*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Suomen yleisurheilun haettava uutta nousua Daegun katastrofin jälkeen

Tämänkertaiset yleisurheilun MM-kisat muodostuivat Suomelle historiansa huonoimmiksi. Ei tullut yhtään mitali- tai pistesijaa. Näin huonosti Suomi ei ole muistaakseni koskaan yleisurheilun MM- tai EM-kisoissa menestynyt.

Mutta katse eteenpäin.Hymy Ensi kesänä ovat Helsingissä EM-kisat ja sitten Lontossa kesäolympiakisat.

Nyt on lähdettävä onnistumisten kautta hakemaan uutta nousua, kuten tapahtui 1960-luvun lopulla siirryttäessä kultaiselle 1970-luvulle. Nousun merkit alkoivat tuolloin näkyä vuonna 1969 laajalla rintamalla. Toisten onnistumiset ruokki myös muita lajeja ja yleisurheilun taso nousi kaikissa lajeissa. 

Tuolla Daegun kisoissa on useita muitten maitten urheilijoita, jotka ovat nuorten arvokisoissa (17-19 vuotiaat)  olleet suomalaisia ao. lajissa sillä hetkellä huonompia. Miksi suomalaisten kehitys sitten loppuu ?

Huippu-urheilun muutostyöryhmälle olen lähettänyt kaksi kertaa aiemmin täällä blogeissa terveisiä. Suomen urheilu tarvitsee myös hallinnon remonttia, sen lisäksi, että pohditaan huippu-urheilun edellytysten kehittämistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Matti Jaatinen

Suruliputus.

Joko Arhinmäki on kommentoinut suru-uutista?

Pekka Manner

Ala-arvoinen suoritus. Suomen pitää pyytää doping-apua jenkeiltä.

Käyttäjän Kira kuva
Kira Arn

Missään tapauksessa hommaa ei pidä ulkoistaa olympiakomitealle. Olympialiike on täysin kaupallinen organisaatio, joka viisveisaa mistään muusta.

Seuraavissa olympilaisissa kenties jo näemme kokswat-joukkojen rynnivän urheilijoiden majapaikkoihin tekemään ratsioita, tosin veikkaan , että naisurheilijoiden sisätarkastus jätetään kok:n vahnhoille herroille, joiden urheilullisuus riittä juuri ja juuri nostamaan jalan kynnyksen yli.-(

Jalkapalloliitot pystyvät ainoina enää panemaan kampoihin joka paikkaan tunkevalle kok:lle. Futarit vivat vielä käske kok: suksi per....

Olympialiike on kisajärjestäjä, joka ulkoistaa varsinaiset kisat pellekilpailutuksen myötä. Yhtä hyvin suomessa urheilun keskusjärjestöksi voitaisiin valita Kuortaneen eliittikisat. Täysin järjetöntä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Huutavat varmaan, jotta rahaa uupuu? Kaksi kovatuloisinta naisten kaksinpelaajaa putosi alkumetreillä Yhdysvaltain avoimissa: Na Li ja Maria Sharapova. Huonommin tienaava nälkäkurki näistä kahdesta edellämainitusta joutuu tulemaan toimeen 25 miljoonan dollarin vuosiansiolla.

Odotan silti tässä Viktoria Azarenkan (kotimaa Valko-Venäjä) ja Serena Williamsin yhteenottoa (kotimaa Yhdysvallat). Ottelu alkaa näillä näppäimillä.

Minä katselen suorittajissa ihmisiä, enkä näe heitä kansallisuuslippuihin käärittyinä muumioiden lailla.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Usain Boltin tuntipalkka heinäkuussa Tukholmassa Timanttiliigan kisoissa oli 88 milj. euroa, jos laskee sen 20 sekunnin esiitymisestä saadusta palkkiosta.

Kirjoitin jo aiemmin täsä Usain Boltin Deagun 100 metrin aavistuslähdöstä, että se herätti epäilyjä tietoisesta toiminnasta.

Tuo tennisottelu tulee Eurosport 2:lla, kun Eurosport 1:lla on Federerin ottelu.

Kyllä Golfissakin melkoisia palkkioita vedetään.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Pointti oli, ettei huippu-urheilua tulisi niin kansallisuuden vuoksi herättää tunnetiloja. Huiput ovat huippuja ja niin hurraa yleisö noissa tenniskisoissa hyvin käyttäytyville pelaajille tehdessään hyviä suorituksia. Mikä minua tietysti häiritsee välillä on "kotiinpäin vetäminen": tunnustus on vääristyneempää, jos toinen pelaa kotimaassaan.

Toinen pointti oli, ettei rahalla asioita ratkaista. Tätä et esittänyt, mutta sitä "lääkettä" aina ollaan tarjoamassa. Jos yksityiset yritykset (esimerkiksi Veikkaus) haluavat imagon vuoksi tukea huippu-urheilijoita niin kuka sitä voi estää? Sen sijaan kollektiivisena tukena tämä on väärin. On meinaan niputtain sellaisia veronmaksajia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa huippu-urheilu.

Nyt takaisin Samantha Stosurin ja Maria Kirilenkon matsiin. =)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset