SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Kaikilla ei tahdo säilyä puolueiden kannatustulkinnassa johdonmukaisuus

Eduskuntavaalit ovat runsaan kuuden kuukauden kuluttua.

Suomessa julkaisee kuukausittain kolme tahoa puoluekannatusmittauksia

Kuvakaappaus Wikipediasta:

Kuukausittaisia puolueiden kannatusnumeroita kukin media ja politiikan  taho  täälläkin US:n sivuilla  tulkitsee -omalla tavallaan. Kaikilla ei tahdo säilyä   kannatustulkinnoissa  johdonmukaisuus.

Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että aika hyvin vaalien suunta on alkanut  näkyä noin 3-6 kk ennen vaaleja.

Itse katson  politiikan "penkkiurheilijana" aina  myös vaalien jälkeen a) mikä oli suurin poikkeama yksittäisen puolueen kohdalla ja b) mille puolueelle ennustettiin joko liian suurta tai liian pientä kannatusta sekä  c) mikä oli luokka “Muut”  yhteenlaskettu kannatus vaaleissa ja ennusteissa.

*****

Vuoden  2015 eduskuntavaalien tulos  tehtyihin ennusteisiin : Keskustalle ennustettiin liian suurta kannatusta ja kokoomukselle sekä SDP:lle liian pientä kannatusta.

Vuoden    2011 eduskuntavaalien  tulos tehtyihin ennusteisiin:   kokoomukselle ja etenkin keskustalle  ennustettiin liian suurta kannatusta sekä SDP:lle ja  etenkin PS:lle liian alhaista kannatusta.

****

Tulevissa ensi kevään eduskuntavaaleissa suurimman puolueen asema ei vielä ole kannatusmittausten perusteella selvä. Näyttää siltä, ettei seuraavan  hallituksen muodostaminen ole ihan läpihuutojuttu Suomessakaan. Enkä ole ihan varma, onko vaaalien suurin puolue samalla pääministeripuolue. Suomessa on tätä käytäntöä noudatettu vuoden 1991 eduskuntavaaleista lukien.

Viime vuoden huhtikuun  kuntavaaleissa kokoomus kiri ohi SDP:n, vaikka oli vielä  esim. tammikuun Ylen mittauksessa  selvästi SDP:tä  jäljessä.

****

Ennen vaaleja tarvitaan asiantuntijanäkemys talouspolitiikan lähtökohdista

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Vaalien lähestymisen alkaa huomata myös "pakinapalsoilta"

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005833386.html

---

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset