SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Onko käymässsä sotelle samoin kuin maaliskuussa 2015?

Onko käymässsä sotelle   samoin kuin maaliskuussa  2015 ?

Hevosmiesten kohtuullisen luotettavan uutistoimiston mukaan:

- Perustuslakivaliokunnan lausunto saattaa siirtyä ensi viikolle luvatun tämän viikon perjantain sijasta

Maakuntavaalien ajankohta  siirtyy ja uusi ajankohta lienee ensi kevään eduskuntavaalien  yhteydessä, jos sote- ja maakuntalakipaketti hyväksytään eduskunnassa

-Sote-ja maakuntauudistuksen  jatkovalmistelu palautunee takaisin sosiaali- ja terveysministeriöön  (perustuslakivaliokunnan vaatimien muutosten johdosta) sekä tarkistettu esitys jää annettavaksi vasta syysistuntokaudella

-Tämä koko uudistuksen   aikataulu  menee uusiksi

***

P.s. En pelaa totoa, enkä käy raveissa, vaikka olen muutoin innokas urheilun seuraaja

P.s. Muuten olen sitä mieltä, - k a i k k i -  eduskuntapuolueet katsokoot peiliin. Peiliin on hyvä katsoa myös nk. asiantuntijoiden ja osan on syytä kysyä itseltään, olenkohan jäävi lausumaan asiassa puolueetonta näkemystä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kokoomuksen (Turussa) ja keskustan (Sotkamossa) puoluekokoukset ovat 08-10.06.2018. Eiköhän puheen sorinaa riittäne tällä kertaa varsinaisesta politiikastakin molempien puolueiden puheenjohtajan valinnan sijasta.
Orpolle ja Sipilälle ei vielä ainakaan ole ilmaantunut vastaehdosta, eikä
näillä näkymin ilmaannu.

Käyttäjän LasseLehtonen kuva
Lasse Lehtonen

Olen ollut asiantuntijatodistajana melko monessa oikeudenkäynnissä. Asiantuntijan tehtävä on arvioida tiedossa olevien tosiseikkojen ja tieteellisen/kokemusperäisen tiedon avulla sitä, pitääkö joku tosiseikka paikkaansa vai ei. Asiantuntija voi toki joskus olla muodollisesti esteellinen, jos hän itse suoraan hyötyy ratkaisusta. Lopulta asiantuntija kuitenkin ilmoittaa oman kantansa. Kanta voi sitten olla puolesta tai vastaan. Lentotekniikan asiantuntija ottaa kantaa siihen, lentääkö lentokone vai ei. Lääkäri ottaa kantaa siihen tarvitseeko potilas leikkauksen vai ei. Terveysoikeuden asiantuntija ottaa kantaa siihen, saavutetaanko valinnanvapauslainsäädännöllä sote-uudistuksen tavoitteet jne. Oikeudenkäynnissä asiantuntijatodistaja vannoo valan/antaa juhlallisen vakuutuksen. Lääkäri kirjoitta lausunnon kunnian ja omantunnon kautta. Tieteellinen asiantuntija taas asettaa itsensä alttiiksi tiedeyhteisön kritiikille. Tärkeää asiantuntijanäkemyksissä on tuoda avoimesti esiin näkemyksen asiaperusteet, jolloin jokainen voi arvioida, pitävätkö johtopäätökset paikkansa vai ei. Ainakin itse teen kirjoituksissani ja lausunnoissani aina niin :)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Lehtonen, olen kanssasi eri mieltä. Et ole tuonut teksteissäsi ainakaan riittävällä tasolla esille sitä, että puhut sotekysymyksessä myös oman työpaikkasi puolesta.

Terveydenhoito on retuperällä Suomessa, vaikket sitä olekaan kirjoituksissasi myöntänyt. Hoitojonot ja jonotusajat päivystyksissä ovat sairaalle kestämättömiä. Yksityinen lääkärikäynti on 40 % julkista halvempi ja asiakastyytyväisyys huomattavasti parempi.

Rokotetun, influenssaan sairastuneen perusterveen potilaan miltei menehtyminen herätti itseni unesta. Hoito HUSissa on täysin sattuman kauppaa. Lääkärit eivät ymmärrä tai tiedä potilaan tilaa. Hoitovastuu, vastuu ylipäätään, on tuntematon käsite.

Terveyskeskusten ja poliklinikoiden odotustilojen pinta-alat ovat hoitotiloja suuremmat, yksityisellä puolen toisin päin. Olenkin sanonut, että yksityisellä puolen lääkäri on asiakaspalvelija ja potilas on hänelle asiakas. Julkisella puolen lääkäri on virkamies ja potilas on hänen hallintoalamaisensa.

Hoitohenkilökunnan (myös oman henkilökuntasi) näkemysten (haastattelututkimus, johon itse kirjoituksessasi viittasit) mukaan maassamme tapahtuu satoja kuolemaan johtavia hoitovirheitä vuosittain. Sinä myönnät vain 53. Hoitotyöhön osallistuvien ja hallintoylilääkärin näkemykset poikkeavat toisistaan radikaalisti.

Minä näen sinut asiantuntijana, joka ei näytä tuntevan alaansa. En kuitenkaan usko sinun olevan noin väärässä tiedollisesti. Epäilen näkemystesi johtuvan siitä, että sote vaarantaisi myös oman työpaikkasi jatkuvuuden. Ja omien virheiden myöntäminen, että on ollut mukana kehittämässä toimimatonta ja ylikallista systeemiä, saattaa olla liian kova pala.

En tiedä, olisiko Sote terveydenhuollon osalta pelastus. Muutos on kuitenkin välttämätön. En usko, että mikään muutos voisi viedä huonompaan.

Anteeksi suorapuheisuuteni!

Käyttäjän LasseLehtonen kuva
Lasse Lehtonen

Pahoitteluni, jos kokemuksesi HUS:n hoidosta on kielteinen. Seuraamme hoitotuloksia ja pärjäämme monen taudin kv. vertailussa HUS:ssa tosi hyvin. Esim. tehohoitoa vaativien potilaiden kuolleisuus on HUS:ssa hyvin pieni. Asiakastyytyväisyystutkimuksissa n. 97 % HUS:n potilaista on tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja suosittaa HUS:a hoitopaikaksi. Toki tuo tyytymättömien 3 % joukko harmittaa, mutta päivystykset (joka on tyytymättömyyden tärkein kohde) pääkaupunkiseudulla ovat kovin ruuhkaisia, kun muita 7/24 palvelupisteitä ei ole.
Suomi on juuri kv. vertailussa valittu "maailman onnellisimmaksi maaksi". Huonomminkin voisi siis mennä :)

Omaa asiantuntemustani olen jäävi kommentoimaan.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

#3. Lehtonen vastaa omasta puolestaan Niemeläiselle, jos katsoo sen tarpeelliseksi.

Omasta puolestani voin sanoa, että Niemeläisen teksti on suurimmalta osaltaan eriasteista palturia. Niemeläisen johtotähtenä on omituinen väite potilaan "hallintoalamaisuudesta" julkisessa terveydenhuollossa. Toisena johtotähtenä Niemeläisellä on pyrkimys Lehtosen motiivien ja asiantuntemuksen mollaamiseen.

Useimmat varmaan myöntävät sen, että julkisissa terveyspalveluissa on puutteita, jopa laiminlyöntejä. Niitä tulee sotesta riippumatta esiintymään myös jatkossa niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella niin kauan kuin ihmiset ovat palveluja antamassa. Niemeläisen väitteet edustavat sattumanvaraista asiakasnäkökulmaa ja ne ovat kaukana varsinaisesta asiantuntemuksesta.

Lehtonen puolustaa ansiokkaasti - niin olen ymmärtänyt - julkisen palvelujärjestelmän asemaa terveydenhuollon perustana. Niemeläisen kaltaiset hyvää tarkoittavat (?) h**möt olisivat syytämässä koko systeemin terveysfirmojen ahnaisiin kitoihin ja samalla ajamassa alas koko julkisen sektorin uskottavuuden ja resurssit.

En yrittänyt yllä niinkään kuvata Lehtosen näkemyksiä, kaukana siitä, vaan asettaa Kai Niemeläisen asiantuntemattomat väitteet niille kuuluvaan pinnallisen poleemiseen arvoonsa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #5

Useimmat varmaan myöntävät että julkisissa terveyspalveluissa on puutteita, myöntää Marttilakin.

Menepä Marttila katsomaan vaikkapa pörriäisen toimintaa: hoitoon hakeutuva soittaa, saa ajan ja menee ajallaan lääkärin huoneeseen. Odotustiloissa ei jonoteta eikä kukaan joudu odottamaan edes varttia varaamansa ajan yli.

Vertaa näkymää terveyskeskuspäivystykseen, jossa jonotetaan tunteja lääkärille pääsyä. Vaikka sinulla olisi etukäteen varattu poliklinikka-aika, lääkäri on aina vähintään puoli tuntia myöhässä. Jos sinulla on ranne nyrjähtänyt mennessäsi julkiselle lääkärille, istut tunteja eri sairauksia sairastavien potilaiden kanssa. Pois astellessasi sinulla on aluillaan oleva vatsatauti ja rannetuki.

Julkinen lääkäri on viranomainen, hän on päättäjä. Kyllä sinäkin tämän verran tiedät. Ja kyllä tuo asema vaikuttaa. Sinäkin pystyt näkemään eron palveluissa.

Yksikään väitteistäni ei ole minkäänasteista palturia. Jokainen yksittäistapaus on ihan oikea. Kokonaisuus muodostuu yksittäistapauksista. Lehtosen näkemys poikkeaa sitä paitsi monelta osin myös hoitotyöhön osallistuvien näkemyksistä.

Olet Marttila, juuri se hyvää tarkoittava, mutta sopivan yksinkertainen mallikansalainen, jonka vuoksi julkinen toimija voi polkea terveydenhuoltopalvelumme tason näin alas. Ei Lehtosella ole hätäpäivää, kun laatua ei kukaan vaadi.

Mutta kiva, kun edelleen jaksat... olisi toki mukavaa, jos kommentoisit aihetta etkä minua henkilönä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #7

#7. Aiheessa et ole ainakaan sinä toveri hyvä pysynyt. Mutta tiivistetäänpä seuraavaksi varsinainen aihe suuresti arvostamani emeritusprofessori Martti Kekomäen suorin sanoin:

“Kaikki on hanurista”, lataa emeri­tusp­ro­fes­sori Kekomäki sote-uudistuksesta.
https://www.oululehti.fi/uutiset/kaikki-on-hanuris...

Kekomäki on omien sanojensa mukaan "pikimusta porvari", joten hänen voisi ajatella olevan Niemeläiselle todellinen esikuva pörriäisten palvomisessa. Lueppa tuon linkin takaa hieman laajemmin Martti Kekomäen näkemyksiä hallituksen sotemallista. Kekomäen tunnettuna tavaramerkkinä on hänen varmaotteinen ja reipas tyylinsä nostaa asioita pöydälle kumartamatta mitään kuvia.

Ja mitä blogiaiheen ytimeen tulee, siis sen otsikkoon "Onko käymässsä sotelle samoin kuin maaliskuussa 2015?", niin arvelen, että uudistus ei tule saamaan hallituksen esittämässä muodossa riittävästi ilmaa siipiensä alle. Hyvä niin.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner Vastaus kommenttiin #7

"Menepä Marttila katsomaan vaikkapa pörriäisen toimintaa: hoitoon hakeutuva soittaa, saa ajan ja menee ajallaan lääkärin huoneeseen. Odotustiloissa ei jonoteta eikä kukaan joudu odottamaan edes varttia varaamansa ajan yli..."

Johtuu kuule ihan siitä, että koska julkinen terveydenhoito on käytännössä ilmaista, niin asiakasvolyymi on ihan eri luokkaa, kuin mitä yksityisellä. Koska HUS ja muilla julkisen terveydenhoidon tarjoajilla on käytettävissään vain tietty määrä rahaa tietyn asiakasmäärän hoitamiseen, tätä kysyntää säädellään (passiivisesti) jonoilla. Toinen vaihtoehto olisi periä tuntuvia käynti- ja hoitomaksuja. Sellaista systeemiä ei voida luoda, että kuka hyvänsä pääsisi välittömästi ja maksutta haluamalleen vastaanotolle (esim. urologi) tai toimenpiteeseen (esim. lonkkaleikkaus), koska sen hintalappu veronmaksajille olisi aivan tajuton.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #7

Terveyskeskuksissa käy monisairaita ihmisiä ja pörriäisissä perusterveitä ihmisiä.

Yksityinen sairaala tekee vaikkapa kauneusleikkauksen tai ihan sairauteen perustuvan lekkauksen ja leikkauksen jälkeen potilaalle tulee vakavia komplikaaytioita. Mitä arvelet, hoitaako pörriäinen komplikaatiot? Vastaus on ei! Potilas lähetetään julkiseen sairaalaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--Rokotetun, influenssaan sairastuneen perusterveen potilaan miltei menehtyminen herätti itseni unesta. Hoito HUSissa on täysin sattuman kauppaa. Lääkärit eivät ymmärrä tai tiedä potilaan tilaa. Hoitovastuu, vastuu ylipäätään, on tuntematon käsite.

Olen vastannut tähän jo aikaisemminkin: kuvauksesi mukaan kyseinen henkilö kuoli influenssan jälkitautiin, johonkin bakteeritautiin, ja sepsikseen, ei influenssaan. Jos hoito tosiaan olisi Suomessa noin huonoa, niin miksi hoitotulokset yleensä ovat maailman kärkeä?

Ja miten ne samat lääkärit Pörriäisessä sitten hoitavat niin paljon paremmin?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #19

Roponen, en ole huomannut vastaustasi. Kyllä, olet oikeassa. Hoitoon hakeutuessaan potilaalla oli influenssa, jota lääkittiin influenssalääkkeellä. Hänet otettiin sairaalaan nesteytykseen. Muutaman päivän päästä hänet siirrettiin tehohoitoon, jossa havaittiin bakteeritulehdus, verenmyrkytystila ja myöhemmin potilas sairastui keuhkokuumeeseen.

Tuo muutaman päivän odottelu sairaalaosastolla oli käydä kuolemaksi. Amputointien jälkeen potilas jäi kuitenkin henkiin, hänestä ei tullut siis hoitovirheen vuoksi kuollutta, vaan hoitovirheen vuoksi raajarikko.

Vaikka minä pidän Tamiflun määräämistä liian myöhään hoitovirheenä, ei julkinen terveydenhoito koskaan myönnä virhettä tapahtuneen. Pelkkä tilan seuraaminen ei sekään ollut käypä hoito.

Pörriäisessä potilaalla on varaa valita. Huonon lääkärin vastaanotolle ei mennä toista kertaa. Minustakin on outoa, että lääkäri joka on julkisella puolella puolituntia-tunnin myöhässä on täsmällinen yksityisellä asemalla työskennellessään. Johtunee juuri siitä, että haluavat hoitaa maksukykyisiä vielä toisenkin kerran.

Maailman kärki taitaa olla suomalaislääkärien myytti, ihan samanlainen kuin suomalaisten elintarvikkeiden laatu. Hoitohenkilökunnasta Norjassa tai Britanniassa töissä käyneet eivät kotimaisen hoidon laatua kovin vuolaasti kehuskele. Toki kehitysmaissa hoitotyötä tehneet pitävät Suomen terveydenhuoltoa kovin hyvänä.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Kai Niemeläinen kirjoittaa yksipuolisen julkisen monopolin jäykkyydestä kohdata potilas joustavasti. Aivan totista totta on hoitoonpääsy jonotukset julkiselle puolelle. Tämä osoittaa että tarvitaan yhdenvertaisia palvelun tarjoajia potilaan valittavaksi eikä ainoastaa yksi julkinen monopoli.

Lasse Lehtonen HUS hallintoylilääkärinä on toistuvasti täällä Puheenvuorossa ollut suojelemassa tätä jäykkää julkista monopolia ja ehkä omaa asemmaansa siinä.

Blogin kirjoittaja Seppo-Juhani Pietikäinen aivan oikein tuo esiin jääviyden olla julkisen monopolin puolesta puhujana ja jyrkkänä vastustajana maan hallituksen kansalaisten kokonaisedun mukaista muutosta yhdenvertaiseen paremman sote ja maakuntamallin tuomiin parannuksiin.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Miten Lehtonen puolustaisi omaa asemaansa, koska eihän Sote vaikuta muuten HUSsin toimintaan kuin rahoituksen toimittajan osalta. Tässä mielessä Lehtonen ei ole mitenkään jäävi.

Kyllä tälläkin hetkellä Espoon perusterveyshuollosta vastaa Espoo eikä HUS. Tulevaisuudessa se perusterveyshuolto siirtyy pois Espoon omista käsistä maakunnan vastuualueeseen, jos Sote- ja maakuntauudistus menee läpi. Kuitenkin Espoo on asukasluvultaan suurempi kuin valtaosa tulevista maakunnista.

Kun Espoo on nyt rahoittanut terveydenhoitonsa ja sosiaalipalvelut itse, siirtyy se uudistuksen myötä maakunnille. Maakunnat saavat valtiolta jonkinlaisia almuja, joilla tämän rahoituksensa toteuttavat. On selväå, että rahoitus menee tässä kauemmaksi potilaasta ja sen estimointi tulee vaatimammaksi.

Maaseutu on jo ajettu riitttävän alas. Tätä se ei enää ansaitsisi. Ei tarvitse kummoistakaan kristallipalloa nähdäkseen, että mallissa palvelut tulevat keskittymään maakuntien keskuksiin. Näin Kepu jatkaa maaseudun tyhjentämistä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kyllä tässä on moni asia alkanut askarruttaa:

-miksi ei maaliskuun 2014 kaikkien puolueiden sote -sovun pohjalta jatkettu valmistelua ja tehty vaadittavat korjaukset

-yli puoluerajojen esiintyy yhdensuuuntaisia näkemyksiä, ettei esitetyt 18 maakuntaa ole alkuunkaan tasaveroisessa asemassa johtamaan ja toimeenpanemaan esitettyä uudistusta

-uudistuksella on liian niukka enemmistö eduskunnassa ja vaalien jälkeen mitä ilmeisemmin hallituksessa on toimeenpanovastuu ainakin osaksi nyt uudistusta vastustavilla. Ei ole esiintynyt ei hallituksessas eikä oppositiossa sovintohalua.

-ja sitten tämä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kokoonpano (entiset peruspalveluministerit puolesta ja vastaan, melko agressiivinen yhden puolueen entinen puheenjohtaja , valiokunnan yhden varajäsenen näkyvä toiminta jne) --> Suomessa pitäisi olla perustuslaki/valtiosääntötuomioistuin

-kuntahallinnon aktiivisuus että samanaikainen passiivissuus, vaikka kysymys lienee historiamme suurimmasta puuttumisessta kunnalliseen itsehallintoon

-en halua syyllistää ketään asiantuntijaa, mutta vastakkaisia näkemyksiä
esiintyy niin valtiosääntöjuristien että sitten alan varsinaiste toimijoiden keskuudessa

-median ja soten rooli sekä uutisnälkä tekee vaikeaksi toteuttaa uudistuksia

-jne

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"-median ja soten rooli sekä uutisnälkä tekee vaikeaksi toteuttaa uudistuksia"

Uudistuksia ei pitäisi tehdä ideologisista tai poliittisista syistä.

Jos asiantuntijat ovat sitä mieltä ettei kaavailtu uudistus ole hyvä eikä tuota sellaisia hyötyjä jotka on asetettu tavoitteeksi, voidaan todeta ettei uudistus ole tarpeeksi hyvä, eikä sitä ole syytä toteuttaa.

Hallituksen valmistelema Sote- uudistus ei siis ole tarpeeksi hyvä, eikä sitä kannata toteuttaa.

Eiköhän seuraavaksi olisi syytä luopua siitä ajatuksesta että politikot pystyisivät valmistelemaan tämänkaltaltaisen uudistuksen ja jättää sen suunnittelu asiantuntijoille.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Arto Vihavainen on virkamieshallitusten kannattaja. Demokraattisessa yhteisössä yksi ääni per äänestäjä sanelee demokraattisen suunnan ja mahdollisen enemmistön.
Nyt hallituksen esityksellä uudesta sote ja maakuntamallista on ollut kymmenittäin asiantuntija lausuntoja. Kun somesss ja mediassa joku suunta saa ääntään kuuluville masinoimalla median avustuksella senkö mukaan pitää asiat päättää vai kansan valitsemien kansanedustajien muodostaman eduskunnan lainsääto tien kautta joten katsotaan nyt eduskunnan suuren salin päätökset sote casesta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Kansan valitsemien kansanedustajien muodostaman eduskunnan pitäisi ajaa kansalaisten etua, eikä niiden pitäisi tehdä päätöksiä ideologiansa åetusteella, tai polittisten intohimojen takia.

Politikkojen pitäisi ymmärtää että asiantuntijat ymmärtävät asiat paremmin kuin mitä he itse ne ymmärtävät. Maakuntauudistus on poliittinen päämäärä, samoin valinnanvapaus. Näitä asioita pitäisi ajaa erikseen, eikä niitä pitäisi koplata sote- uudistukseen, jos niistä ei ole siinä mitään hyötyä.

Tämä sote- uudistus tulee luultavasti kaatumaan siihen että oli alunpitäen virhe kytkeä siihen näitä poliittisia päämääriä.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Vaikea sanoa olisiko sote maalissa jos viime hallitusneuvotteluissa sovittu kolmen portaan siirtymä olisi toteutunut. Ensimmäisenä piti rakentaa (trimmata) julkinen sektori sellaiseksi, että toisen portaan yhden rahahanan malli olisi toteutettavissa. Vasta kolmantena piti mukaan tulla yksityinen sektori täydentämään järjestelmää valinnan vapauksineen.

Useaan otteeseen Sipilä ilmoitti, että "päätuottaja" olisi edelleen julkinen. Yksityiselle luotaisiin pelisäännöt, jotta kustannustaso ja ennenkaikkea valikoiva asiakaskunnan haaliminen pysyisi raameissa. Keinoja tähän Sipiän silloisten sanojen mukaan löytyisi.

Loppu onkin historiaa. Koko himmeli muuttui totaalisesti Kokoomuksen ja Keskustan hevoskauppojen vuoksi. Toki nykyiset Siniset ovat olleet taustatukena olemalla hiljaa. Se, että Sote tulee jälleen kerran viivästymään lienee todennäköisin vaihtoehto. Samalla myös paras. Viisainta olisi, jos hallitus viheltäisi itse pelin poikki. Olen satavarma, että hallituspuolueiden omatkin edustajat ovat osittain epävarmoja, mutta kun se ryhmäkuri. Tässä pätee isäukkoni opettama sääntö kun ajat kolmion takaa. Jos epäröit hiukankin ehditkö ennen niin jää odottamaan.....

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Hallitus näyttää valjastaneen myös virkamiehistönsä politiikkansa vetureiksi. Vähän väliä vedotaan virkamiesten "virkavastuulla" tekemiin laskelmiin sote-suunnitelman tuottamista säästöistä, tosin viime aikoina on siirrytty puhumaan vain "säästöpotentiaalista", mitä se sitten tarkoittaakaan. Virkavastuu edellyttää, että laskelmat tehdään parhain tiedossa olevin menetelmin ja parhaan mahdollisen datan perusteella. Jos nyt näyttää siltä, että laskelmat on tehty vain stetsonista vetäisemällä, niin tekijät on saatettava vastuuseen ja pahimmassa tapauksessa rangaistava huonosta työstä. Virkamiesten esimiehinä toimivilta poliitikoilta on turha odottaa vastuunottoa!

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Blogissa mainittu hevosmiesten uutistoimisto tämän tiesi jo aiemmin.

https://yle.fi/uutiset/3-10221812

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset