SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentti Niinistö

Mikä on Niinistön NATO-kanta?

Suuri on spekulaatio Niinistön NATO-kannasta. Mutta onko mitään syytä spekulaatioon. Niinistö on sanonut hyvin selkeästi ja useaan kertaan, että hän kannattaa EUn yhteisen puolustuksen kehittämistä. Hän välttää sanomasta mitään NATOsta. Miksi? Niinistö jättää vain yhden loogisen selityksen kannalleen, mikäli otamme hänen puheensa todesta. Hän kannattaa sananmukaisesti sellaista EU-maiden omaa puolustusliittoa, johon ei kuulu USA ja sen joukot EUssa.

Jos Niinistö voittaa vaalit niin Voitto-robotti asiasta uutisoi

Siltä se nyt vahvasti näyttää. Nykyinen presidentti Sauli Niinistö jatkaa presidenttinä seuraavat kuusi vuotta. Miksikö tästä nyt kirjoitan? Siksi, että olen näistä vaaleista kirjoittanut aiemminkin ja tuolloin olin vahvasti sitä mieltä, että vaaleissa mentäisiin toiselle kierrokselle.

Avoin kysymys ulkopoliittiselle instituutille

Onko Venäjä käyttänyt itsenäisyysjuhlia horjuttaakseen Suomen turvallisuutta?

Yrittäjä ja yrittäjäksi aikova varaudu konkurssiin, nämä ovat ne seuraukset

Tämä blogini kuvaa elämää konkurssin jälkeen tasan 25-vuotta sitten ja sama meno jatkuu. Mitä järkeä tällaisessa on? Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka yrittäjävihamielinen Suomi on.

En kirjoita näitä blogejani itseni takia, enkä "ruikuta", jollaiseksi toiset saattavat kokea nämä blogini, vaan päinvastoin, sillä nämä ovat minulle raskaita asioita. Kirjoitan näitä medialle, politikoille, päättäjille, virkamiehille ja yksityisyrittäjille sekä yrittäjäksi aikoville, ettei toisille tehtäisi samoin.

Presidentinvaaleista

Ennakkosuosikista ei tietty ole epäselvyyttä, mutta jotain huolestuttavaa on ilmassa. Ei ollut vahinko Niinistöltä pyrkiä eroon puolueleimastaan. Niinistö pyrkii hyödyntämään yleisnegatiivista suhtautumista puolueisiin ja näyttäytyy kritiikin yläpuolella olevana johtajana

Meillä on presidentinvaalit. Jos presidentti ei niistä halua puhua, median tehtävä on laittaa hänet niistä puhumaan.

Suuretkin johdot ovat hävinneet, kun on päästy haastamaan. Nyt tämä mahdollisuus pyritään eliminoimaan.

 

(Kirjoitus rajattu 500 merkkiin)

Yhdysvallat – valtio vailla presidenttiä.

Politiikka on kaput, Amerikalla ei ole presidenttiä:

Mihin enää tarvitaan Valtiota, kun Business alkaa laatia säännöt ja kohta kai Laitkin?

*

No President in the U.S.”

(Amerikalla ei ole presidenttiä) on raflaava otsikko. 

Se on sitä missä tahansa, mutta varsinkin kun sen julkaisee sivuillaan Bloomberg Politics.

Ja vielä raflaavammaksi otsikko muuttuu, kun havaitaan, että otsikon takana on suomalaisen antama lausunto. 

Presidentti Putin puhui ympäristön puolesta - Niinistön opit menneet perille?

Presidentti Putin puhui ympäristön puolesta

Presidentti Niinistön oppi on mennyt perille?

*

Presidentti Vladimir Putin järjesti 16.8.2016 Kaliningradissa kokouksen mahdollisuuksista kehittää liikenneinfrastruktuuria Luoteis-Venäjällä. Tilaisuuteen osallistuivat ministeriöiden ja virastojen päämiehet sekä useita Luoteisen federaatiopiirin alueellisia johtajia.

Turun (18.8.2017) puukotusten uutisoinnista!

Turussa sattui yksittäisteko perjantaina 18.8.2017 iltapäivällä pääministeri Juha Sipilän ensitiedotuksen mukaan, kun kaksi kansalaista oli murhattu ja kahdeksaa haavoitettu. Poliisi ampui tekijää jalkaan pidätystilanteessa vain muutama minuutti 112-hätäilmoituksen jälkeen.

Poliittisen eliitin 100-vuotislahja suomalaisille -terrorismi!

Olen yrittänyt talvallisena kansalaisena tarkkaila mediaa ja poliittisia päättäjiä poliittisen vastuun näkökulmasta Turun tapahtumia.

Presidentti Niinistö on huolissaan enemmänkin suomalaisten asenteista ulkomaalaisia kohtaan ja vierittää lausunnoillaan osittain syyn terrori-iskuilla suomalaisten niskoille. Presidenttimme korostaa enemmänkin EU- kansalaisena olemista, kuin suomalaisuutta.

Niinistö kirjoittaa:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä