SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Jos työllisyys ei kohene, menoja leikattava

 

Monet  taloustieteilijät puhuvat  menojen leikkauksista  julkisiin menoihin, jos Suomen työllisyystilanne ei kohene.

Suomella  on jo valmiiksi  ylisuuri julkinen talous  ja verotus on maiden vertailussa kärkitilalla. Suomen julkisen talouden rahoitus ajautuu kriisiin, jos talouskasvu hiipuu ja sen mukana työllisyysaste ei nouse nykyisestä tasosta, vaan kääntyy laskuu (huom. kääntyy laskuun). 

Kaikilla kotimaan ennustelaitoksilla on samansuuntainen näkemys Suomen talouden hiipumisesta.

Valtion budjetti on  edelleen alijäämäinen. Siitä huolimatta pääministeri Rinteen hallitus (hallitusohjelman sivu 10) tulkitsee  budjetissa olevan n. 1,2 mrd:n  menojen lisäjakovara.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän tutkimuksen mukaan edes hallituspuolueiden omat kannattajat eivät luota pääministeri Rinteen hallituksen talouspolitiikkaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaati  Kalevan haastattelussa hallitusta uusimaan talousohjelmansa perusteellisesti.

****

Minkälaisen budjettiluonnoksen valtiovarainministeri Mika Lintilä tuo hallituksen budjettiriiheen, on 16.08.2019 nähtävissä täällä netissä.

***

Vuonna 2016 ennusti valtiovarainministeriö  (Taloudellinen katsaus, syksy 2016) julkisen talouden velkaantumisen pysähtyvän  vuonna 2018.  - No eipä pysähtynyt.

Katastrofivuodesta 2009  (vuoden 2009 talousarvio --> esitys ja mihin päädyttiin) )  analysointia ei ole vieläkään kunnolla tehty. Mutta tuon vuoden valtion talousarvion tilanne kertoo kouriin tuntuvasti sen, jos Suomen kansantaloudelle elintärkeä ulkomaankauppa joutuu vaikeuksiin.

***

Toivottavasti olen väärässä, mutta nyt on ilmassa samanlaisia merkkejä taloudessa meillä ja muualla, että käy kuten vuonna 2009, että nytkin   valtio ajautuu  suurvelanoton tielle .

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Seppo-Juha Pietikäinen: Sinun urheilukommenttisi ja valokuvasi osoittavat että sinä ole oikea suomalainen Urheilun Ystävä, uusi tiilikainen. Kirjoituksiasi urheilusta ei voi kuin ihailla.

Mutta tulee suuri ristiriita kun sinä välillä kirjoittelet politiikasta. Miltä tuntuisi jos Pekka Tiilikainen olisi aikoinaan ruvennut selostamaan välillä Suomen sisäpolitiikkaa?

Neuvo: Politiikasta kirjoittaessasi sinun pitäisi käyttää eri valokuvaa. Täten tietäisimme milloin on äänessä urheilun guru ja milloin kadun kulkija.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Mix?

Eix pitäis ottaa lisää lainaa jos sitä saa miinusmerkkisellä korolla.

Ja tällä ilmaisella rahalla luodaan valtion yrityksiin työpaikkoja, mikä nostaa työllisyysastetta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Entäs jos lainaoton korot nousevatkin jatkossa 1-2 %-yksiikköä tai enemmänkin
https://www.ecb.europa.eu/stats/financial_markets_...

Valtion budjetissa ovat velanhoitomenot roimasti laskeneet, mitä ne olivat puolta pienemmällä velkakannalla vuosia sitten (vrt 2019 ja 2002-2003-2004). Kyllä luit oikein, yli 2 mrd:n korkomenojen lasku puolta suuremlla velkakannalla.

2019
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2019&...

2002-2003-2004
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2004&...

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Ei muuta kuin töitä hakemaan. Työkkärin TOP10 ( ajalta 17.7. - 6.8.)

3040 - Lähihoitajat, terveydenhuollon tt ja kodinhjat
2845 - Rakennustyöntekijät ym.
2381 - Myyjät ja kauppiaat
2041 - Koti-, hotelli- ja toimistosiivoojat ym.
1492 - Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät
1481 - Myynti- ja ostoagentit
1243 - Rakennusten viimeistelytyöntekijät
1191 - Muut myyntityöntekijät
1088 - Sairaanhoitajat, kätilöt ym.
1018 - Raskaiden moottoriajoneuvojen kuljettajat

Vientieuroja tuovat paikat on muuten melkoisen harvassa.

Olen uteliaisuuttani tallennellut Työkkärin palvelusta ilmoituksia, jospa jokin päivä jaksais väsätä raportin näistä vaikka tänne.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

700 miljoonaa pois Afrikasta!
Suomalaiset ensin!

Toivoo lähes persu

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Leikattavaa ei oikein muuten löydy enää kuin sosiaaliturvasta, jossa taas vanhuuteen liittyvä sosiaaliturva on suurin osuus.

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkis...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Hmmm...
Vuonna 2008 Financial Times valitsi Jyrki Kataisen Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi. Perintöprinsseinä olivat Saksan Peer Steinbruck ja eräs Jean-Claude Juncker. Ruotsin Anders Borg jäi harmittavasti mitalisijojen ulkopuolelle.
Midaksen kosketus ei vain toiminutkaan enää 2009. Loppu onkin sitten legendaa... Junckerista komission puheenjohtaja, Katainen komission erityistehtäviin ja Borg antamaan viisaita neuvoja Suomen hallitukselle. Steinbruck oli ainoa tähdenlento.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@6. Kirjoitit väärin prinsseinä, pitäisi olla prinsessoina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset