SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Miksi Trumpin ja Putinin tapaaminen nähdään maailmalla negatiivisessa valossa ?

Monet ulkomaiset tahot näkevät presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin Helsingin tapaamisen enemmän negatiivisessä kuin positiivisessa valossa .

Arvostetussa brittimediassa The Guardianisssa kolumnisti  Natalie Nougayrède  leimaa jo  Helsingin surkeaksi merkkipaaluksi. Natalie Nougayrède  näkee USA:n ja Venäjän presidenttien tapaamisen voittajaksi jo etukäteen Vladimir Putinin.

Eipä silti, monet tahot (esim. proff. Michael McFaul ) myös USA:ssa varoittavat Donald Trumppia lähtemästä neuvotteluun Vladimir Putinin kanssa liian kevyesti ja huonosti  valmistautuneena.

Trumpin ja Putinin tapaamisessa kirjoitetaan ja uutisoidaan maailmalla vilkkaasti.

Melko vaikeaa on etukäteen varmaksi ennustaa, mitä  suurvaltapolitiikan shakkipelissä tehdään siirtoja esim. Syyrian ja Lähi-Idän osalta tai  Ukrainan kriisistä. USA:n marraskuun välivaalit  pakottavat presidentti Trumpin ottamaan esille Venäjän hakkereiden toiminnan USA:n vaaleissa. Nähtäväksi jää, millä tavalla ja missä muodossa Trump sen tekee.

****

Suomelle ja presidentti Sauli Niinistölle tarjoutuu oiva mahdollisuus tarjota molemmille Helsinkiin tuleville presidenteille kaksi yhteistä asiaa a)  Arktisen neuvoston piirissä löytää yhteisiä ratkaisuja  b) Itämeren lentoturvallisuuden vahvistamisessa todeta aiemmat  näkemykset Naton  ja presidentti  Putinin taholta. Eräille US- blogisteille on syntynyt täällä - miksi syndroomaksi sitä kutsuisi -  asiassa kuin asiassa - presidentti Niinistön toimintaa kritisoiva ja vähättelevä asenne.  Strategista vastuuta Suomesta ei aina välttämättä päällimmäisenä tule näiden tahojen toiminnasta mieleen.

****

P.s. Kansainvälinen media seuraa Naton 11-12.2018 pidettävää huippukokousta ja Donald Trumpin esiintymistä perinteisten liittolaistensa kanssa. Presidentti Trumpin uutisoidaan lähettäneen jo etukäteen kirjeitä muiden Nato -maiden johtajille. Naton huippukokousta seurataan Venäjällä tarkasti ja myös sitä, tapaavatko Donald Trump ja  Sauli Niinistö  kokouksessa kahdestaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (69 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ongelmana on se, että Trumpin mahdollinen heikkous ei liity suurvaltapoliittiseen shakkipeliin ja heikkouteen siinä, vaan että hänen omista motivaatioistaan ei kukaan tiedä mitään. Ne näet eivät välttämättä ole samat kuin USA:n tai länsimaailman motivaatiot suhteessa Venäjään ja sen etuihin. Nythän on muun muassa jo melko virallisestikin ilmoitettu käyneen ilmi, että Venäjä sekaantui itse vaaleihin ja Trumpin pönkittämiseen.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Äkkiseltään 1-2 negatiivista.

"Nythän on muun muassa jo melko virallisestikin ilmoitettu käyneen ilmi, että Venäjä sekaantui itse vaaleihin"

Onko? Siis melko virallisesti?
Sehän kyllä (melko virallisesti) tiedetään, että Saudi-Arabia sekaantui rahoittamalla Hillaryä..

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Senate committee confirms Russian meddling in US presidential election: What it means for next week's Trump-Putin summit"

https://www.firstpost.com/world/senate-committee-c...

Senaatti lienee melko virallinen taho?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Senate committee confirms Russian meddling.."

Myöntävät sekaantumisen, eli uutisten ja viestien julkaisun medioissa. Toimet ovat ehkä saattaneet auttaa Trumpia.

"Russian interference may have helped Trump"

Suomenkin media loi Hillarystä kaunista kuvaa ja esitti Trumpia pellenä. Oli jopa sekstisiä "kerrankin pääsee äänestämään naista"-keskusteluja. Suomikin siis on uutisoinnillaan ehkä vaikuttanut Hillaryn suosioon?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #5

Kybervakoilu on eri asia kuin viestien julkaiseminen. Kybervakoilun LISÄKSI on myös harjoitettu massiivista propagandaviestintää.

"The intelligence agencies found that Russians had engaged in cyber-espionage and distributed messages through Russian-controlled propaganda outlets to undermine public faith in the democratic process, "denigrate" Democratic candidate Hillary Clinton and develop a "clear preference" for Donald Trump."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Hiukan konkreettisemmin siitä kybervakoilusta:

"On October 7, 2016, the ODNI and the Department of Homeland Security (DHS) jointly stated that the U.S. Intelligence Community was confident that the Russian Government directed recent hacking of e-mails with the intention of interfering with the U.S. election process.[4] According to the ODNI′s January 6, 2017 report, the Russian military intelligence service (GRU) had hacked the servers of the Democratic National Committee (DNC) and the personal Google email account of Clinton campaign chairman John Podesta and forwarded their contents to WikiLeaks.[3]:ii-iii,2[5][6][7] Although Russian officials have repeatedly denied involvement in any DNC hacks or leaks,[8][9][10] there is strong forensic evidence linking the DNC breach to known Russian operations.[11] In January 2017, Director of National Intelligence James Clapper testified that Russia also interfered in the elections by disseminating fake news that was promoted on social media.[12]"

https://en.wikipedia.org/wiki/Russian_interference...

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #6

"harjoitettu massiivista propagandaviestintää."

Niin, tuostahan juuri kirjoitin. Vakoilusta en laittanu mitään.
Aika massiivista oli propagandaviestintä Suomessakin Hillaryä tukien.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12

Suomen hallituksen taholta ei harrastettu minkäänlaista propagandaviestintää. Mutta tietysti jokainen kansalainen voi itsekseen kirjoitella somessa mitä lystää. Venäjän kohdalla kyse oli siitä, että Putin henkilökohtaisesti käynnisti kampanjan tukemaan Trumpia.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #13

"Suomen hallituksen taholta ei harrastettu minkäänlaista propagandaviestintää."

Juuri kerroin, että kyllä harrastettiin. TV:ssä ja muussa mediassa.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #12

Montakohan ääntä Suomesta meni Hilarylle?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #18

"Montakohan ääntä Suomesta meni Hilarylle?"

Siellä on paljon äänioikeutettuja suomalaistaustaisia, jotka seuraavat Suomen uutisia ja mediaakin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #27

Ja hekö olisivat voineet tuloksen ratkaista kolmen ja puolensadan miljoonan kansalaisen valtiossa?

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #6

Mitähän se TÄLLAINEN on?

HALONEN, USA:N VAALIT - JA KEISARI HIROHITO!

Halonen tunnistaa Clintonin paineet:

http://yle.fi/uutiset/3-9224899

"Nainen ei ole koskaan sopivan kaunis eikä voimakas"

Maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, Yhdysvaltain presidentiksi voi nousta ensimmäistä kertaa nainen. Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen tietää, millaista on olla joidenkin mielestä liian korkealle päässyt nainen.

USA:N VAALIT 23.10.2016 klo 08:00

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/terve-...

Risto Koivula

Senaatin KOMITEA sellaisesenaan ei merkkaa sen enempää kuin juuri mikään mukaan komitea. Niihin haudataan asiat.

Senaatin ja Kongressin komiteoita on käyttetty uhkailussa ja nettisodassa, koska ne voivat julkaista virallisen näköisiä sivuja, jotka näyttävät Kongressin tai Senaatin päätöksiltä, jos ei tutki tarkkaan.

Risto Koivula

" Saksalainen näkemys Trumpista:

https://z-m-scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/... "

Uskopmatonta sikailua natseilta.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Varmasti Trump on hyvin hyvin vihainen Putinille, kun venäläiset hakkerit auttoivat Trumpin voittoon vaaleissa. Tulee ankara puhuttelu demokratian periaatteista.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Hakkereita paljon enemmän auttoi se, että Hillary oli korruptoituneempi kuin koko Suomen kaverikapitalistit yhteensä ja hoiti kampanjointinsa päin persettä.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Taannoin Usan median mukaan joku Demokraateista oli vuotaja. Tiedostot päättyivät Wikileaksiin ja Venäjän käsiin.

Kannattaisi pitää huolta tiedostoistaan, tietokoneistaan ja henkilökunnasta. Ellen väärin muista, niin Filet päätyi Venäjän lisäksi neljään nk. Usa vastaiseen valtioon myös.

Itku pitkästä ilosta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Hillary Clinton itse ulkoministerinä rikkoi kaikkia mahd. turvallisuussääntöjä käyttämällä omaa yksityistä palvelintaan salaisten viestien lukemiseen, lähettämiseen ja säilyttämiseen. Asiansa osaavalle hakkerille se oli ikäänkuin syömään käskisi.

Nikolai Holopainen

Trump tarvitsee Putinia viiskulman suon kuivattamiseen. Ei konfliktia - ei perustetta isolle budjetille. Joukkojen vetämiseksi Saksasta on laadittu arvio ja Saksan pitäisi käyttää 2% bktsta puolustukseen. Lisäksi hän vaatii, että USAssa myytävät autot pitäisi valmistaa paikan päällä. Sotateollisuuden liikevaihto uhkaa romahtaa ja saksalaisten autojen viesti Amerikkaan tyrehtyä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tässä blogissa esiinnytään omalla nimellä ja kuvalla. Korjaa asia.

Ks. US keskusteluohjeet
https://oma.uusisuomi.fi/keskusteluohje

"Uusi Suomi voi poistaa ilman varoitusta oikeuden kirjoittaa, jos se epäilee, että palvelun käyttäjä ei kirjoita omalla nimellään, hän ei ole liittänyt tunnistettavaa profiilikuvaa palveluun tai muista vastaavista syistä."

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Lisäksi hän vaatii, että USAssa myytävät autot pitäisi valmistaa paikan päällä."

Tiettyjä saksalaismalleja valmistetaan USA:ssa jo nyt 2,5-kertaa yli kotimaisen (USA) myynnin. Eli VW, Mersu ja BMW tuovat amerikkalaisille vientituloja.

(Ylempi luku on myynti- ja alempi valmistusmäärä)

Vehicle
U.S. April 2017 YTD Sales
U.S. April 2017 YTD Production

Mercedes-Benz C-Class – Vance, Alabama
27,098
28,455

Volkswagen Passat – Chattanooga, Tennessee
24,415
25,578

Mercedes-Benz GLE-Class – Vance, Alabama
17,374
59,322

BMW X3 – Spartanburg, South Carolina
16,773
50,997

BMW X5 – Spartanburg, South Carolina
15,472
56,290

Mercedes-Benz GLS-Class – Vance, Alabama
10,006
18,876

BMW X6 – Spartanburg, South Carolina
2,089
13,151

BMW X4 – Spartanburg, South Carolina
1,179
16,979

Volkswagen Atlas – Chattanooga, Tennessee

11,871

Total
114,406
281,519

https://www.thetruthaboutcars.com/2017/05/cars-ger...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Tuomioja ei näe Summitista koituvan ainakaan Suomelle ongelmaa. - https://www.verkkouutiset.fi/erkki-tuomioja-trumpi... - Toisaaltavarmaan jonkinlaista aihetta pikku huolelle on myös Suomessa, kun maltin ja tolkun mies Alpo Rusikin vertaa huippu/huiputuskokousta odotusarvoltaan sinisilmäisen Chamberlainin 1938 Hitler-rauhanjulistukseen ja 1939 Molotov-Ribbentrop-sopimukseen:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/20180703220105084...

Olipa toteuma lähempänä Münchenin tai Helsingin henkeä, jotain ennalta-aavistamatonta taitaa olla tulossa, koskapa CNN:n mukaan Niinistön ja Nato-kumppanien kanssa keskusteltuaan Trump aikoo tavata Putinin Helsingissä.
- Toivottavasti 16.7.2018 toteutuu Helsingin henki 2.0+-momentum, jossa korostuu tulevan huippukokouksen myönteisten mahdollisuuksien puoli historiallista otsikkopotentiaalia ajatellen: ETYJin periaatteiden mukaanhan valtioiden rajoja voidaan siirtää rauhanomaisesti sopien, mutta ei yksipuolisilla valtausoperaatioilla. Yllätysaiheena keskusteluissa voisikin olla lähtölaukauksena ja pikatiekarttana uusliennytykselle ja pakotteidenmadaltamiselle https://twitter.com/hashtag/HelsinkiSummit2018?src... vaikkapa Stalinin anastamien alueiden palautus Venäjän luoteisnaapurimaalle ja myöhemmin vetäytyminen myös Krimin ja Itä-Ukrainan suunnalla - ks. blogi aiheesta:
http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Pakotteilla Venäjää ajetaan Kiinan leiriin, onhan Kiina ostovoimainen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Mihin Kiina Venäjää tarvitsee?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #20

Öljy- ja Kaasu toimituksiin.

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #20
Keijo Räävi

Trumpin ja Putinin välit ovat lämpimät huolimatta Venäjän törkeyksistä. Luultavasti nytkin Trump kehuu Putinia ja tekee samalla lehmänkauppoja heikentäen Euroopan turvallisuutta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

IS lienee valjastanut Helsinki-Vantaa lentoasemna 24 h seurantaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005744650.html

P.s. Pitäiskö seuranta myös Suomen rautateille tehdä samoin.... ihan Vainikkalasta alkaen.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Ehkäpä Putin harhauttaa jälleen ja ylittää raja jossakin niistä kolmesta helikopterista.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Veikkauksiani otsikkoon:
1) Negatiivisuus tuskin liittyy Suomeen erityisemmin.
2) Trump on tarkkailijoiden mielestä niin arvaamaton. Hänhän on pyrkinyt mm. toteuttamaan vaalilupauksensa.
3) Putinin aikaan Venäjän on osallistunut joihinkin sotilaallisiin operaatioihin, matkustajakoneen alasampumiseen ja myrkytyssalamurhiin. Tarkkailijat saattavat pitää Putinia vaarallisena, siis pelätä häntä.
4) Putin ja Trump eivät näyttäisi olevan toistensa vihamiehiä. Tämä aiheuttaa rauhattomuutta mediassa.
5) Pahin vaihtoehto Trumpin ja Putinin tapaamisesta ja sopimisista on minunkin mielestäni todella paha. Toisaalta en voi moittia lehtimiehiä, jotka ottavat pahimmankin vaihtoehdon huomioon.

Listaa saa jatkaakin.

Risto Koivula

Jos ne tekisivät diilin EU:sta: jakaisivat sen!

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Rajatarkastukset kannattaisi kyllä jättää voimaan kokouksen jälkeenkin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Ja vielä saatiin Novichok -isku tähän tapaamisen alle...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Mutta eihän se venäläisten syytä ole nytkään. Venäjähän ei tee mitään missään! Krimin niemimaakin liittyi vapaaehtoisesti Venäjään, aivan kuten Baltian maat aikoinaan Neuvostoliittoon.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Mielenkiintoista nähdä millaisen parven erilaisia selityksiä Venäjä tällä kertaa tursauttaa hanuristaan maailmalle.

Venäjän modus operandi on tuottaa lukuisa määrä erilaisia vaihtoehtoja, joista eri tavalla kajahtaneet ihmiset löytävät omaan maailmankuvaansa sopivan valheen, ja pystyvät sillä tavoin väistämään totuuden.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #28

Nythän Venäjä on jo kiirehtinyt vakuuttamaan, ettei heillä ole asian kanssa mitään tekemistä. Vaikka kukaan ei ole toistaiseksi niin väittänytkään!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #30

Juu, niitä ex-vakoojia vaan jännästi itekseen kupsahtelee tuolla Brittein saarilla. Ja toimittajiakin ammutaan Venäjällä ovensuuhun ja katuojaan. Putin johtaa maataan mafioson elkein.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #31

Hän toivookin, että hänen vakuuttelujaan syyttömyydestä ei uskota niiden piirissä, joilla on syytä häntä pelätä.

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #30

"Nythän Venäjä on jo kiirehtinyt vakuuttamaan, ettei heillä ole asian kanssa mitään tekemistä. Vaikka kukaan ei ole toistaiseksi niin väittänytkään!"

On väitetty "Novitshokin" "olevan Venäjältä"...

Vaikka venäjällä ei välttämättä ole kyseistä ainetta ollut koskaan. Eikä se aine ainakaan, mistä ne edelliset paranivat, ollut Novitsokia, koska sen aiheuttamista vammoista ei parane.

Novotshika on tehty Uzbekistanista ja USA:laiset ovat valvoneet sen ja laitteiden hävittämistä. Keksijät ovat USA:ssa, yksi kuolihiljattain muistaakseni auto-onnettomuudessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #55

Onko jotain erityistä syytä uskoa, että tiedät asian paremmin kuin Scotland Yard ja tapausta tutkineet viralliset tahot?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #57

Ehkä uutinen on peräisin MV-lehdestä. Sen mukaan muuten Bäckmannin ja Janitskinin oikeudenkäynti on keskeytetty, koska kumpikon on syytön, "viaton ja liaton uskokaa, puhdas kuin aavikon yö".

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Jotain on mennyt ohi tässä vuosien saatossa,mutta mistä tulee oletus puuttinin vahvuudesta ja älykkyydestä sama kääntäen..mistä tulee oletus trumpin heikkoudesta ja tyhmyydestä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Putin militarisoi heikon ja marginalisoidun Jeltsinin Venäjän uudelleen yhdeksi maailman mahtitekijäksi imperialismin saralla sekä on toteuttanut onnistuneita operaatioita ainakin Tshetsheniassa ja Ukrainassa.

Trump on kovaa vauhtia tuhoamassa USA:n aseman maailmanpolitiikassa ja antautumassa Venäjän edessä. Seuraavalla presidentillä tuon USA:n minimalisoinnin jälkeen on suuri työ toteuttaa projekti "let's make America great again".

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ja nämä tietty henkilöidään vain yhden ihmisen toimeksi ilman taustavaikuttajia?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #38

Trumpin kohdalla pitkälti niin. Ja myös Putin on ehdottomasti ollut hänen taustavoimilleeen (entiselle KGB:lle) ainoa oikea valinta, tai ainakin paras mahdollinen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #39

Niin..se niistä ominaisuuksista.

Toinen oleellinen näkökulma on se,että esim. puuttini on vain reagoinut eli ei ole rakentanut mitään tilannetta ja samoin on tehnyt trumppi. Se ei kerro mistään ihmeellisestä älykkyydestä.

Sen sijaan bushi junioria voidaan tarkastella tämän näkökulman valossa mielestäni melko älykkäänä.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Jeltsin oli oligarkkien hallinnassa. Nykyisin on vallalla käsitys, että Berezhovski pelasi Putinin valtaan kuvitellessaan myös Putinin pysyvän oligarkkien näpeissä. Eli "Jeltsinin perheen" malli olisi jatkunut.

Kävikin toisin, ja Putin ottikin valtiokoneiston voimalla oligarkit omiin näppeihinsä ja samalla (huhujen mukaan) puolet oligarkkien diilien tuotoista. Putinista tuli oligarkkeja rikkaampi ja hän loi mallin, jossa on tuottoisampi olla valtion kuin busineksen johdossa.

Nyt on merkkejä, että Ukrainassa olisi pyrkimys seurata samaa mallia.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #47

Eli ahneus on siis joku älykkyyden mittari

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Toivottavasti salaisia pöytäkirjoja ei laadita!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Vladimir Putinin ja Donald Trumpin Helsingin huippukokous maanantaina 16. heinäkuuta on saanut kansalaisaktivistit liikkeelle. Kokouspäiväksi kaavaillaan Helsinki Calling -suurmielenosoitusta, jossa marssitaan ihmisoikeuksien, demokratian, rauhan ja ympäristö- ja ilmastotyön puolesta.

Järjestäjät ovat jo olleet yhteydessä poliisiin. Tapahtuma alkaa kello 14 Kansalaistorilta. Sieltä kulkue suuntaa Senaatintorille, missä pidetään puheita alkaen klo 17. Tapahtuman järjestäjä vahvistaa, että puhujien joukossa ovat ainakin kirjailija Sofi Oksanen ja europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.).

Tapahtuman järjestelyihin osallistuu satapäinen joukko aktivisteja.

”Mukana on ihmisiä kansalaisjärjestöistä, joitain poliitikkoja ja toimittajia, sekä Peli poikki ja Meillä on unelma -mielenosoituksissa mukana olleita taustavaikuttajia”, tuotannosta vastaava Ilona Taimela sanoo.
Itseään hän tituleeraa huolestuneeksi kansalaiseksi, joka hoitaa järjestelytehtäviä kesälomallaan.

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/jarjestaja-va...

Desantti Bäckman varmaan järjestäisi kernaasti vastamielenosoituksen, mutta sillä on nyt muita kiireitä. Sehän on vainonnut suorastaan pakkomielteisesti niin Sofi Oksasta kuin Heidi Hautalaakin. Se on myös tehnyt mahdottoman mahdolliseksi: hankkinut porttikiellon Uuteen Suomeen! Ihan totta, se bannattiin täältä sen jälkeen kun se oli laittanut tänne puheenvuoron jossa se kirkui jo otsikossa että Sofi Oksanen on natsi. Kyllä ei ole.

Se muuten jatkoi vinkumista vielä senkin jälkeen ja moitti Uuden Suomen päätoimittajaa Huuskoa sensuurista. Minä en ole missään nähnyt väljempää moderointilinjaa kuin täällä. Kaikki menee sukkana läpi, ellei nyt ihan sairaan vainhoharhaiseksi ylly. Ja Bäckmanhan yltyy, se kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja ilman mitään järjellistä syytä. Hautalastakin se kirjoitti että se juo tuopistaan venäläisten verta.

Käyttäjän kimmokannala kuva
Kimmo Kannala

Näkyy että esim. Virossa olisi intoa tulla mieltä ilmaisemaan.

Syitä kyllä löytyy, mm MH17 alasampumisen vuosipäivä. Olisi kyllä mahtava jos Trump saisi Venäjän "luikertelun" loppumaan MH17 asiassa, mutta pelkään että hän ei asiaa edes mainitse Putinille.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Miksi mainitsisi, sehän on virastaan kiitollisuudenvelassa Kremlille.

Risto Koivula

Jaa misssä "MAILMALLA"? Suomi ei ole "maailma" eikä myöskään Hillary Clintonin Ruutisbyroo CCN (/"Tomorrow", kts. "Tomorrow Never Dies") ole sitä.

https://www.youtube.com/watch?v=2BxTwJtpGYA

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Näitä Koivulan kommentteja lukiessa tulee aina uudestaan mieleen Full Metal Jacket -leffan kohtaus, jossa kessu kysyy alokkaalta "what is your major malfunction, numbnuts".

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tuntuu jotenkin omituiselta, että Venäjä on vaikuttanut Yhdysvaltain presidentinvaaleissa nimenomaan Trumpin hyväksi ja siis Clintonia vastaan. Onko Putin siis enemmän "republikaani" kuin "demokraatti"?

Ja kuitenkin maiden väliset suhteet ovat nykyään kuulemma huonommat kuin aikoihin. Vai ovatko ne sitä sittenkään, kun tällainenkin tapaaminen saatiin aikaan?

Voi kyllä olla niinkin, että Trumpin Venäjä-suhteet ovat ennen kaikkea taloussuhteita. Trump on oikeastaan liikemies, ei mikään poliitikko. Ja erilaisilla taloudellisilla lurjusteluilla voidaan saada ihmeitä aikaan. Niiden varaanhan on rakennettu putinistinen yksinvalta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

No ensinnäkin Putin on ilmiselvästi enemmän republikaani kuin demokraatti, jos asiaa näin hataralla metaforalla halutaan tarkastella.

Toiseksi, USA:n ja Venäjän välit ovat huonot, koska Trump on ypöyksin venäjämyönteisyyksineen USA:n hallinnossa. Siksi hän toisinaan joutuu teeskentelmään kannattavansa mm. YK:n yleiskokouksessa USA:n edustajan esittämiä tuomioita Venäjää kohtaan. Jos hänestä riippuisi, niin USA tunnustaisi alta aikayksikön Krimin kuulumisen Venäjälle.

Trump on siis hankalassa tilanteessa ulkovallan desanttina porukassa, joka ei häntä tottele. Siksi ei ole niin ylen suuri riski myöskään siinä mitä Trump Putinille lupaa, koska hän on rampa ankka.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Tämä ei ole Novichok -ketju, mutta Britanniassa tapahtunut isku saattaa Trumpin ääliömäisyydestä riippumatta vaikuttaa kokouksen etenemiseen.

Myrkyn yhden kehittäjän mukaan myrkky ei voi olla 4 kk takaisen iskun jäänteitä. Niinpä myrkky on uutta satoa, ja Britannia on uudestaan joutunut rajatun joukkotuhoaseiskun kohteeksi.

Siinäpä Lännelle purtavaa...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Niimpä..kannattaisko lännen jo selvittää oma pesänsä tässä asiassa?

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

"Eipä silti, monet tahot (esim. proff. Michael McFaul ) myös USA:ssa varoittavat Donald Trumppia lähtemästä neuvotteluun Vladimir Putinin kanssa liian kevyesti ja huonosti valmistautuneena."

Niin onhan tuo mielenkiintoinen asetelma, kun pitkänlinjan tiedustelumies, jolla on selvät strategiset tavoitteensa ja paivittäin twiiteissään mieltään muuttava liikemies kohtaavat suurien asioiden tiimoilta.

Ehkäpä Putinillekin tuottaa haasteita tämän neuvottelukumppaninsa arvaamattomuus, kun hän tänään on tätä mieltä ja huomenna jo twiittaa ihan toista. Saa siinä Trumpin neuvonantajat tosissaan roikkua esimiehensä takinliepeessä. Ehkä heitä eniten arveluttaa se, että Trump haluaa tavata Putinin ensin ihan kahden kesken.

Suomen roolin näkisin kahtena. Ensinnäkin luotettavana kokouspaikan järjestäjänä, mutta toiseksi tiukasti yhtenä EU-maana.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Jos vakoojat lähtevät paneutumaan Sote:n salaisuuksiin ja sen maakuntamalliin, he varmasti sairastuvat jokainen krooniseen narkolepsiaan.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tämä jäi polvenkorkuisena naskalina mieleen 1960-luvulla, kun kuunteli kylän sodassa olleiden puheita.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/02/suomalais...

Avaa linkki ja kuuntele, on se sen väärti kuunnella

P.s. Voisi varmaan joku IT-nörtti kehittää kyberhyökkääjille sovelluksen tauottoman "häirintään"

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs Jon Huntsmanin mukaan Trump aikoo panna Putinin lujille .

https://www.nytimes.com/2018/07/05/world/europe/tr...

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Tuo sinänsä mielenkiintoinen artikkeli herätti enemmän kysymyksiä kuin antoin vastauksia.

Se mihin siinä itse kiinnitin huomiota, oli se, että siinä ei mitenkään tuotu esiin sitä, että tuossa Venäjä - USA pelissä on myös mukanan ne kuuluisat "Our Allies". Kauppasodassahan näistäkin näyttää tulleen USA:n nykyhallinnon vihollisia.

Näin ballististen ohjusten ja risteilyohjusten sekä ohjustentorjuntaohjusten aikakaudella Euroopallakin on merkittävä rooli myös USA:n puolustusjärjestelyissä.

Asian voi jokainen havainnollistaa itselleen yksinkertaistaen tarkastelemalla pallokarttaa. Mittaamalla pallokartan mittakaavassa 10 000 km pituisen langanpätkän ja kiristämällä langan pätkä ballististen ohjusten mahdollisten laukaisualueiden ja mahdollisten kohteiden välille, huomaa missä asemassa Eurooppa on, eikä vähiten Pohjoismaat ja Baltian maat.

Toisaalta, johan jo 1930 ja 1940 lukujen vaihteessa (ennen Japanin hyökkäystä Pearl Harboriin ) USA:ssa tunnettiin huolta siitä, että Atlantin takaa, idän suunnasta USA:han kohdistuisi uhka ml. jo silloin pommikoneiden uhka. Ja johan Hitlerin Saksa suunnitteli toisen maailmansodan loppupuolella Altantin ylitse kantavia suihkukonepommittajia.

Kyllähän USA:lle on edelleenkin tärkeää torjua uhkat mahdollisimman kaukana Amerikan mantereesta.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Kiitos mielenkiintoisesta linkistä jossa asiaa valotetaan paikan päältä.

Professori Marko Maunula mainitsee jutussa mm. että vapaasti mukaillen:

Synderin mukaan siis Trumpin ja Brexitin taustavoimat ovat joko Putinin hallinnolle "hyödyllisiä idiootteja ja marionetteja taii kyynisiä operoijia, jotka vaaransivat maansa ja lännen turvallisuusjärjestelmän."

Miten tuleekaan mieleen meidän Fixit-puuhailijoiden motiivit. No meidän EU-eroa ajavat tuskin vaarantavat lännen turvallisuusjärjesetelmää, mutta ovat osaltaan lapioimassa Putinin hallinnon pussiin. Ehkä kaikki heistä eivät edes itse tuota tiedosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset