on otettava uudestaan yhtälailla päätöksenteossa keskiöön.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Totta, kylmästi numeroita tuijottamalla ja varmaan kaikkein tehokkaimmin toimimalla viisi aluetta olisi paras malli.

MUTTA

Otetaanpa mukaan psykologia ja ihmisten käyttäytyminen. Miten tuollaiseen viiden alueen malliin suhtautuisivat Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaiden, Kymenlaakson, Satakunnan, Savojen tai Hämeiden asukkaat?

Ja kuinka siihen suhtautuisivat Oulun, Helsingin, Turun, Tampereen ja Kuopion asukkaat?

Näkökulma taitaa olla vähän eri?

Ei yhteiskunnassa sovita siitä parhaasta vaan yleensä siitä sopivimmasta. Demokratia kun on kompromissien tekemistä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Miksi kukaan asiantuntija ei kannata kepun ajamaa 18 maakunnan mallia ?
Miksi kepulle ennen vaaleja maaliskuussa 2014 sopi viisi sotealuetta.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Näytä minulle viisi asiantuntijaa, niin minä näytän sinulle viisi erilaista sotemallia.

Jos Porvoo pystyy järjestämään itse omat sotepalvelunsa, niin kaipa siihen pystyy myös Kainuu? Joka muuten on jo kokeillut maakuntahallintoa vaaleineen kaikkineen. Nytkö se ei käy?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #3

THL:n mukaan soten kannalta parhaiten toimiva itsehallintoalueiden lukumäärä olisi 4 - 5.

https://www.thl.fi/fi/-/sote-selvityshenkiloilta-s...

----
Miksi 18 sote-alueen malli kompastuu perustuslakiin?

https://perustuslakiblogi.wordpress.com/2015/11/05...

Niko Sillanpää

#1: Yliopistosairaaloiden maantieteellinen jakauma on tasainen eli kaikki ilmansuunnat ja keski.

Kepun tässä olisi pitänyt tehdä kompromissi, kun kaikki muut kannattivat viittä.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

"Kaikki muut" olivat yhdessä vaiheessa varmoja, että 70 peruskuntaa on "se" malli. Pikku hiljaa "kaikille muille" selvisi, ettei "kaikkien muiden" kansakaan (tai siis paikallispoliitikot) ole lainkaan ihastuneita 70 peruskunnasta sen vaatimine pakkoliitoksineen.

Nyt sitten "kaikki muut" kannattavat viittä, paitsi ne, jotka kannattavat 12:ta, ja tietysti ovat ne, jotka voisivat pitkin hampain hyväksyä viisikintoista...

Mutta koska kepu kannattaa kahdeksaatoista, niin sitä ei tietenkään "kaikki muut" voi hyväksyä...

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen Vastaus kommenttiin #8

"Kaikki muut" ovat aivan innoissaan Kepun 18 maakunnan mallista ja vastustavat sitä vain näennäisesti saadakseen Kepun ajamaan asian loppuun saakka. Kahdessa seuraavassa eduskunnassa, Kepun ollessa oppositiossa, voidaan sitten kaikki kuntien tehtävät siirtää maakunnille.

Kun kaikki tehtävät on siirretty kunnista maakuntiin, voidaan todeta, ettei kuntia enää tarvita, koska niillä ei ole tehtäviä. Kun kunnat siinä muodossa lakkautetaan, voidaan maakunnan nimeksi laittaa lyhyempi ja ytimekkäämpi kunta.

Näin kuntaliitokset tapahtuvat Kepun aloitteesta ilman, että yhtään pakkoliitosta tehdään. On se hienoa, että Kepu vastustaa pakkoliitoksia, mutta hoitaa asian kepumaisella kieroudella.

Äänestäjänne ovat tämän jo tajunneet ja kaikkoavat kauaksi puolueesta. Se näkyy jo nyt kovasti laskeneena kannatuksena.

Niko Sillanpää

Sipilä ei ole koko kepu, siinä kai syy.

Liikemiehenä Sipilä toki ymmärsi, että sote-alueet pitäisi rakentaa yliopistosairaaloiden ympärille. Pääministerinä hänelle oli kuitenkin varattu iltalypsäjän rooli.

Niko Sillanpää

Ehkä kokoomus ja demarit löytävät toisensa tämän kuvion purkamisen merkeissä 2019 ek-vaalien jälkeen, jolloin ehkä valinnanvapauskin viritetään niin, että ainakin veroparatiisien hyödyntäminen sulkeutuu pois.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mitäs sitä vaalipuheita kauheasti miettimään, onhan niitä aina paljon ennen vaaleja.

Sitä voisi kysyä myös kokoomukselta, että miksi ennen vaaleja sanoitte, että koulutuksesta ei leikata?

Vaalipuheet ovat sellaista hömppää, johon ei usko kuin tyhmä äänestäjä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Olisko hallituksen vielä tuumattava, että haettava "sote -kirkko keskelle kylää":

Valinnanvapaudesta säädettäisiin peruslakivaliokunnassa läpimenevällä lailla ja sote -alueiden määrää vähennettäisiin - ei 18, vaan asiantuntijoiden suosittelema määrä 5-12 välille

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Viisi SOTE-aluetta tarkoittaisivat samalla myös sitä, että tehtäisiin samalla viisi maakuntaa/kaupunkia.

Kun kysytään miksi ei Sipilälle kelpaa tuo viiden SOTEn alue kannattaa myös muistaa, miksi tuo viiden SOTE-alueen esitys kaatui.
Tuota viittä SOTE-aluetta varten oltaisiin tehty 19 kuntayhtymää eli aikamoinen himmeli-järjestelmä.
Mitä noissa kuntayhtymissä on niin hienoa että niitä pitäisi tehdä ja varsinkin noin suuria?
Kuntalaisillahan ei ole noissa himmeleissä mitään sanavaltaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- 19 kuntayhtymää eli aikamoinen himmeli-järjestelmä

19 kuntayhtymää on siis aikamoinen himmeli, mutta 18 maakuntaa on Salmen mielestä sopiva määrä???

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Viisi sotealuetta ja viisi kaupunkia. Kuulostaa tutulta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eikös se ollut 5 sotealuetta ja 70 kaupunkialuetta, ja loppu saa tulla toimeen miten tahtovat.

Ei 18 maakuntanimikettä tilannetta miksikään muuta, että valtaisa enemistö asuu keskitetysti jo nyt.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eikös se ollut 5 sotealuetta ja 70 kaupunkialuetta, ja loppu saa tulla toimeen miten tahtovat.

Ei 18 maakuntanimikettä tilannetta miksikään muuta, että valtaisa enemistö asuu keskitetysti jo nyt.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eikös se ollut 5 sotealuetta ja 70 kaupunkialuetta, ja loppu saa tulla toimeen miten tahtovat.

Ei 18 maakuntanimikettä tilannetta miksikään muuta, että valtaisa enemistö asuu keskitetysti jo nyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset