SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Puoluekannatusten sadonkorjuujuhlaa Kekrinä vietetään vaihtelevissa merkeissä

  • YLE 02.11.2017
    YLE 02.11.2017

Ylen julkistama tuore puolueiden kannatusmittaus sisältää paljon yllätyksiä etenkin vihreitten ja persujen osalta.

Puoluekannatusten  sadonkorjuujuhlaa Kekrinä vietetään vaihtelevissa merkeissä.

Kolme suurinta nk. vanhaa puoluetta kokoomus (22,8 %) , SDP (18,4 %)  ja keskusta (17,4 %)  ovat kaikki vahvistaneet kannatustaan.

Vihreitten ja persujen kohdalla kannatusjanan kohdalla on molemmilla useiden prosenttiyksikköjen miinusmerkki.

Keille tuo kannatus on siirtynyt. Vielä ei se ainakaan näy Sinisten kannatuksessa. Ilmeisesti kokoomus on saanut takaisin vihreille menettämää kannatusta ja keskusta vastaavasti persuilta.

Vihreät ovat monissa Euroopan maissa kokeneet kannatuksen selvää taantumista. Sen sijaan populistipuolueilla monissa  maissa  on ollut vaihtelevaa menestystä (esim. Hollanti, Ranska, Saksa, Itävalta).

Eduskuntavaaleihin on aikaa 1,5 vuotta, jos nykyinen hallitus pysyy pystyssä. Merkit ovat sellaiset, että puolueiden kannatukset tulevat vielä elämään puoleen jos toiseenkin.

Puoluekannatusten kehitys  kuluvana vuonna

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kansa on viisasta, tai ainakin viisastumassa. Ollaan palaamassa vanhaan kolmen suuren aikaan, vihreiden kannatus on vieläkin kuitenkin todella korkea.

Persujen tie on pikkuhiljaa palaamassa sinne minne se kuulukin tällaisena yhden asian puuolueena, uskottavuutta ei ole enää nimeksikään, ja mukana ovat kohta vain se pieni maahanmuuttovastainen ydinporukka.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Onpa hämmästyttävän isoja heittoja. Vaikea jo uskoa, että äänestäjien mielialat vaihtelevat noin rajusti lyhyen ajanjakson sisällä. Kun mitään dramaattista ei ole tapahtunut ja kehitys kokonaisuutena on Suomessa positiivisessa menokulmassa. Voi olla nyt muutamalta taholta aika hiljaista kommentointia. Muutamalta taas varovaisen äänekästä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Kaikki on toki mahdollista äänestäjien mielenoikuissa ja politiikan ihmemaailmassa,
mutta hitusen skeptinen olen persujen tuloksen suhteen. Vakuuttaako virallinen tulkinta jonkun? Tällä kertaa lokakuussa haastateltiin 2448 henkilöä joista kantansa ilmoitti 60,2 % ja virallinen virhemarginaali on 2,1%.

"Kauden suurin pudotus oli perussuomalaisilla. Puolue menetti kannatuksestaan kolmanneksen, se painui 6,9 prosenttiin. Viimeksi samoissa luvuissa oltiin keväällä 2010.

– Todella merkittävä lasku. Harvoin näkee kolmen prosenttiyksikön muutoksia, sanoo Taloustutkimuksen Pajunen.

Helsingin yliopiston Johanna Vuorelma arvioi, ettei presidenttiehdokas Laura Huhtasaari ole kyennyt näkyvyydellään korvaamaan Euroopan parlamentissa työskentelevää puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa.

– Halla-aho ei toimi kotimaan politiikassa, eikä ole rakentamassa poliittista debattia täällä.

Myös PS:n kesäinen hajaannus voi Vuorelman mukaan edelleen vaikeuttaa politiikan tavoitteiden hahmottamista.

– Perussuomalaisilla on kahden kärkenä maahanmuuttokriittisyys ja EU-kriittisyys. Kannatuslukuja tarkastellessa nousee kysymys, miten pitkälle nämä kaksi asiakymystä riittävät politiikan sisällöiksi, Vuorelma kysyy."

Jos on jollekin epäselvää tutkijan kaikki kolme pointsia ovat täysin käsittämättömiä. Esim. väite etteikö Halla-aho toimisi Suomessa, pyörisi ympäri maata joka viikko, perustuu täydelliseen tietämättömyyteen taikka on suorastaan tahallinen vale.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ainahan voi selitellä asioita ihan miten kukakin asiat kokee, tämä gallup osoittaakuitenkin varmaan sen, että ei Halla-ahon toimilla puolueesta tule mitään menestystä. Ihmiset tietävät Halla-ahon ajatukset ja harva niitä omakseen kokee.

Pienen piirin puolue, jolle ei yleispuolueen tuntumaa saa mitenkään.

Sitä saa mitä tilaa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kyselythän pitävät paikkansa eikä premissejä kyseenalaisteta silloin kun tulos on mieluinen. Sitten kun laskua näytetään, siinä on kaikki pielessä.

Eipä silti, itsekin ihmettelin persujen korkeaa kannatusta aikaisemmissa kyselyissä. Nyt suunta on realistinen. Vihreätkin voivat olla hetken hiljaa Aallosta seuraavana pääministerinä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Mikko,
osa kansalaisista on saanut "lähes kaikkeen" tyytymättömyyden lahjan jo syntyessään. Heille sopii poliittisesti olla oppositiossa vaikka koko ikänsä. Ehkäpä tuo perussuomalaisten kannatus heijastelee sitä. Vaikka puolueeseen on lehtitietojen mukaan liittynyt paljon uusia jäseniä ja "teltoilla" on tungosta se kertonee vain sen, että aktiiviset/agressiiviset maahanmuuttokriittiset ovat löytäneet oikean kotinsa.

Strategisessa mielessä siniset varmaan valmistautuvat viestinnällisesti voimakkaaseen ulostuloon viimeistään presidenttivaalien jälkeen. Siinä voi jopa jollain tasolla tapahtua onnistumisiakin. Huhtasaari ja Hakkarainen ovat siinä vaiheessa panoksensa käyttäneet.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Aika näyttää, mutta tuokin on parempi teoria kuin tutkijan höpöilyt joita muutkin toistelevat ja joilla ei siis ole mitään todellisuuspohjaa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

"Tyytymättömyyden lahja" - hyvin sanottu. Tuo tuli monta kertaa havaittua työelämässsä nk. työilmapiiritutkimuksissa, jossa joku henkilöstön keskinäinen nokittelu oli enemmän esillä kuin johdon onnistuminen tehtävässään. Työyhteisötaitoja tarvitaan kaikilta niin johdolta kuin koko henkilöstöltä. Sama koskee politiikkaa ja yhteistyötaitoja.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

"Helsingin yliopiston Johanna Vuorelma arvioi, ettei presidenttiehdokas Laura Huhtasaari ole kyennyt näkyvyydellään korvaamaan Euroopan parlamentissa työskentelevää puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa."

Laura Huhtasaari on juuri näkyvyydellään pelottanut ihmisiä hakeutumaan maltillisempaan seuraan. Venäjän hyökkäyksellä pelottelu, maahanmuutovastaisuus sekä yksioikoinen luomisoppiin uskominen, ovat syöneet paitsi hänen itsensä myös perussuomalaisten luotettavuutta. Sitä saa, mitä tilaa. Yleisö palkitsee perussuomalaisia suulaan mimmin asettamisesta yhdeksi johtotähdekseen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Halla-aholaiset halusivat persujen puheenjohtajaksi Halla-ahon, Halla-aho suositteli 1. varapuheenjohtajaksi Huhtasaarta, mutta haluavatko maahanmuuttovastaiset heistä mielipiteitä jakavista kumpaakaan, ja kannattavatko nykyistä enempää kauttaaltaan halla-aholaista puoluetta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #32

Kun Halla-aholaiset valtasivat persut, persusista tuli samalla Homma-foorumilaisten puolue, tai Suomen Sisun puolue.

On harhaanjohtava nimitys käyttää Suomen Sisusta nimitystä perussuomalaiset.

Perussuomalaisten olisi pitänyt muuttaa nimeä eikä sinisten.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Kylläpä piti hieraista unisia silmiä ja ottaa toinenkin kuppi kahvia, niin ovat kannatusluvut heittäneet viimeisistä.
Näyttää siltä, että Kokoomus tulee pitämään piikkipaikkaa hamaan tulevaisuuteen. Heidän asemaansa suurimpana puolueena ei hetkauta mikään muu puolue.
Persujen leirissä varmaan tänään lippu puolitangossa. Vihreissä ainakin harkitaan samaa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olisiko alkaneen nousukauden vaikutusta, että "ääripäissä" ei enää riitä kannatusta ja nämä "tolkun" ihmiset ovat palaamassa tilaan, jossa politiikka ei varsinaisesti enää aiheuta mitään intohimoja. Siksi nämä perinnepuolueet ovat palaamassa kärkeen ihan wanhojen aikojen kunniaksi.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Myönnät siis esim. vihreitten kannatuksen olleen ylisuuren ja nyt on paluu takaisin maanpinnalle tolkun ihmisten joukkoon.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vihreiden kannatus on kilpailijoihin nähden kaiken aikaa liian alhaalla. Tolkun ihminen tarkoittaa välinpitämätöntä, joka ei ole kovin positiivinen ilmaisu.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Halla-ahon kädenjälki alkaa näkyä. Ensin Mestari karkoitti puolueestaan yli puolet kansanedustajista ja nyt kaikkoavat jo äänestäjätkin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kolmen prosentin Huhtasaarelle tämä on hyvä uutinen. Alkaa näyttää siltä että melkein puolet perussuomalaisten kannattajista on hänen takanaan.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Näin juuri, Perussuomalaiset ovat melkein yhtenä rintamana Huhtasaaren takana! Mestari oli oikeassa tässäkin!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Positiivisen ajattelun konsultin neuvo: lasi ei ole puoliksi tyhjä, vaan puoliksi täysi. ;)

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Perussuomalaisten romahdus on yllättävää. Ehkä tässä on kysymyksessä väliaikainen notkahdus.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tai tulos näyttää sen, että Halla-aho on liian vaisu persujen puheenjohtajaksi eikä eduskuntaryhmästäkään löydy virtaa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kyllähän tämä sote- ja maakuntauudistus koettelee vielä hallitusta.

Olen sanonut täällä , että minulla on ymmärrystä perustaa 9-12 maakuntaa, muttei 18.

Yksikään asiantuntija ei kannata ehdotettua määrää.

Miten tämä valinnanvapauslakiesitys muotoutuu lausuntojen jälkeen. Nyt siitä puhuu myös monet jäävit asiańtuntijat.

Valinnanvapautta on laajalti jo kokeiltu, ja palaute ei vastaan nk.jäävien asiantuntijoiden kaikkia mielipiteitä.

https://www.google.fi/search?rlz=1CAACAV_enFI733FI...

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Olisiko kuitenkin niin, että puolueella sittenkin pitää olla joku aate ja ideologia?

16. kesäkuuta kirjoitin näin:

Päätti joukko vallan laho
valtaan nouskoon Halla-aho
Vaan HOMMASTA, kun tuli tieto,
loppui siihen Soinin Timon sieto

Ja vaikka tuli asiaassa vähän hoppu
tehtiin Halla-ahon vallasta loppu
Rauhassa levätköön Jussin kehto
Heillä on tarjota uusi vaihtoehto

Nyt on persuissa tunteen paloa
vaan siltä puuttuuko aatetta jaloa

18. kesäkuuta puolestaan näin:

Oisko asia hirveä
jos olisinkin minä vihreä
onhan heillä ajatus hyvä
säästää luonto ja siemenjyvä
vaan olo oisko kuin alaston vaatetta
kun puolueella ei ole oikeaa aatetta

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Toisia persujen alamäki ihmetyttää, ja toisille se on sitten taas ihan selvä asia.

Persut menettivät puoluekokouksessaan yli puolet puolueestaan ja sen jälkeen ovat odotetusti keskittyneet turvapaikanhakijoihin.

Ulkopuoliselle ei tule yllätyksenä, että eihän tuollaista möyhäämistä kukaan jaksa, ja se tosiasia on myös, että ei ole Halla-ahosta johtajaksi. Sen yhden tien hän hallitsee, mutta niinkuin hyvin näkyy, se ei valtaosaa Suomalaisia kauheasti kiinnosta.

Isot puolueet näemmä pitävät pintansa, vihreillä on kuitenkin sen verran iso kannatus, että heillä on todella hyvät mahdollisuudet osallistua seuraavaan hallitukseen, pääministeripuheet olivat tietysti sellaista haavetta, jolle ei ihan todellisuuspohjaa löydy.

Saas nähdä, koska persut ovat samassa kategoriassa rkp:n ja kristillisten kanssa, siinä sitä on sitten kisaamista. :)

Kokoomus näytää todella vahvalta, ja taitaa vielä presidentinvaalien myötä vahvistua.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Saa luulla vaiks mitä, jos ei tiedä. Vkonloppuna tapasin pj Halla-ahon toisen kerran Joensuussa puoluekokouksen jälkeen. Puolueesta on irtisanottu 1hlö kesäkuisen kokouksen jälkeen. Liittyneitä 1500 ja pois lähteneitä muutama sata. Enemmän Halla-aho tapaa puolueaktiiveja ja kansalaisia, kuin entinen, kuka se nyt oli. Mies hoitaa hommaa erittäin hyvin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ehkäpä persujen mielestä, gallupin mukaan ei.

Se perus-persukannattajien joukko on pieni, joten aika paljon vaaditaan, että muualta tulee sitä kannatusta, tällä linjalla se näyttää vaikealta.

Tuo puhe noista uusista jäsenistä on sitten taas sitä poliittista populismia, sitä kun ei voi kukaan tarkistaa, eli puhetta riittää, mutta vähän villoja, vähän samanlaista kuin koko persujen kannatus tällä hetkellä.

Oli aika, jolloin Soini oli lähes jumalan asemassa, mutta alas se sieltä tyrkättiin, saapa nähdä kuinka kauan Halla-ahon perse kestää, jos kannatus jatkaa laskuaan. Sellaista se politiikka on, vaikka kuinka lähipiirissä lämmittää, niin kansa sen kuitenkin päättää.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Ja gallupin mukaan 300 000 äänestäjää on jättänyt tynkäpersut!

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ruotsissa maltillisen kokoomuksen puheenjohtajavaihdos on saanut
puolueen kannatuksen nousuun. Kannatus kävi välillä 15-16 %:n tasolla.
Vastaavasti SD:n kannatus näyttää olevan laskussa

http://novus.se/wp-content/uploads/2017/11/cb5dea9...

https://www.ipsos.com/sites/default/files/ct/news/...

Ruotsin vihreitten kannatus keikkuu 4 %.n äänikynnyksen seutuvilla

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Näyttää siltä että mitä enemmän Soini esittää sisäpoliittisia kannanottoja mediassa, se vaikuttaa suoraan persujen kannatusta alentavasti, mutta se ei nosta sinisten kannatusta, ei ainakaan vielä, kun puoluetta ei ole eses olemassa.

Kokoomuksen kannatus ihmetyttää. Kokoomuksella on kieltämättä nyt kaksi todella voimakasta ja vahvaa kärkeä, kaksi oikeasti pätevää politikkoa, Helsingin pormestari ja valtiovarainministeri. Jos nämä kaksi ovat kannatuksen nousun syy, olen jpa tyytyväinen.

Kesustan laskun syy saattaa olla tyhmä maakuntien määrän perusteeton kasvattaminen, mutta mikä sitten selittää tämänkertaisen nousun? Talouden elpyminen ja kasvu on ollut jo pitempään tiedossa. Miksi se vaikuttaisi vasta nyt.

Perussuomalaisten suosion romahdus on helpottava uutinen, mutta se on kummallista ettei tämä kannatuksen lasku nosta sinisiä ylemmäs.

On hyvä että SDP myös nousee. Se pelottaa porvarihallitusta ryhtymästä lisätoimiin köyhien kyykyttämiseksi.

Jotain pitäisi silti vielä tehdä, jotta kasvu vauhdittuisi, eikä pysähtyisi. Se joku asia olisi varmasti työvoiman tuominen valikoidusti ulkomailta Suomeem töitä tekemään.

Suuret yhteiskunnalliset reformit odottavat vielä toteutumistaan.

Käsittääkseni sote- uudistus on nyt väärillä jengoilla ja toivottavasti se huomataan ennenkuin korkki väännetään pilalle.

Maakuntien määrää pitäisi vähentää ja palveluidenkin yksityistäminenkin pitäisi tehdä varman päälle, varovasti ja viisaasti, eikä pitäisi hosua ja hutiloida sen kanssa, niinkuin kokoomus nyt haluaa tehdä.

Terveydenhoito pitäisi kyllä yksityistää, mutta hiljaa hyvä tulee, hätäilemällä ja hosumalla ei tuu muuta kuin kusipäisiä mukuloita.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Sinisistä on turha puhuakaan muuta kuin todellisesta vallasta pudonneiden ryhmänä. Jo lähtöasetelma on mahdoton: Viisi vallatonta ministeripaikkaan 20 henkilön porukalla. Siihen ei usko Sipiläkään, kunhan mukana kiikuttaa oman vallan vahvistamiseksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sinisten funktio hallituksessa on joltisenkin hyväksyttävä heidän eduskuntaryhmäänsä ajatellen. Kansa äänestää edustajat vaaleissa eikä hallituksen kokoonpanoa muutella gallupeilla.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Juuri noin, kuten Kuikka kirjoittaa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Antti Rinne A-talk ohjelmassaa puhuu pötyä.

VM:n asiantuntijat antoivat ennen 2015 vaaleja tämän
raportin.
http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/vm-n-virk...

Kokoomus hyväksyi sen ennen vaaleja ja muut vasemmistoliittoa lukuunottamatta vastauksessaan hallitustunnustelija Sipilälle.

----
Enemmistö SDP:n kannattajista kannattaa valinnanvapautta
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711022200504...

--
Kilpailukykysopimuksesta Antti Rinteen "fuskupeli"

https://www.verkkouutiset.fi/antti-rinne-haluan-se...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset