Uusia täsmätoimia tarvitaan harmaan talouden kitkemiseksi

 

 

 

Uuden hallituksen hallitusohjelmaan pitää kirjata   uusia täsmätoimia harmaan talouden
vähentämiseksi. Me kansalaiset vaadimme sitä yli puoluerajojen.

Wikipedian mukaan harmaa talous tarkoittaa muuten laillista
liike- tai yritystoimintaa, josta ei kuitenkaan suoriteta lakisääteisiä maksuja
tai veroja, esimerkiksi ennakonpidätyksiä tai sosiaaliturva– ja eläkemaksuja.
Euroopan Unioni laskee harmaaseen talouteen kuuluvaksi myös laittoman siirtolaisuuden ja laittoman kaupan, kuten
esimerkiksi huumekaupan

Harmaan talouden
kokonaismääräksi arvioitiin  jopa 10–14
miljardia euroa eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamassa julkaisussa
raportissa.http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip?${APPL}=erekj&${BASE}=erekj&${THWIDS}=0.42/1305889722_250079&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Kuluvan vuoden alussa aloitti toiminta verohallinnon yhteydessä erillinen 
harmaan talouden selvitysyksikkö. Lisäksi
yhtenä täsmätoimena päätettiin käänteisen alv:n käyttöönotosta mm.
rakennusalalla.

http://www.vero.fi/?path=5,420,766&article=9741&domain=VERO_MAIN&language=FIN&index=

TV1:n MOT –ohjelmassa  harmaa talous oli taas esillä pari viikkoa sitten.
Voiko yhteiskunta olla noin voimaton harmaan talouden kanssa, mietin ja pohdin
ohjelmaa katsoessani ?  http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_hullun_halvat_muurarit/kasikirjoitus.
Jotenkin tuntuu, ettei  harmaan talouden
kitkeminen sittenkään ”hyväuskoisilla hallinnon menettelytavoilla ”  etene. Sen lisäksi, että yhteiskunta menettää
verotuloja, harmaasta taloudesta kärsivät rehelliset yrittäjät.

Odotamme Säätytalolta hallitusohjelmaan uusia kovempia  täsmätoimia harmaan
talouden kitkemiseksi.

 

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu