*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Alueiden Eurooppa

Suomen itsenäisyys ja EU

Suomen täyttäessä 100 vuotta itsenäisenä kansakuntana olemme nyt valokeilassa niin täällä kuin ulkomaillakin. Aivan konkreettisesti kun muutamaa julkisuuden kohdetta on valaistu Suomen lipun värein.

Suomi kansakuntana ansaitsee tulla esille, voimme olla ylpeitä saavutuksistamme. Pienenä kansana olemme näyttäytyneet suurempana kuin mihin kansalaisten lukumäärään suhteutettuna olisi aihetta ollut.

Nykyään saavutuksia mitataan mm. PISA -tutkimuksin, mikä on ollut tervettä kehitystä. Voimme ponnistella osaamisella kansainvälisillä areenoilla.

Alueiden Eurooppa

Euroopan Unionin instituutioissa on moni asia huonosti. Muutoksia on tehtävä ja nykyinen kehitys aiheuttaa ennenpitkään mittavia ongelmia, joista on oireita ilmassa jo nyt.

 

EU-kriittisyys on välittämistä ja vastuullisuutta - Pystymme parempaan!

EU:n on pidettävä tiukasti huolta siitä, että jäsenmaat noudattavat pelisääntöjä ja toisekseen EU itse pitää kiinni omista säännöistään. Kuka ottaisi sellaista unionia vakavasti, joka ei noudata edes omia lakejaan ja pelisääntöjään? Ei kukaan. Välillä tuntuu siltä, että EU on vain väline monille valtioille ylläpitää kulissia. Jotta lait ja pelisäännöt olisivat ylipäätään uskottavia, niin EU:n pitäisi tiukemmin valvoa jäsenmaitaan ja automaatiorangaistuksia sovellettava niin, että kaikkia kohdeltaisi samalla tavalla.

 

Väkkärä Paavo ja persujen rahaSampo

Miten EU jaksaa junnata paikoillaan? Puutteita havaitaan, mutta ei edes kukaan te mitään. EU:ssa on tilintarkastustuomioistuin, mutta siellä asiat viipyvät lyhimmillään neljä vuotta ja sitten kun tulee päätös ei kukaan muista mistä alkujaan olikaan kysymys.

Koska yhtenäistä politiikkaa ei jäsenmailla juurikaan ole, jäsenmaita ohjaillaan erilaisilla direktiiveillä. Siitä tulee kaikenlaisia vääristymiä, kuten sellainenkin yksinkertainen asia, kuin se, että suomalaiset luulevat EU:n tuhlaavan vain suomalaisten rahoja.

Lappilaiset eurovaaliehdokkaat

Eurovaaleissa koko Suomi on yhtä vaalipiiriä. Monelle äänestäjälle se on helpotus, sillä voi rauhassa äänestää sitä puoluetta, jota kannattaa. Äänikynnys kun ei ole suhteessa niin korkea kuin mitä se on eduskuntavaaleissa. Oman ehdokkaan ei siis tarvitse olla oman maakunnan kasvatti. Useille kuitenkin kotiseutu on tärkeä, ja monet puolueet ovat pyrkineet saamaan ehdokkaita halki Suomen. Pohjoisin maakunta näyttää silti unohtuvan. Tästä löydät kaikki lappilaiset eurovaaliehdokkaat. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä