*

SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kekkonen

Presidentinvaalin 1956 ehdokasasettelusta, poikkeuslaista ja hieman muustakin

Paasikiven-Kekkosen linjat 1955-1956

 - Presidentinvaalin 1956 ehdokasasettelusta ja hieman muustakin

*

Tiivistelmä:

”Kaikki kuusi eduskuntapuoluetta valitsivat hyvissä ajoin ennen vuoden 1956 vaalia omat presidenttiehdokkaansa, joista jokainen oli ollut läheisessä yhteistyössä Paasikiven kanssa. Itse vaalikamppailu oli kaikkia sitä edeltäneitä repivämpi, kiivaampi ja kovasanaisempi eikä siinä kaihdettu myöskään puuttumista ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.”

Kekkonen ahdistelijana

Kekkonen ahdistettuna ja ahdistelijana

Vuoden 1956 presidentinvaaliasetelmista:

”Tunnusomaista vaalipropagandalle oli, ettei sitä niinkään tehty jonkun puolesta, vaan pikemminkin jotain tai joitakin ehdokkaita vastaan.  Selkeimmin tämä piirre korostui oikeistossa.  Ensimmäisenä lähti liikkeelle Suomalaisen Yhteiskunnan Tueksi (SYT) säätiöity vanha ”kagaali”.  Oikeistolaisen taustaryhmänsä ohjailemana se pyrki kartoittamaan Kekkosen vastustaja ja toimittamaan näille pääministeriä mustaavaa materiaalia. ….

Kekkonen kehitteli poikkeuslakia jo 1955

Kekkosen konstit vm 1955.

Presidentti J.K. Paasikivi kirjoittaa päiväkirjassaan.

29.10.1955;

"Kekkonen luonani.

Ensin keskustelimme Lehmuksen nimittämisestä. (kyse oli eversti Kalle Lehmuksen, sos.dem., nimittämisestä puolustusministeriön kansliapäälliköksi, mikä sitten toteutuikin, VH).

Kekkonen kertoi 3 viikkoa sitten kääntyneensä eri ryhmien puoleen presidentin vaalin johdosta ja ehdottaneensa että minun presidenttiaikani pitennettäisiin 6 vuodella.

Kaikki ryhmät olivat antaneet kielteisen vastauksen. Ryhmillä oli eri perusteet.

Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota

Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota

Eli vallankumousmies V.I. Lenin ja ”laillisuusmies” P.E. Svinhufvud Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustajaisissa.  https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/90/Ven%C3%A4j%C3%A4_tunnustaa_Suomen_itsen%C3%A4isyyden.png

*

VERSIO I 

Kekkosen-Koiviston linja

Viime aikoina julkiseen keskusteluun on noussut valeuutisten (fake news) käsite. Itse ilmiö ei kuitenkaan ole uusi. Kun puhutaan historian ja politiikan tutkimuksesta, siihen voidaan liittää myös valheellisten tutkimusten (fake studies) ja jopa valetieteen (fake science) käsitteet.

Seurauksiltaan ehkä vaikuttavin Suomen historian valeuutinen liittyi kevään 1981 hallituskriisiin. Se perustui Mauno Koiviston 6. huhtikuuta Hannu Lehtilälle antamaan TV-haastatteluun.

Aikamme Kekkonen

Kekkonen oli politiikan raskassarjalainen ja muiden tehtäväksi jäi olla höyhensarjalaisia hänen rinnallaan. Kekkonen oli strategisella osaamisellaan ja älyllään eri tasolla kuin aikalaisensa. Tämän tiesivät kaikki. Hänen vastustajansakin.

Tämä ylivoimaisuus johti toiseen ylivoimaisuuteen. Kekkoselle annettiin nöyrtymisen merkiksi hallintaoikeuksia jopa lain yli. Kekkosesta tuli käytännössä jumala kaikkivaltias.

Miten presidentti J.K.Paasikivi tuli valituksi toiselle toimikaudelleen 1950

Miten presidentti J.K.Paasikivi tuli valituksi toiselle toimikaudelleen 1950

Jännitysnäytelmä Paasikiven päiväkirjojen kertomana - Mitä tapahtui todella?

*

Keskustan yhteys kansaan katkeamassa – osa 2

Keskustan ja Maalaisliiton aatteellisen viestin perussanoma on minulle ollut aina kaikkien ihmisten ja alueiden tasapainoisesta kehityksestä huolehtiminen. Oma tausta ei saa asettaa rajoitteita menestykselle ja omille päämäärille, jokaisella on oma vastuunsa niin itsestä kuin lähimmäisestä. Itsensä sivistäminen ja heikommasta huolehtiminen ovat perusoikeuksia- ja velvollisuuksia. Näin ei tämän päivän keskustassa enää ole.

Alpo Rusi Ruotsin Trolli, vai todellinen tutkija ?

Jokin aika sitten Alpo Rusi kertoi A-studiossa saaneensa tietoa Ruotsin lähteistä, että Kekkonen olisi antanut luvan Neuvostoliitolle käyttää Lappia sen puolustaessaan Ruotsista ja Norjasta mahdollisesti tulee hyökkäystä.

Samalla Rusi leimasi Kekkosen maanpetturiksi ja ylisti uutta puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Rusi on myöskin NATO:n kannattaja ja varmaan tästäkin syystä halusi mustamaalata Kekkosen.

Rusin väite on härski, eikä sille ole hänellä minkäänlaista näyttöä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä