SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Kolmannes äänestäjistä ei ole vielä valinnut ehdokastaan

MTV Uutisten  kyselyn mukaan  kolmannes suomalaisista ei ole  valinnut ehdokastaan  vaaleissa.

Ylen  viime perjantaina  julkaiseman puoluekannatusmittauksen jälkeen on somessa virinnyt vilkas keskustelu puolueiden kannatuskehityksestä .  Asialla ovat olleet niin politiikan tutkijat, toimittajat kuin tavallinen nk. ”some –kansa”. Kaikilla eivät ole säilyneet hyvät pöytätavat. Ehkäpä joidenkin kannattaa lukea US:n  ohje pöytätavoista.

Puolueiden viime kuukausien kannatuskehityksessä huomiota kiinnittää   erityisesti kokoomuksen ja PS:n kannatuskehitys  sekä  tutkimuslaitosten erilaiset  luvut . Ks. alla kuva.

Mikä on kunkin puolueen kannattajan äänestysvarmuus, voi tuottaa ennusteisiin vielä suuriakin heilahduksia.

Puolueiden kannatusmittauksia  julkaistaan  ennen vaaleja vielä kaikkien kolmen vakituisia mittauksia toimeenpanevan median toimesta (YLE, HS ja Alma Media). Joten jokainen ehtii "tyhjentää pajatson" vielä monta kertaa.

Mutta ei hätiä mitä. Oikea kannatusmittaus saadaan 14.04.2019 illalla, joten malttakaa innokkaimmat siihen saakka. Vaaleissa  välillä toiset voittaa ja toiset häviää sekä päinvastoin. Se kuuluu demokratiaan.

 

Kuvakaappaus  Wikipediasta

 

 

Puolueiden maaliintulojärjestys ratkeaa vasta vaalipäivänä

P.s. Nyt alan seurata formula F1 kisoja  Bahrainista C More ja RTL:n kanavien kautta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja tässä arvio nukkuvistakin.

MTV Uutisten kysely: Suurin osa äänestäjistä jo valinnut puolueensa, liki 30 prosenttia jahkailee, meneekö koppiin lainkaan – jännittävät "muutosvaalit" eivät näytä nostavan äänestysvilkkautta

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-uutisten-k...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Eurooppa neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kutsui EU:n ylimääräinen huippukokouksen koolle keskiviikoksi 10.04.2019, jolloin illalla on MTV:n suuri vaalitentti. Kumman vt. pääministeri Sipilä valitsee ? Voiko Suomi olla
poissa tärkeästä kokouksesta ?

https://www.consilium.europa.eu/fi/meetings/europe...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

No, itse kuulun tähän vähemmistöön joka on jo ehdokkaansa valinnut, Aki Linden (SDP) josta toivoisin myös sos.ja terveysministeriä jotta saataisiin järkevä SOTE-uudistus viimeinkin tehtyä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ei taida maakuntamallilla ollut eduskunnan enemmistön kannatusta.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Minullekin on puolue ja myös ehdokas selvillä.

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

En ole edes puoluetta valinnut! Saatika ehdokasta.

Pitäisikö jättää äänestämättä kokonaan? Se olisi osaltani vahva kannanotto koska olen äänestänyt joka ainoassa vaalissa (kunta, eduskunta,presidentin, EU ja taisi olla kansanäänestyskin) siitä asti kun äänioikeuden sain v. 1973. Olen arvostanut aina oikeutta äänestää mutta..

Seuraan mielestäni melko aktiivisesti poliittisia asioita vaikka talvet asunkin Teneriffalla. Ehkäpä liika seuraaminen juuri vaikeuttaa valintaa.Olisi helpompi jos vain äänestäisi pohtimatta tai olisi vaikkapa poliittisen puolueen jäsen.

Vaalikoneet ovat yhtä tyhjän kanssa ainakin minulle.

Tuntuu että ei vain ole sopivaa puoluetta. Joku puolue sopii hyvin juuri esim. juuri talouspoliittisen linjan vuoksi mutta sitten toisissa kysymyksissä se on vieras.

Nyt on kolmas kevät ulkomailla äänestää. Itse asiassa aivan helppoa täällä ja äänestyspaikalle lyhyenpi matka kuin kotona kanta-Helsingissä.

Minulle kyllä sopisi mainiosti jos voisi antaa negatiivisen äänen. Se mitä haluan on vaikeampi määritellä kuin se mitä en halua!

Mukava seurata US Puheenvuoron keskusteluja näin vaalien alla!

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Olen henkisesti valmistautunut meidän totaaliseen vaalivoittoomme. Kaikki mitä ennen vaaleja tapahtuu tai uutisoidaan, näyttäisi satavan meidän laariimme.
Noissa ehdokasta tai puoluetta valitsemattomissa on se suurin potentiaali. Ei vakaantunut puolueen x äänestäjä ihan helpolla vaihda puoluetta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Katsotaan. Ennustan tikun nokkaan nousevan vielä montaa asiaa, joita
näin nopean some -levityksen aikana hehkutetaan toisten hyväksi ja toisia vastaan.

P.s. Ai niin, formula F1:ssä kävi niin, että selvässä johdossa olleen nuoren
Charles Leclercin autoon tuli vika ja ainoastaan lopussa radalle tulleen turva-auton turvin hän säilytti kolmannen sijan. Bottas nousi toisen epäonnen johdosta toiseksi ja johtaa kahden osakilpailun jälkeen MM-sarjaa.
Kimi Räikkönen ajoi varmalla tyylillä sijalle 7.

https://www.bbc.com/sport/formula1/drivers-world-c...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Risto Jääskeläinen #5:
Todella erikoinen tilanne, johon muut ovat itsensä ajaneet, mutta noinkin sen voi nähdä, eli sanovatpa kilpailevat puolueet mitä tahansa, se VOI sataa teidän laariinne.

1) Jos kilpailijat puhuvat ja sitoutuvat yhä siihen, mistä aiemminkin, nykyiset gallup-luvut vahvistuvat entisestään.
2) Jos ne taas kääntävät kurssejaan (en sano takkejaan), se ropisee vieläkin enemmän laareihinne, sillä ennen vaaleja ei ko. puolueiden aiempi arvopohja voi heittää häränpyllyä ilman seurauksia.

Siksi kai Halla-aho saattoi kysyä YLE-toimittajalta: "Ei kai toimittaja väitä, että Sipilä ja Orpo valehtelivat?" (Viittasi kesäkuuhun 2017, jolloin heidän mukaansa arvopohjan erilaisuus oli yhdessä jatkamisen esteenä)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Yle Areenan teknisestä viasta PS-revittely osoittaa, miten lyhytjänteistä sakkia täällä on. Maltti ei millään säily monilla. Korjauksia omiin kirjoituksiin harva näyttää tekevän, vaikka vika saatiin nopeasti korjattua, eikä vika koskenut vain PS- tenttiä.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jotenkin blogin logiikka ei auennut. Punainen lanka katosi. Kuuluuko otsikon kolmannes nukkuviin, ryhmään joka ei tule äänestämään. Meinaan vain, että tuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä.

Jos nukkuvien määrä on pienempi kuin tuo kolmannes vaikkapa rosentteina 25% niin erotus kolmanneksesta (33%) on 8%. Tällöin jakovaraa on huomattavasti vähemmän eli kyselyjen tulokset ovat liki. Seijan huomio tukee tätä mallia.

Jos tuo kolmannes on ryhmä, joka koostuu satavarmasti äänestävistä on tilanne toki auki....jossain määrin.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ne voi olla yhtä lailla nukkuvia tai tällä hetkellä vielä puoluetta ja ehdokasta päättämättä.

MTV:n klo 22:n uutisissa tuota uutislinkkiä tarkennettiin siten, ettei kyselyn mukaan äänestysvilkkaus taida nousta edellisistä vaaleista.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Anteeksi saivartelu. Oikea luku on siis otsikolle 8% eikä kolmannes (33%). Olettaen, että nukkuvien osuus on neljännes (25%).

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #12

Tunnetuimmat tietokonevaalit pidettiin vuonna 1970. SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen selätti rohvessorin (Sänkiaho) roknoosin mennen tullen.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/10/30/vaalit-19...

Vuoden 1970 eduskuntavaalien tulokset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1970...

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

Minä en ole vielä valinnut, tarjouskilpailu pystyyn.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tiistaina MTV 02.04.2019 Pääministeritentti 20:00 - 22:00

Viiden suurimman puolueen puheenjohtajat ottavat mittaa toisistaan. Sipilää, Orpoa, Rinnettä, Haavistoa ja Halla-ahoa tenttaavat Jussi Kärki ja Jan Andersson.

-----
Tuossa MTV klo 19 uutisissa kerrottiin, että tv-tenteillä on aikaisempaa suurempi merkitys. Joko huomenna tippuu tuosta viiden joukosta kaksi ehdokasta pois ja ensi viikolla toiset kaksi, joten jäljellä jää yksi.
Kuka ?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ei tule tapahtumaan. Edes kolmea suurta ei enää nähdä. Vaalien jälkeen meillä on viisi keskisuurta puoluetta: keskusta, kokoomus, demarit, vihreät ja perussuomalaiset. Demarit lienee suurin ja muodostanee hallituksen, joten keskusta saattaa jäädä oppositioon. Niinpä siihen tarvitaan vasemmistoliitto ja RKP ja ehkä kristillisetkin kavereiksi, että saadaan enemmistöhallitus. Ja eiköhän se tuolla porukalla onnistu, koska niillä ei suuria erimielisyyksiä ole esimerkiksi ilmastosta. Nämä ovat ilmastovaalit. Luonnon monimuotoisuusvaalit. Koulutusvaalit. Perhevaalit. Hoivavaalit. Tasa-arvovaalit. Ja vaalit, joilla Suomesta tehdään lapsiystävällisempi maa. Kaikista näistä löytynee yksimielisyys noitten puolueitten kesken.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Ilmeisesti on niin, että meillä on mediaa niin että päät kolisee ja sillä liian vähän jutun aiheita, kun sillä riittää energiaa spekuloida kuinka jotain puoluetta äänestäneet kolmikymppiset koiranomistajat ovat nyt ilmeisestikin siirtyneet toisen puolueen kannalle. Puhtaana viihteenä voisin nämä ymmärtää, mutta ilmeisesti on myös veronmaksajien rahoilla toimivia tutkijoita, jotka työkseen märehtii tätä arvailua. Ihan tiedeyliopistoissa.

Miten näitä väitteitä ikinä voi näyttää toteen, mitä siitä jää käteen? Ainoa mikä on varmaa, on epävarma. Vaalipäivän jälkeen kukaan ei näitä muistele.

Ainoa realistinen vaikutus mikä näillä voi olla, on äänestäjien ohjailu. Se Väyrysenkin mainitsema mediapeli.

Tulisi jo ne vaalit niin loppuisi tämä loiskiehunta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

PM Sipilä jääne pois MTV suuresta vaalikeskustelusta. Tuolla edellä otin jo asian edelle, ketään muita se ei kiinnostanut.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006057829.html

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset