SJPHKI Asioita on lähdettävä ratkaisemaan siitä (talous, lainsäädäntö, kv -asiat), missä ne ovat sillä hetkellä (puhdasta pöytää ei ole). Omalla kuvalla ja nimellä esiinnytään tässä blogissa. Lue blogin moderointilinjaus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Helsinki

Helsingin kuntapolitiikan viikko 17/2018

Kaupunginhallituksessa käsitellään valtuutettujen aloitteita. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suomenkielinen jaosto tekee päätöksiä kieliopinnoista. Kaupunkiympäristölautakunta pähkäilee Arabian tehdaskorttelin asemakaavaa. Kaupunginvaltuuston esityslistalla on nuorten aloitteita.

Maanantai 23.4. 

Kaupunginhallitus

Oi niitä aikoja

Muistan erinomaisesti ensimmäisen työharjoitteluni kotihoidossa 90-luvun alkupuolella. Tuolloin kotihoidon palveluihin kuului kaikki. Imurointi, tiskaus, suihkutus, kaupassakäynti, ruoan lämmittäminen, lääkkeiden oton valvonta tarvittaessa ja mikä ihmeellisintä, myös kahvittelu ja seurustelu niiden asiakkaiden luona jotka sitä toivoivat. Kaikki kotona asuvat vanhukset olivat liikuntakykyisiä ja muistinsa kanssa sellaisia, että kotona asuminen oli turvallista. Siihen aikaan kotihoito ja kotisairaanhoito työskentelivät samoissa tiloissa ja tiedonkulku oli saumatonta.

Koulujen sisäilma-asioissa avainsana on luottamus

 

Uutisointi Puotilan ala-asteen sisäilmaongelmista nosti pari viikkoa sitten esiin vanhempien ja henkilöstön huolet koulutilojen terveellisyydestä.

Sisäilmaongelmia käsiteltäessä on ennen kaikkea kysymys luottamuksesta. Luottamuksesta siihen, että tieto kulkee, ja luottamuksesta siihen, että kaupungin antamat tiedot tilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta ovat paikkansapitäviä.

Olen selvittänyt viime viikkoina tiedonkulkua kaupungin sisällä.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 16/2018

Kaupunginhallituksessa käsitellään nuorten aloitteita. Elinkeinojaosto tutustuu Ikean Koivusaarea koskeviin suunnitelmiin. Kasvatus- ja koulutuslautakunnassa tehdään päätöksiä 5-vuotiaiden varhaiskasvatusasioista.

 

Maanantai 16.4. 

Kaupunginhallitus

Sijoitetaan kouluihin, terveyspalveluihin ja pienituloisten palkkoihin

Talousarvio 2019: Sijoitetaan kouluihin, terveyspalveluihin ja pienituloisten palkkoihin

Usein mietin niitä ääniä, jotka jäävät valtuustosalissa kuulematta. Yritin nostaa niitä esiin talousarvion lähetekeskustelussa Helsingin valtuustossa 11.4.2018. Tässä puheeni:

“Arvoisa puheenjohtaja, arvon valtuutetut ja kuulijat,

Ensimmäinen puheeni Helsingin kaupunginvaltuustossa

Valtuutettu Pennasen ollessa työmatkalla minulle avautui mahdollisuus pitää valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro. Se on katsottavissa kokonaisuudessaan osoitteessa:

https://www.helsinkikanava.fi/kanava/fi/videot/video?id=3702#T9082
(4 minuuttia 35 sekuntia)

Kaikki palaute on erittäin tervetullutta!

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka mielestä puheita ei pidä lukea paperista.

Suomen hallituksen maakuntahanke vaarantaa Helsingin talouden

Helsingin valtuusto käy parhaillaan lähetyskeskustelua ensi vuoden talousarviosta. Kaupungin taloudellinen tilanne on nyt parempi kuin viime valtuustokaudella.  Tämä on seurausta kansainvälisen talouden myönteisestä kehityksestä ja pääkaupungin elinvoimasta. Tätä elinvoimaa meidän on jatkossa varjeltava.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 15/2018

Kaupunginhallituksessa päätetään Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelmasta ja nopeusrajoitusten määrittämisen perusteista. Kaupunkiympäristölautakunta kuulee selvityksen Helsingin liikenteen kehityksestä 2017. Sosiaali- ja terveyslautakunnan listalla on kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden asumispalvelujen sekä työ- ja päivätoiminnan hankintoihin liittyvien periaatteiden määrittäminen. Kaupunginvaltuustossa istutaan pitkää iltaa, sillä esityslistalla on kyselytunnin lisäksi vuoden 2019 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä